Ateriatukeen korotus, mutta hallituksen täytyy nostaa rimaa

Kannanotto

Vapaa julkaistavaksi 16.9.2020

Ateriatuen korottaminen tässä budjettiriihessä oli tärkeää, mutta myös välttämätöntä. Opiskelijan heikon sosiaaliturvan parantamiseksi hallituksen on seuraavaksi otettava todellisia askelia.

Hallitus päätti budjettineuvotteluissaan korkeakouluopiskelijoiden ateriatuen korottamisesta. Määrärahaa kohdennetaan 4,2 miljoonaa euroa. Alunperin keskustelussa olleita opintotukea heikentäviä työllisyystoimia ei esitetä toteutettavaksi.

Ateriatukea päätettiin korottaa 0,36 eurolla alkaen tammikuusta 2021. Ateriatuki on parhaiten kohdistuva opintoetuus ja on tärkeää pitää sen käytettävyydestä huolta. Nyt tehty korotus on tärkeä kädenojennus opiskelijoille. Aterioiden hinnan korotuksesta viidenneksen hallitus jättää kuitenkin opiskelijan maksettavaksi.

“Käytännössä hallituksen aiemmin toteuttaman opintotuen indeksiin sitomisen hyöty sulaa kokonaisuudessaan aterioiden hinnan nousuun. Nyt tehty panostus ateriatukeen on tärkeä, mutta hallituspuolueiden tavoite opintorahan merkittävälle korotukselle tuntuu edelleen etäiseltä. Demarit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP vielä vaalien alla tavoittelivat merkittäviä korotuksia opintorahan tasoon. Marinin hallitus ei voi jättää tätä vain puheiden tasolle.” SYL:n puheenjohtaja Tapio Hautamäki huomauttaa.

Budjettiriihi sisälsi tärkeitä panostuksia nuoriin. SYL pitää arvokkaana, että poikkeuksellisena aikana hallitus osoittaa tukensa myös nuorisojärjestöille, joiden rahoitus turvataan valtion budjetista seuraavana budjettivuonna. 

 

Lisätietoja: 

puheenjohtaja Tapio Hautamäki 

tapio.hautamaki(a)syl.fi

044 906 5007

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.