Eurostudent-tutkimus: koulutusjärjestelmän tasa-arvo on vain näennäistä

Eurostudent on kansainvälinen EU:n koordinoima tutkimushanke, jonka tarkoituksena on kerätä vertailukelpoista tutkimustietoa Euroopan alueen korkeakoulutuksesta. Tutkimuksen pääpaino on opiskelijoiden sosioekonomisen taustan ja vaihto-opiskelun (modernimpi nimitys opintojen kansainvälisyysjakso) seuraaminen. Tutkimuksessa on useita kiinnostavia teemoja, joista käsittelen tässä kirjoituksessa tiiviisti yhtä.

SYL:n toimistolla olemme harmitelleet, ettei Eurostudentin tuottamaa materiaalia ole juurikaan hyödynnetty tutkimuskäytössä, mutta tämän vuoden aikana Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on aktivoitunut materiaalin hyödyntämisessä. Eurostudent-tutkimuksen julkaisusarjaan voit tutustua tarkemmin OKM:n sivuilla.

Eurostudent-tutkimus vahvistaa paljon sellaista, minkä olemme jo aikaisemmin tienneet: opintotuki ei kata elinkustannuksia ja työssäkäynti on monille välttämättömyys, kansainvälisyysjaksot kasautuvat tietyille opiskelijoille ja ohjaus sekä pedagogiset tavoitteet parantavat opiskelijan opinnoissa etenemistä. Vaikuttamistyön kannalta on kuitenkin hyödyllistä saada uusi tutkimus tukemaan näitä väitteitä ja niihin sidottuja SYL:n vaikuttamistavoitteita. Kommentoin virallisesti tutkimuksia ja tuloksia Eurostudent-seminaarissa.

Mielestäni yksi todella kiinnostava teema, jonka Eurostudent-tutkimus nostaa esille on näennäinen tasa-arvo. Näennäistä tasa-arvoa käsitellään erityisesti opiskelijavalintojen ja vaihtuvuusjaksoihin valikoituvuuden kohdalla. Suomessa ajatellaan muiden Pohjoismaiden tavoin, että koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu laajasti ja koko järjestelmän tasolla koulutuksen avoimuuden ja maksuttomuuden kautta. On kuitenkin tärkeää huomata, että nyt puhutaan muodollisista esteistä: opiskelijoilla on taustastaan riippumatta tasa-arvoinen mahdollisuus hakeutua, muttei tulla valituksi.

Yksi suomalaiseen ajatusmalliin todella ikävästi särähtävä löydös on tutkimuksen havainto toisen asteen opiskelukokemusten vaikutuksesta jatko-opiskeluhalukkuuteen. Oppilaitosten organisaatiolla, kulttuurilla ja maineella on vaikutus siihen, miten opiskelija näkee omat mahdollisuutensa tulla valituksi korkeakouluun ja menestyäkseen korkeakouluopinnoissa. Tulosten perusteella voi olettaa, että huono tai huonoksi koettu opetus ja oppiminen lukiossa ei heikennä mahdollisuuksia päästä yliopistoon pelkästään huonojen arvosanojen takia, vaan myös siksi, ettei opiskelija tosissaan usko olevansa soveltuva korkeakouluopintoihin.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että peruskoulun ja toisen asteen opiskelupaikalla ei ole väliä opinnoissa etenemisen kannalta. Eurostudent-tutkimuksen mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Vanhempia, jotka muuttavat saadakseen lapselleen parhaan mahdollisen opiskelupaikan, ei ehkä sittenkään voi syyttää ylireagoinnista.

Halutun koulutuksen perässä muuttaminen on yksilölle ehkä ainut mahdollinen toimi, mutta päättäjien työkalupakki on monipuolisempi. Nyt, kun tiedämme eriarvoistumiskehityksestä, voimme toimia sen pysäyttämiseksi. Ainakin minä oletan, ettei suomalainen yhteiskunta halua purematta niellä tällaista tilannetta.

Mielestäni hyvin konkreettinen ensimmäinen toimi perus- ja toisen asteen parantamiseksi olisi niin sanottu positiivinen syrjintärahoitus. Tätä tukirahoitusta saisivat ne perus- ja toisen asteen koulut, joiden opiskelijoiden todistusten keskiarvo on alhainen, valmistuneet opiskelijat eivät etene jatkokoulutukseen tai työllisty. Tämän kaltaisesta interventiosta on hyviä kokemuksia Helsingin kaupungin kokeilusta vuodelta 2016. Koska kuntien taloustilanteessa on valtavasti eroja, tulisi rahoituksen todennäköisesti tulla Suomen hallitukselta. Kunnilta tulisi kuitenkin vaatia omavastuuosuutta, jotta kunta ei vain siirtäisi koulutukseen budjetoituja omia varojaan muuhun käyttöön. Ehdotuksen tarkoituksena on, että ongelmista kärsivät koulut saavat tarvittavat resurssit tilanteen parantamiseksi.

Aliedustettujen ryhmien korkeakoulutukseen pääsyn parantamiseksi pohditaan usein erilaisia kiintiöitä. Jos haluaa kiintiöillä nopeita konkreettisia tuloksia, muodostuu niistä usein niin suuria, että ne haittaavat muiden ryhmien sisäänpääsyä. Tästä syystä pidänkin kiintiöiden käyttöä valinnoissa lähtökohtaisesti huonona ratkaisuna. On kuitenkin tiedostettava, että muodollisten uudistusten sijasta tarvitaan toimia, jotka kohdistuvat suoraan niihin ryhmiin, joiden tilannetta halutaan parantaa.

Toiseksi konkreettiseksi keinoksi ongelman ratkaisemiseksi esitän korkeakoulutukseen valmistavaa opetusta tai mahdollisesti jopa ohjelmia. Ei korkeakoulutaustaisista perheistä tuleville opiskelijoille voisi olla jopa erityistä tukea ja ohjausta opinnoissa menestymisen sekä tärkeiden uravalintojen tueksi. Suomessa tällaista toimintaa ei tällä hetkellä juurikaan ole. Siitäkin huolimatta, että tiedämme hyvinvoivan, urbaanin taustan omaavien nuorten päätyvän korkeakoulutukseen useammin kuin muiden. Perhetaustalla ja vanhemmilla on merkitystä ja uskon, että tätä eroa pystytään ohjauksella ja opetuksella varmasti tasoittamaan.

Eurostudent-tutkimus on kokonaisuutena mielenkiintoinen lisäys koulutuspoliittiseen keskusteluun ja tutkimukseen. Odotan mielenkiinnolla, mitä teemoja siitä nostetaan poliittiseen keskusteluun ja millaisia toimenpiteitä tutkimuksella perustellaan. Suosittelenkin lämpimästi korkeakoulutuksesta kiinnostuneille tutkimuksiin tutustumista.

 

Jyri Lähdemaa,

SYL:n hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka

1 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >