Opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleman Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyön viimeinen seminaariosuus pidettiin viime perjantaina. Odotukseni olivat korkealla: ehkä nyt lukuisien seminaarien ja verkkoaivoriihien tuloksista puristetaan konkreettisia ratkaisuja koulutus- ja osaamistason nostoon, koulutuksen saavutettavuuteen, elinikäiseen oppimiseen ja kansainväliseen kilpailukykyyn. Nämä siis olivat alkuvaiheessa yhdessä määriteltyjä tavoitteita visiotyölle.
Yhteiset tavoitteet saivat kuitenkin väistyä, kun ministeriön mielessä oli enää yksi asia: yhteisen korkeakoululain säätäminen. Opetus- ja kulttuuriministeri toi yhteisen lain julkisuuteen maanantaina 4.9. yhtenä vaihtoehtona vision toteutukselle. Nyt se on kuitenkin nostettu keskustelun keskiöön, edelleen ilman minkäänlaista tietoa uuden lain tarkemmasta sisällöstä tai siitä, miten se tukisi visiotyön yhteydessä esitettyjä tavoitteita. Sisällön tarkempaa määrittelyä vältettiin tarkoituksella, mutta siitä ei haluttu myöskään keskustella. Sen sijaan ajatus olisi pitänyt hyväksyä sellaisenaan.
Tilaisuudessa ministeri, korkeat virkamiehet ja korkeakoulujen johdon edustajat pitivät nimittäin vuoron perään lakiuudistusta kannattavat puheenvuoronsa ja kertoivat, miten ehdotukseen on päädytty laajassa konsensuksessa ministeriön ja korkeakoulujen kanssa. Harmi vain, että tähän konsensukseen – ja näköjään korkeakouluyhteisön näkemyksen muodostamiseen – eivät sisältyneet opiskelijat eikä yksikään henkilöstöjärjestö. Tämä selvisi heti ensimmäisistä yleisöpuheenvuoroista, joiden jälkeen jokainen poikkipuolinen sana tietenkin leimattiin kehityksen vastustamiseksi.
Kansliapäällikkö Anita Lehikoisen mukaan yhteinen laki mahdollistaisi raja-aitojen kaatamisen korkeakoulujen ja tutkintojen välillä, edistäisi opiskelijoiden liikkuvuutta ja mahdollistaisi uudenlaisen osaamisen luomisen sääntelyn keventyessä. Rahoitusmallit pysyisivät kuitenkin erillään, samoin tutkinnot. Muutoksilla siis haetaan jotakin sellaista yhteistyötä, mitä juuri eduskunnan käsittelyssä oleva opetusyhteistyölaki ei tarjoa – siis hallinnollista ja rakenteellista. Arvoitukseksi jää, miten hallintouudistus edistää alkuperäisiä sisällöllisiä tavoitteita tai miten ne eivät olisi saavutettavissa nykylainsäädännöllä. Esimerkiksi yliopiston sisäisten siirtymien helpottamiseen kannustetaan jo tällä hetkellä, mutta tuloksia ei silti ole juuri nähty – miten ihmeessä uusi kattotason sääntely yhtäkkiä helpottaisi niitä korkeakoulujen välillä? Myös siirtymiä alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon välillä ja duaalimallin puolelta toiselle voidaan helpottaa nykyisellä säädännöllä ja opetusyhteistyölain myötä.
Opetusyhteistyölainsäädäntö on vasta eduskunnan käsittelyssä, eikä sen vaikutusten arvioinnille näköjään edes haluta antaa aikaa. Edellisestäkin yliopistolakiuudistuksesta on alle vuosikymmen, ja moni muistaa edelleen yliopistokenttää ja yliopistojen sisäistä koherenssia repineen prosessin. Näin ollen uuden lainsäädäntöprosessin käynnistäminen jo itsessään lamauttaisi edelleen perusrahoituksen leikkauksista kärsivän korkeakoulukentän useaksi vuodeksi. Jos itseisarvona on vain uuden lain valmistelu, ei voida myöskään olettaa, että uudistus rajoittuisi vain niihin asioihin, joihin alkujaan lähdettiin puuttumaan.
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision oli tarkoitus vastata kysymyksiin ja tarjota yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan ja millä reunaehdoilla koulutusta tulisi kehittää. Nyt lähdettiin kuitenkin sisällön sijasta rakenne edellä ja vastausten sijaan se näyttää nyt herättävän lähinnä kysymyksiä. Mitä muutoksia yhteinen korkeakoululaki toisi nykyisen lainsäädännön ja opetusyhteistyölain sisältöön? Miten lakien yhdistäminen edistäisi asetettuja tavoitteita? Millaisia kannusteita yhteisellä lainsäädännöllä luotaisiin ja millaiseen kaaokseen uudistusprosessi jättäisi korkeakoulukentän? Mikä on opiskelijoiden ja henkilökunnan rooli, kun lakia valmistellaan jälleen kerran hallinnon ehdoilla? Kenen mielestä lakimuutos toisensa perään ilman vaikutusarviointia on vastuullista politiikkaa ja – ennen kaikkea – miten ihmeessä lakimuutosta voi kutsua visiotyön tulokseksi?
Riina Lumme
SYL:n puheenjohtaja
