Onko meillä varaa uupua? – Mielenterveys on myös sukupolvikysymys

Toimeentulo ahdistaa, kursseja tulee haalittua liikaa, tentit eivät suju, asioita unohtuu, gradu ei etene. Paine pärjätä ja suoriutua korkeakoulussa ja töissä vie yöunia. Nuorten uupumisesta opiskeluissa ja työelämässä ollaan puhuttu julkisessa keskustelussa aiempaa enemmän. Opiskelijoiden mielenterveyden haasteiden, työssä väsymisen ja laajemmin sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden yhteyttä pohtivat Mielenterveyspoolin projektipäällikkö Alviina Alametsä ja SYL:n hallituksen jäsen Ada Saarinen.

 

Korkeakoulusta eväät elämään?

Korkeakouluopiskelu on merkittävää aikaa ihmisen elämässä. Opiskellessaan ihminen kasvaa ja rakentaa kuvaa tulevaisuudestaan, urastaan ja siitä, mitä on aikuisuus. Yhä useamman opiskelijan polkua kuitenkin varjostavat psyykkiset ongelmat ja uupuminen. Miten nuoret pystyvät vastaamaan työelämän haasteisiin, jos he uupuvat jo opiskeluaikana?

Opiskelijoiden mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Yli kolmasosa opiskelijoista kokee psyykkisiä oireita vähintään viikoittain. Vain 66 prosenttia opiskelijoista kokee henkisen hyvinvointinsa hyväksi tai erittäin hyväksi. Ongelmat liittyvät usein stressiin ja riittämättömyyden kokemukseen. Yhä useammat kokevat työmääränsä liialliseksi ja murehtivat sekä opinnoista että tulevaisuuden työmahdollisuuksista

Tutkimustiedon avulla on havaittu, että kroonisesti huono toimeentulo on yhä merkittävämmin uupumusta selittävä tekijä osan opiskelijoista kohdalla. Opiskelijoiden toimeentulo on eriarvoistunut. Niille, joilla menee heikoimmin, kasautuu pitkittynyttä stressiä, joka voi johtaa muihin ongelmiin. Heikko toimeentulo johtaa myös siihen, että osa opiskelijoista työskentelee kaikki lomansa, eikä siten anna itselleen lainkaan aikaa levätä ja toipua.

Mielenterveyden haasteisiin kannattaa puuttua aikaisin, jotta ne pitkity tai vie opiskelukykyä. Yliopistojen, YTHS:n ja julkisen terveydenhuollon tulisikin varmistaa, että tarvittavia tukipalveluita on saatavilla opiskelijalle ja että työnjako eri tahojen välillä on selkeä. Tällä hetkellä avun saaminen voi kestää kuukausia, eikä opiskelija aina edes tiedä, mistä hakea apua.

Palveluiden saavutettavuus ei ole ainoa haaste mielenterveyden edistämisessä. Yksilön ja yhteisön asenteilla voi olla suuri merkitys siinä, hakeeko opiskelija apua ajoissa. Suorituskeskeinen kulttuuri, jossa jopa ihannoidaan kiirettä ja stressiä, voi vaikeuttaa hoitoon hakeutumista ja saada ihmisen kieltämään omat uupumuksen tunteensa.

 

Miten ja miksi nuori työntekijä uupuu?

Jos nuori on uupunut ja kokee polttaneensa itseään loppuun jo opinnoissa, on helppo arvata, että samantyyppiset ongelmat voivat jatkua myös siirryttäessä työelämään. Ruotsissa ollaan jo herätty Suomea enemmän keskustelemaan ongelmallisesta “trendistä”, jossa jopa alle kolmekymppiset ajavat itsensä burn outiin.

Mutta mikä saa nuoren uupumaan työelämässä? Yksi syy voidaan nähdä työelämän murroksessa. Monilla työpaikoilla vaaditaan entistä suurempaa itsenäisyyttä omassa työssä, mikä on raskasta varsinkin nuoremmille työntekijöille. Monissa paikoissa on myös aikaisempaa suurempaa liikkuvuutta, mikä voi saada ihmisen tuntemaan olonsa korvattavissa olevaksi. Tämä voi aiheuttaa ylimääräistä painetta.

Tätä päätelmää tukee myös Charlotta Niemistön tutkimus y-sukupolven työstä. Hän on havainnut, että monet asiantuntijatyössä olevat eivät merkitse kaikkia ylityötuntejaan, koska eivät halua vaikuttaa heikolta. He saattavat piilotella työmääräänsä jopa läheisiltään. Tutkimuksessa myös todetaan, että urasuuntautuneiden asiantuntijoiden on vaikeaa tehdä rajaa työn ja vapaa-ajan välille.

Älylaitteiden yleistyminen onkin varmasti osasyynä rajanvedon vaikeutumiseen. Tunne siitä, että pitää olla jatkuvasti saavutettavissa johtaa helposti vaikeuteen rentoutua edes vapaa-ajalla. Kun työtä voi tehdä milloin ja missä vain, voi monelle tulla olo, että esimerkiksi työhön liittyvän materiaalin lukaiseminen tai työviestiin vastaaminen eivät ole varsinaisesti työaikaa.

Samalla varsinkin asiantuntijatehtävissä on lisääntynyt ajatus siitä, että hyvä työntekijä on onnellinen, ulospäin suuntautunut ja todella motivoitunut. Monissa töissä korostetaan vahvaa yhteishenkeä. Tämä vaikeuttaa sekä omista että yhteisön ongelmista puhumista. Työpaikalla, jossa kaikki ovat näennäisen iloisia voi olla haastavaa kertoa jaksamiseen tai mielenterveyteen liittyvistä ongelmista.

Monet myös pelkäävät hakea apua erityisesti mielenterveydellisiin haasteisiin, sillä he pelkäävät siitä seuraavaa stigmaa ja seuraamuksia. On pelkoa siitä, että hoitoon hakeutuminen, diagnoosin saaminen tai pelkkä ongelmien myöntäminen vaikeuttaa asemaa työyhteisöissä ja tulevaa työllistymistä.

Kun on päättänyt hakea apua, sen saaminen voi nykyjärjestelmässä olla vaikeaa. Varsinkin, mikäli ihmisellä ei ole pääsyä tai halua hakeutua työterveyteen, voi avun saaminen olla tuskaisen monimutkaista ja kestää useita kuukausia. Tämä johtaa ongelmien kärjistymiseen.

 

Miksi Suomella ei ole yksinkertaisesti varaa antaa nuorten uupua?

Kaikki me olemme joskus nähneet väestöpyramidin ja kuulleet huolestuneita arvioita Suomen huoltosuhteen kehityksestä. Väestörakenteen jatkuva muutos laittaa valtavasti velvoitteita niin valtion menoihin kuin eläkejärjestelmän kasvaviin kustannuksiin. Nuorten sukupolvien odotetaan maksavan tämän muun muassa historiallisen suurilla eläkemaksuilla ja yhä myöhäisemmällä eläkeiällä.

Meidän ei kuitenkaan kannattaisi katsoa vain virallista eläkeikää, vaan miettiä, miten pidentää työuria niiden koko matkalla ratkaisemalla hyvinvointiin liittyviä ongelmia. Meidän tulee miettiä, kuinka paljon resursseja ja inhimillistä kärsimystä voimme säästää, jos pystymme aidosti huolehtimaan ihmisten työhyvinvoinnista ja lisäämään ennaltaehkäisevien palveluiden saavutettavuutta.

Melkein puolet työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Useampi kuin joka neljäs työikäinen oireilee työuupumuksesta jossain vaiheessa elämäänsä ja kaksi tai kolme prosenttia oireilevat vakavasti. Euroopan Työterveys- ja työturvallisuusviraston mukaan jopa noin puolet menetetyistä työpäivistä johtuu työperäisestä stressistä.

Mielenterveyden häiriöt maksavat yhteiskunnalle noin kuusi miljardia euroa vuodessa, mikä tarkoittaa palkansaajaa kohden 3500 euroa vuodessa. Jos mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä saataisiin vähennettyä 10–15 prosenttia, bruttokansantuote vahvistuisi 0,3–0,5 prosentilla.

Nuoret sukupolvet eivät voi pelastaa suomalaista hyvinvointivaltiota, jos he eivät saa tarvitsemaan tukea. Meidän on pakko löytää ratkaisut mielenterveyden ongelmiin ennen kuin on liian myöhäistä. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa menettää yhtään nuorta uupumukselle.

 

Mitä meidän tulee tehdä?

Meidän täytyy panostaa aikaisempaa enemmän yhteiskuntana uupumuksen ja mielenterveyden ongelmien hoitoon ja ehkäisyyn. Suomi tarvitseekin kansallisen, yli hallituskausia jatkuvan mielenterveysohjelman, jossa määritellään kokonaisvaltaisesti keinoja parantaa maamme mielenterveystilannetta.

Lyhyellä tähtäimellä tarvitsemme lisäpanostusta sekä mielenterveyttä tukeviin että ongelmia ratkaiseviin palveluihin. Korkeakoulujen kohdalla tämä tarkoittaa opiskelijoiden tukipalveluiden, kuten opintojen ohjaamisen ja opintopsykologien, kehittämistä. Opetusministeriön tulisikin asettaa suositus esimerkiksi opintopsykologille pääsyn aikarajoista.

Korkeakoulujen, YTHS:n ja julkisten palveluiden yhteistoimintaa tulee kehittää. Tähän YTHS:n tuleva AMK-laajennus antaa hyvät puitteet. Täytyy varmistaa, että opiskelija tietää, mihin hänen tulee milloinkin mennä, että häntä ei pompotella pisteeltä toiselle ja että hän saa tarvitsemansa palvelut.

Näiden palveluiden tulee myös olla saavutettavia. Ensi hallituskaudella on selvitettävä, miten mahdollistetaan, että kaikilla opiskelijoilla on varaa esimerkiksi Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan. On myös kehitettävä mahdollisuutta lyhyempiin terapiajaksoihin esimerkiksi Mielenterveyspoolin esittämän lyhytterapiatakuun kaltaisella mallilla.

Myös me kaikki voimme tehdä osamme, jotta yhteisömme tukisivat aiempaa paremmin jaksamista ja mielen hyvinvointia. Erilaiset mentorointi- ja vertaistukijärjestelyt auttavat hahmottamaan ja kehittämään omaa tilannetta sekä kuvaa itsestä opiskelijana ja työntekijänä. Samalla meidän tulisi kehittää opiskelijayhteisöistä entistä tukevampia ja myötätuntoisempia. SYL julkaisikin opiskelijoiden mielenterveyspäivänä blogin, jossa käsitellään laajemmin, miten myötätunnolla rakennetaan hyvinvointia.

 

Panostamalla jaksamiseen ja mielenterveyteen teemme onnellisempia ihmisiä ja kestävämpää tulevaisuutta!

 

Alviina Alametsä, projektipäällikkö, Mielenterveyspooli

Ada Saarinen, hallituksen jäsen, SYL

4 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >