Kesäterveiset kehitysyhteistyösektorilta

Kevät on hujahtanut todella nopeasti ohi ja on aika päivittää SYL:n kehitysyhteistyösektorin kuulumisia. Kevääseen on kuulunut kaksi suurta teemaa: kehitysyhteistyösektorin kehittäminen ja uusien hankkeiden suunnittelu.

SYL:n liittokokous 2017 hyväksyi toimintasuunnitelmaprojektin, jonka tavoitteena on siirtää kehitysyhteistyötoimintaa pelkästä hanketoiminnasta enemmän kehitysyhteistyövaikuttamisen suuntaan. Tänä keväänä olemme tehneet vaikuttamistoiminnan suunnitelman, jota alamme pian toteuttamaan. Vaikuttamissuunnitelma valmistui hyvään aikaan – SYL: ssa suunnitellaan parhaillaan eduskuntavaalivaikuttamista ja nyt kehitysteemat tulevat luontevaksi osaksi SYL:n muuta vaikuttamistyötä.

Uusien hankkeita on suunniteltu Guatemalaan ja Etiopiaan. Guatemalassa tavoitteena on tukea maya-opiskelijoiden aktiivista kansalaisuutta kouluttamalla heitä mm. heidän oikeuksistaan ja lisäämällä heidän vaikuttamis- ja johtajuustaitojaan. Etiopiassa tavoitteena on lisätä vammaisten yliopisto-opiskelijoiden inkluusiota: siellä työskennellään kolmessa yliopistossa sekä yliopiston henkilökunnan, opiskelijajärjestöjen että opiskelijoiden kanssa vammaisasioiden edistämiseksi. Hankkeisiin on haettu Ulkoministeriön rahoitusta, ja päätökset tulevat tämän vuoden lopussa.

Peukut pystyy, että hankkeet saavat rahoitusta!

 

Johanna Ursin-Escobar

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.