Yliopistojen vaikutus Suomen talouteen arviolta 14,2 miljardia euroa

Suomalaisten yliopistojen taloudelliset vaikutukset Suomen talouteen on arvioitu. BiGGAR Economicsin mukaan yliopistojen toiminta kytkeytyy noin 14,2 miljardin euron bruttoarvonlisään Suomen taloudessa. Yliopistojen toiminta ylläpitää ja siihen linkittyy Suomessa noin 136 000 työpaikkaa. Nämä ovat 6,6 prosenttia suhteessa Suomen bruttokansantuotteeseen ja 5,5 prosenttia suhteessa työllisiin. Yliopistoihin panostettu euro kytkeytyy keskimäärin 5,26 euron arvonlisään Suomen taloudessa. Luvut sisältävät suorat ja epäsuorat vaikutukset. Arviot ovat alaraja-arvioita, ja todelliset vaikutukset lienevät suurempia.

Yliopistojen taloudellisten vaikutusten keskeisimmiksi lähteiksi arvioinnissa tunnistettiin yliopiston oma toiminta, opiskelijoiden toiminta, yliopistojen tuottama tuki liike-elämälle ja innovaatioille, sekä yliopistokoulutuksen korkeampi tuottavuushyöty. Pienempiä vaikutuksia syntyy kansanterveys-vaikutuksista ja matkailusta. Lisäksi yliopistot henkilökuntansa ja opiskelijoidensa kautta vaikuttavat yhteiskuntaan myös monin ei-euromääräisesti-mitattavin tavoin, kuten uusintamalla suomalaista kulttuuriperintöä.

Arvioinnissa tarkasteltiin myös sitä, mitä muutokset yliopistojen perusrahoituksessa voisivat aiheuttaa yliopistojen taloudellisen vaikuttavuuden kannalta. Arvioinnin mukaan perusrahoituksen väheneminen heikentää taloudellista vaikuttavuutta. Säästötoimena tehty leikkaus voi aiheuttaa vaikuttavuuden laskun, joka mitätöi säästövaikutuksen.

Arvioinnin toteutti skotlantilainen BiGGAR Economics Ltd., joka on tehnyt vastaavia arviointeja aiemmin Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Arviointihanke toteutettiin yhteistyössä Akavan, Elinkeinoelämän keskusliiton, Sivistystyönantajien, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen yliopistot UNIFI:n kanssa. Arviointiin osallistuivat kaikki yliopistolaissa mainitut yliopistot ja se tehtiin keväällä 2017. Arviointiraportti on saatavilla osoitteessa: www.unifi.fi/taloudellisetvaikutukset .

Lisätietoja:
Leena Wahlfors, Suomen yliopistot UNIFI: +358 50 522 9421, etunimi.sukunimi@unifi.fi.
Heikki Taulu, Akava: +358 50 361 2869, etunimi.sukunimi@akava.fi.
Riikka Heikinheimo, Elinkeinoelämän keskusliitto EK: +358 46 922 9692, etunimi.sukunimi@ek.fi.
Heikki Holopainen, Sivistystyönantajat: +358 40 063 9331, etunimi.sukunimi@sivistystyonantajat.fi.
Niina Jurva, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL): +358 41 515 2230, etunimi.sukunimi@syl.fi.

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.