(Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosastolla 22.11.)

Rinteen hallitusohjelman mukaisesti Suomeen on ryhdytty laatimaan koulutuksen saavutettavuussuunnitelmaa. Suunnitelman tarkoituksena on pureutua siihen, kuinka aliedustettujen ryhmien pääsyä koulutuksen piiriin voitaisiin helpottaa. Työnsarkaa on paljon, mutta myös jo olemassa olevista saavutettavuuden peruspilareista on muistettava pitää kiinni. Saavutettavuudesta puhuttaessa on muistettava puhua myös maksuttomasta koulutuksesta.

Maksuton korkeakoulutus ei tämän päivän Suomessa ole mikään itsestäänselvyys. Lukuvuosimaksut EU- ja ETA -alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille otettiin käyttöön vuonna 2017, ja avoimet yliopistot ympäri maan kokeilevat rajojaan tarjoamalla maksullisia lähes kokonaista tutkintoa vastaavia kokonaisuuksia. 

Olisi lyhytnäköistä tuudittautua ajatukseen, että maksuton koulutus on Suomessa turvassa vain, koska julkisessa keskustelussa ei aktiivisesti tällä hetkellä vaadita lukuvuosimaksuja kaikille. Maksut eivät tule rymisten, vaan ne hiipivät koulutuspoliittiseen keskusteluun pikkuhiljaa ja poikkeuksien kautta, ja samalla myös hyväksyvä asenne maksuja kohtaan kasvaa.

Eräs poikkeus, joka aika ajoin nousee keskusteluun, on toisen samantasoisen tutkinnon maksullisuus. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus selvitti aihetta tänä vuonna moninkertaiset opinto-oikeudet -hankkeessa, ja kävi ilmi, että syyt monen samantasoisen tutkinnon suorittamiseen ovat moninaisia. Syiden joukossa ei kuitenkaan korostunut minkäänlainen tutkintojen shoppailu tai opinto-oikeuksien haaliminen huvikseen. Pitävät perusteet toisen tutkinnon maksuille jäivät siis tutkimuksen mukaan uupumaan.

Myönteinen suhtautuminen maksuja – tai ainakin mainittuja poikkeuksia – kohtaan ei suinkaan kumpua tyhjästä. Kahdella viime hallituskaudella koulutukseen kohdennetut massiiviset leikkaukset ovat jättäneet useat tahot pohtimaan, miten koulutukseen saataisiin kaivattua lisärahoitusta. Työkalupakista kaivetaan usein ensimmäisenä lukuvuosimaksut. Jos koulutukseen suunnattaisiin riittävät resurssit valtion toimesta, ei painetta maksujen pohtimiselle pääsisi syntymään.

Koulutuksen maksuttomuus ja saavutettavuus ovat hyvinvointiyhteiskunnan itseisarvoja. Koulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 asettaa tavoitteeksi nuoren ikäluokan 50 % korkeakoulutusasteen vuoteen 2030 mennessä. Tiukkaan tavoitteeseen ei päästä, mikäli saavutettavuuden eteen ei tehdä töitä. Suomen kokoisessa maassa ei ole varaa jättää osaajia rannalle, vaan kaikki nuoret, joilla on kykyä ja halua kouluttautua, on saatava korkeakoulutuksen piiriin. Samalla myös korkeakoulutettujen joukko moninaistuu, kun eri taustoista tulevat ihmiset pääsevät mukaan.

On hienoa, että saavutettavuus on nostettu koulutuspolitiikan keskiöön tällä hallituskaudella. On kuitenkin muistettava, että saavutettavuus ja maksuttomuus ovat erottamaton pari. Jotta tärkeältä saavutettavuustyöltä ei täysin katoaisi pohja, on maksuttomuuden periaatteesta pidettävä kiinni entistäkin tiukemmin. Merkittävintä, mitä Suomessa tähän mennessä on koulutuksen saavutettavuuden eteen tehty, on ehdottomasti maksuton koulutus.

Heidi Rättyä

Hallituksen jäsen

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry