Opintotuella on ongelma. Opintotuella on itseasiassa monenlaisia ongelmia erilaisista näkökulmista. Käyn tässä tekstistä läpi näitä ongelmia eri näkökulmista.

Opiskelijan näkökulmasta

Jonkin aikaa sitten julkaistu Q-tutkimuksen selvitys maalaa kohtalaisen synkeää opiskelijoiden toimeentulon tilanteesta. Tulokset vastaavat aikaisempia Eurostudent- ja opiskelijatutkimuksia: opiskelijoiden kokemus omasta toimeentulosta on kehno, opintotuki tuntuu etuutena vaikeakäyttöiseltä tai jopa epäreilulta ja aikaa on hankala saada riittämään opintoihin, sivutoimisiin palkkatöihin, harrastuksiin ja perheeseen.

Tämä trendi on jatkunut jo pitkään. Opintotuki on jatkuvien muutosten seurauksena muuttunut opiskelurauhan mahdollistajasta opiskelukykyä haittaavaksi. Huoli omasta toimeentulosta näkyy YTHS:n mielenterveyspalveluiden vastaanotoilla ja opiskelijoiden terveystutkimuksessa. Jatkuvat heikennykset ovat johtaneet siihen, että opintotuki on nykyisellään monelle opiskelijalle käyttökelvoton. Moni opiskelija tyytyy edistämään opintojaan työn ohella sivutoimisesti tai päätyy nostamaan opintotuestaan vain lainan, välttäen näin opintorahan suuruuteen nähden vaativat suoritusvelvoitteet.

Nykyisellään opintolainapainotteinen opintotuki ei ole kaikille opiskelijoille yhdenvertainen. Yli 30 000 euron lainataakan kanssa valmistuminen ei ole sama asia käytännössä varmaan ammattiin valmistuvalle lääkärille kuin pätkätyöputkeen päätyvälle romaanisen filologian maisterille. Erilaisten korkeakoulututkintojen palkka- ja työllistymisodotukset ovat yksinkertaisesti hyvin erilaisia. Erilaisia ovat myös opiskelijan valmiudet ja halukkuus nostaa opintolainaa. Lainannostohalukkuuteen kun tutkimusten perusteella vaikuttavat huomattavasti niin opiskelijan sosioekonominen tausta, työkokemus, ikä ja perhetilanne. Lainannostamiseen liittyvään ahdistukseen ja haluttomuuteen ei viimeisimmässä opintotukiuudistuksessa onnistuttu löytämään riittäviä vastauksia.

Yhteismitallisuutta opintotuessa heikentää myös suoritusvelvoitteiden rasittavuus eri saajaryhmiin. 5 opintopistettä per tukikuukausi ja minimivaatimus 20 opintopisteen suorittamisesta per lukuvuosi ei perusopiskelijalle ole suurikaan ongelma, mutta osa-opiskelukykyiselle, uupumuksesta tai esimerkiksi erilaisista oppimishäiriöistä kärsivälle opiskelijalle opintotuki on usein hankalakäyttöinen. Opintotukikuukausien loppuminen kesken opintojen vaivaa erityisesti opiskelijoita, joilla on ollut opintojen aikana yllättäviä elämänmuutoksia, kuten sairastumisia tai perheellistyminen.

Yhteiskunnan näkökulmasta

2000-luvulla opintotukipolitiikan kantava teema on ollut opintoaikojen lyhentäminen ja opintojen läpäisyn tehostaminen. Valitettavasti opintotuen kiristyksellä ei olla saavutettu mullistavia muutoksia opiskelijoiden valmistumisaikoihin. Kun otetaan huomioon yliopistojen rahoitusmalliin tehdyt muutokset ja opintoaikojen rajaus, voidaan todeta, että kaikki hampaidenkiristely opintoaikojen jouduttamiseksi on loppujen lopuksi tuottanut kohtalaisen vähän tuloksia.

Sen lisäksi, että opintotuella on pyritty ohjaamaan opiskelijoita valmistumaan rivakasti, on opintotukea myös leikattu. Opintorahan tasoa on leikattu, opintotukikuukausia on vähennetty niin tutkintokohtaisesti kuin kokonaismääräisestikin. Yhä useammalla opiskelijalla tukikuukaudet loppuvatkin kesken opintojen ja edessä on opiskelijan varallisuudesta riippuen joko työnteko, omaisuuden realisointi ja sillä eläminen tai toimeentulotuelle siirtyminen.

Etuudelta toiselle siirtyminen ei opiskelijan näkökulmasta ole mikään huonoin mahdollinen vaihtokauppa, sillä toimeentulotuen perusosa on käytännössä kaksinkertainen opintorahaan verrattuna. Toinen näkökulma on, että opintotukikuukausien loppuminen opintojen loppuvaiheilla heikentää opiskelijan mahdollisuuksia saattaa opinnot loppuun. Sitä voisi ihan kysyä, että olisiko muutama tukikuukausi lisää kuitenkin yhteiskunnalle halvempi vaihtoehto kuin viittä vaille valmis maisteri?

Työelämän nykyisyyden ja tulevaisuuden näkökulmasta

Opiskelijan kurjan toimeentulokokemuksen ja tyhjäksi todettujen poliittisten toiveiden lisäksi  opintotuella on ongelma, joka on noussut suuremmaksi keskustelunaiheeksi viimeisen parin vuoden aikana: opintotuki muodostuu kannustinloukuksi työttömänä olevien ihmisten, erityisesti nuorten, kouluttautumiseen, sillä opintotuki on tasoltaan heikompi ja suoritusvelvoitteiltaan vaativampi kuin työttömyysturva tai toimeentulotuki. Tämä asia on selvästi tunnistettu ja aihetta on pohdittu osana sekä nuorten osallistavan sosiaaliturvan selvitystyötä että laajempaa keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä.

Eivätkä ongelmat lopu tähän. Ikuisuusongelma jo työelämässä olevien tai työttömäksi joutuneiden uudelleen- ja täydennyskoulutuksesta osuu myös opintotuen rajapintaan. Minkälaisiin opintoihin opintotukea tulisikaan saada, mihin opintotukikuukaudet riittävät? Entä avoimen väylä korkeakoulutukseen, miten sitä voisi kehittää?

Tällä hallituskaudella merkittävästi pienentynyttä opintotuen kakkua haluttaisiin siis jakaa taas uusiin suuntiin. Ennen kuin kaikkien eturyhmien ja ministeriöiden virkahenkilöt ryntäävät riemuisasti julistamaan opintotukea ratkaisuksi sekä nuorten että vanhempien koulutusta kaipaavien kansalaisten toimeentulokysymyksiin, olisi mielestäni aiheellista kysyä: vastaako nykymallinen opintotuki edes sen peruskäyttäjän, toisen- ja korkea-asteen tutkinto-opiskelijan tarpeeseen?

Mitäs sitten?

Meillä on siis järjestelmä, joka ei ole hyvä sen käyttäjille, ei miellytä siitä päättäviä poliitikkoja eikä vastaa työelämän uudelleenkouluttautumisen ja osaamisen päivittämisen haasteisiin. Ei mitään pikkuvikoja. Mutta eipä siinä, ongelmia on myös muilla sosiaalietuuksilla. Suomalaisen etuusjärjestelmän ongelmia, monimutkaisuutta ja rahoituksen kestävyyttä yritetään nyt ratkoa monissa erilaisissa työryhmissä: on jo edellä mainittua nuorten osallisuustulon työryhmää, Juho Saaren eriarvoisuuden vähentämiseen pyrkivää työryhmää, valtioneuvoston perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanketta. Opetus- ja kulttuuriministeriökin iskee lusikkaa soppaan osana korkeakouluvisiointiaan.

Selvityksiä ja ehdotuksia tehdään, mutta poliittisia linjoja ja visioita joutunemme odottamaan eduskuntavaaleihin asti. Uskaltaudun veikkaamaan, että vuoden 2019 eduskuntavaalit ovat sosiaaliturvavaalit. Ja kaikista tämän hallituskauden opintotukimuutoksista huolimatta opiskelijan toimeentulo tullee olemaan tulevissakin vaaleissa ja hallitusohjelmaneuvotteluissa poliitikkojen ambitioiden kohteena. Ei auta muuta kuin toivoa, että tulevalla hallituskaudella sosiaaliturvaa ja opiskelijoiden toimeentuloa tarkasteltaisiin kokonaisuutena, ei vain räpeltämällä opintotukikuukausia, suoritusvelvoitteita, tulorajoja ja opintorahan määrää.

Silja Silvasti

Kirjoittaja on vielä hetkisen verran SYL:n sosiaalipolitiikan asiantuntija