Opiskelijavalintojen ja lukiouudistuksen kokonaiskuvaa on hankala hahmottaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain järjestetyssä opiskelijavalintoja koskevassa seminaarissa esiteltiin 7.11. ylioppilastutkinnon hyödyntämistä opiskelijavalinnoissa selvittävän hankkeen pisteytystyökalu, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa pisteytyskäytäntöjä eri yliopistoissa ja aloilla.

Karkeasti voidaan sanoa, että yliopistoille suositellaan pisteytettäviksi ylioppilastutkinnon arvosanoja LC ja eri ainevalinnat tuottavat erilaisia pistekombinaatioita. Eniten pisteitä saa pitkän matematiikan ja äidinkielen hyvistä arvosanoista. Tämä perusteltiin sillä, että hyvät arvosanat matematiikassa, äidinkielessä ja ruotsissa ovat selkeämmin yhteydessä hyvään opintomenestykseen myös korkeakouluopinnoissa ja yleensä korreloivat myös muiden aineiden hyvien arvosanojen kanssa. Toisaalta taustamateriaaleissa huomautetaan myös, että yhteys vaihtelee alakohtaisesti ja koko yliopistosektoria koskevat johtopäätöksiä on hankala tehdä.

Pisteytystalulukoita on kolme, joilla voidaan tehdä hieman erilaisia painotuksia ja alat voivat valita yhden painotetun aineen, josta saa enemmän pisteitä kuin siitä saisi taulukossa muuten. Huomionarvoista on sekin, että ammattikorkeakoulupuolella pisteytetään myös C:tä alemmat arvosanat.

Hyvää pisteytystaulukossa on se, että se yhdenmukaistaa ja tekee hakijalle selkeämmin näkyväksi sen, miten pisteet lasketaan. Tälläkin hetkellä ylioppilastutkinnon arvosanoista on saanut pisteitä. Lisäksi joillekin aloille on mahdollista päästä suoraan todistuksella ja joissain pisteet lasketaan yhteen pääsykokeista saatujen pisteiden kanssa. Pisteytykset ovat vaihdelleet yliopistoittain ja ennustettavuus on ollut hakijalle vaikeaa.

Opiskelijavalinnoilla on maailman sivu yritetty ratkaista jos jonkinlaista ongelmaa. Tällä hetkellä käynnissä olevaa uudistusta perustellaan nopeammalla siirtymisellä työelämään. Ylioppilaskokeiden painoarvon kasvattamista perustellaan sillä, että kunhan painoarvoa kasvatetaan, niin jokainen skarppaa sitten vähän enemmän ylppäreissä. Pisteytystyökalun tiettyjä painotuksia on perusteltu myös sillä, että ollaan huolissaan suomalaisten nuorten osaamisen heikkenemisestä esimerkiksi matemaattisissa ja luonnontieteellisissä aineissa. Toki on esitetty myös ihan aiheellisia huolia siitä, että abikevät on tarpeettoman kuormittava, kun samaan aikaan täytyy päntätä sekä ylppäreihin että pääsykokeisiin.

Opiskelijavalintojen signaalivaikutusten käyttäminen koulutuspoliittisena ohjaimena on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen. Meneillään on myös lukiouudistus, jonka piirissä pohditaan valinnaisuuden lisäämistä ja erilaisten aineyhdistelmien muodostamista. Ohjausryhmässä olemme käyneet ylevää keskustelua ilmiölähtöisyydestä ja uudesta yleissivistyksestä, mutta todella usein keskustelu päättyy: “entä miten tämä näkyy kirjoituksissa?”

Työryhmässä istuneena minulle on jäänyt vahva tunne siitä, että nyt tehdään vain sitä, mitä opiskelijavalintojen ja ylioppilaskirjoitusten uudistaminen vaatii. Mielestäni tarvittaisiin huomattavasti laajempaa keskustelua siitä, mikä on toisen asteen rooli koulutuspolulla elinikäisen oppimisen näkökulmasta. Miten toisen asteen valinnat vaikuttavat koulutuksen periytyvyyteen, ja miten nivelvaiheita voitaisiin helpottaa niiden kohdalla, joille valinnat ovat vaikeita?

Opiskelijavalintaseminaarissa kuulin monta kertaa virkkeen: “kyllä omasta menestyksestä täytyy palkita”. Toivoisin Suomen koulutuspoliitikoilta hieman enemmän näköalaa sille, mistä tämä menestys kumpuaa. Uusimmat PISA-tulokset kertoivat, että perhetaustan, asuinalueen tai sukupuolen vaikutus oppimistuloksiin on kasvanut. Olisin näistä huomattavasti enemmän huolissani kuin siitä, monennella sijalla olemme kv-vertailun kärjessä. Mikäli lukion valinnaisuutta lisätään entisestään, tulevat jatkossakin menestyjiä olemaan ne, joilla on sosiaalista ja kulttuurista pääomaa tehdä oikeita valintoja myös tulevaisuuden menestyksen kannalta. Suomeksi sanottuna korkeakoulutettujen kaupunkilaisten lapset tulevat vakiinnuttamaan paikkansa “menestyjinä”.

Valintauudistuksen kohdalla ei käydä keskustelua siitä, keitä me haluamme meidän korkeakouluihimme. Tiedämme, että esimerkiksi toisen polven maahanmuuttajien osuus yliopistoissamme on häpeällisen alhainen. Onko meillä todellista halua tehdä tälle asialle jotain vai syytämmekö aina alempia koulutusasteita ja niiden opettajia? Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä korkeakouluvalintoja, vaan on erilaisia tapoja. Nyt käynnissä olevan uudistuksen tarkoitus on valikoida parhaat ja nopeimmat opiskelijat. No, varmasti se palvelee hallituksen kärkihankkeen tavoitteita, mutta palveleeko se yhteiskuntaamme laajemmin?

Aika monessa tulevaisuuden työelämän murrosta koskevassa keskustelussa korostuvat ominaisuudet kuten empatia, sinnikkyys, vuorovaikutustaidot ja kriittinen ajattelu. Miten me testaamme näitä korkeakoulujen valinnoissa? Eri aloilla voi olla erilaisia näkemyksiä siitä, minkälaiset opiskelijat pärjäävät alalla ja minkälaisia ihmisiä eri professioihin halutaan.

SYL on esittänyt aiemmin tänä syksynä ylioppilaskirjoitusten korvaamista koko ikäluokan kattavilla osaamistasotesteillä, jotka testaisivat perustaitoja, oppimistaitoja ja tiedon soveltamista.  Se, miten näitä tuloksia käytettäisiin opiskelijavalinnoissa, on toinen juttu, sillä ensisijainen tarkoitus olisi määritellä koko toiselle asteelle yhteinen osaamistaso, joka jokaisen kansalaisen tulisi saavuttaa. Idea on radikaali, sillä se asettaisi toisen asteen koulutusmuodot aivan uudella tavalla yhdenvertaisiksi toisiinsa nähden.

 

Niina Jurva,

Yhteiskuntavaikuttamisen koordinaattori,

Koulutuspolitiikan asiantuntija,

SYL

 

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.