Älkää pettäkö meitä!

Kampanjat on kampanjoitu, vaalit on ohi ja seuraavaksi jännitetään millainen hallituskokoonpano Suomeen saadaan. #PoisKöyhyysrajalla-kampanja oli näkyvä ja opiskelijoiden ääni kuului vaalikentillä kovaa. Siitä suuri kiitos kaikille opiskelijoille, jotka veivät viestiä eteenpäin!

Meille opiskelijoille monet tärkeät teemat nousivat vaalien alla keskusteluun. Toisaalta se on myös hyvin luonnollista, kun opiskelijoiden asioista niin moni on vaalien keskiössä. Koulutuksesta haetaan ratkaisua osaajapulaan ja kestävän tulevaisuuden luomiseen, inflaatio on nostanut esiin toimeentulon ongelmat entistä laajemmin ja uupumisen laajuus nousee jatkuvasti esiin eri tutkimuksissa.

Koulutuksen tärkeys ja opiskelijoiden haasteet siis tunnistetaan, mutta hallitusohjelmaneuvotteluiden yllä leijuu synkkä leikkauspaineen pilvi. Koko kevät on puhuttu sopeuttamistarpeesta ja leikkausvaaleista. Opiskelijoiden elämässä niin moni asia on kiinni poliittisesta päätöksenteosta, että leikkausten osuminen myös meihin huolettaa toden teolla. Viesti siitä, että leikkaaminen opiskelijoista on leikkaamista tulevaisuudesta täytyy saada tänä keväänä läpi.

Seuraavaksi me, SYLin hallitus, jatkamme Säätytalon edessä sitä työtä, jota opiskelijat ympäri Suomen ovat tehneet läpi kevään. Olemme siellä varmistamassa, että opiskelijat muistetaan, oli hallituspohja mikä hyvänsä. Olemme portailla muistuttamassa neuvottelijoita siitä, että me luomme Suomen tulevaisuutta.

Olemme saaneet useita lupauksia vaalikentillä siitä, että koulutuksesta ei leikata ja opiskelijoiden arkeen tehdään parannuksia. Poliitikot, älkää pettäkö meitä!

Bloggen kommer snart att finnas tillgänglig även på svenska.

Lotta Leinonen
Hallituksen puheenjohtaja

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.