Opiskelijan muuttuva maailma -blogisarjassa SYL:n koulutuspolitiikan asiantuntija Tapio Heiskari pohtii teknologian ja digitalisaation aiheuttamia muutoksia opiskeluun, koulutukseen ja työntekoon erityisesti opiskelijan kannalta.
***
Tulevaisuuden ennustaminen lienee ihmiskunnan vanhimpia harrastuksia. Vaikeaa se on, mikä ei toki estä yrittämästä. Viimeisen vuoden, parin aikana kovin suosituksi on noussut työn tulevaisuuden, digitalisaation ja viimeisimpänä tekoälyn päivittely. Johtuu ehkä omasta some-ympäristöstäni, mutta tuntuu, ettei nykyään voi Twitteriä avata ilman, että naamalle työnnetään erinäköisiä digihaaveita, megatrendejä ja disruptiokuvaelmia. Näistä teemoista kirjoittavat kaikki, jotka kuvittelevat niistä tietävänsä jotain.
Mikä ei siis ole lainkaan väärin, joten liitynpä tähän joukkoon.
Yritän muutaman blogikirjoituksen sarjassa ennustaa maailman muuttumista nimenomaan opiskelijan kannalta. Opiskelu, työnteko, koulutus ylipäätään ja moni muu asia tulee muuttumaan, erityisesti digitalisaation myötä. Mutta miten muutos näkyy käytännössä? Miten muutokseen pitäisi varautua? Pahoin pelkään, että näiden kysymysten pohdiskelu nostattaa enemmän lisää kysymyksiä kuin vastauksia. Kovin syvälliseen tai oppineeseen analyysiin ei kepeähkössä blogimuodossa ole varaa, mutta se ei ole tarkoituskaan. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Suhtautuminen muutokseen tuntuu jakavan ihmisiä. Oikeastaan suhtautumisesta voitaisiin piirtää jana, jolla on luonnollisesti kaksi ääripäätä.
Janan toisessa päässä suhtaudutaan muutokseen nopeana, väistämättömänä ja kaiken mullistavana. Työelämä, työnteko ja työtehtävät muuttuvat tunnistamattomiksi ja ennen pitkää tarpeettomiksi matkalla kohti post-scarcity-taloutta. Esineiden internet, IoT, tekee kynsisaksistasikin älykkäät. Tekoälyn kehittäminen riistäytyy ennen pitkää ihmisten hallinnasta, ja supertekoäly ottaa vallan ihmisten jäädessä harrastamaan, mitä osaavat – jos tekoäly suo.
Toisessa päässä pidetään tällaista muutospuhetta liioiteltuna ja ylilyövänä. Maailma on aina muuttunut, eikä teknologian kehityksessä ole mitään ihmeellistä. Ihmisellä on luonnollinen taipumus pitää itseään ja omaa aikaansa erityisenä, kokemiaan ilmiöitä ainutlaatuisina.
Suurin osa ihmisistä toki putoaa johonkin näiden ääripäiden välimaastoon. Robotti ei vielä tule tietotyöläisen tai rakennustyöntekijän olkaa koputtelemaan ja näyttämään ovea. Toisaalta joudumme tekemään menneisyyden pohjalta projektiota tulevaisuudessa, ja siinä mielessä olemme ikään kuin kanootissa tuntemattomalla joella, selkä menosuuntaan. Jotain kohinaa kuuluu, mutta on hirmuisen vaikeaa sanoa, onko se tuuli puissa, pieni koski vai valtava vesiputous. Oikeastaan meillä on vielä side silmillä, koska vaikkapa tekoälyn kehityksen suhteen on vaikeaa sanoa, pystymmekö lainkaan hahmottamaan kehityksen vauhtia.
Joka tapauksessa olemme jo keskellä muutosta. Vaikkapa Nordea ilmoitti pari viikkoa sitten massiivisista irtisanomisista, mikä tuli monelle yllätyksenä. En halua millään tavalla vähätellä työpaikkansa menettävien tilannetta tai ottaa kantaa Nordean johdon motiiveihin. Pankkialan tulevasta murroksesta on kuitenkin puhuttu jo pitkään, ja tätä se nyt sitten muun muassa on. Samaa tapahtuu muillakin aloilla. Tätä kehitystä ei voi pysäyttää, emmekä pysty tarkalleen ennustamaan tulevaa.
Tulevaisuus ei kuitenkaan ole ennalta määrätty, vaan pystymme vaikuttamaan siihen, mitä tuleman pitää. Ehkä paras syy tähän on se, että varautumalla voimme mahdollisesti ehkäistä haitallisia muutoksia yliopistoissamme, työpaikoillamme, koko yhteiskunnassa. Miksi? No, The Economistin Babbage-podcastissa tiivistettiin tekoälyn kehityksen vaikutuksia seuraavasti:
History of technology reveals exactly no examples of technologies being introduced that made everyone happy and nobody sad […] This will lead to disasters, just as all new technologies lead to disasters. There will be large amounts of human suffering, for which this technology can be held accountable.
Teknologian historiaa tarkkaan tuntematta voisin allekirjoittaa tämän. Kysymys tulevaisuudesta on kysymys meidän kaikkien ja tulevien sukupolvien, oikeiden ihmisten elämästä ja selviämisestä. Ja se, jos mikä, tekee kaiken tulevaisuuspöhinän ohella tästä huippukiinnostavaa.
Tapio Heiskari,
Koulutuspolitiikan asiantuntija,
SYL
