Ylioppilaskuntien edustajistojen vaalit käydään kahden vuoden välein, ja vuonna 2019 vaalit huipentuivat suurimmassa osassa ylioppilaskuntia keskiviikkona 6.11. Olemme perinteisesti Suomen ylioppilaskuntien liitossa tehneet valtakunnallista tulosseurantaa ja tuloksien pohdintaa, ja tämä kirjoitus toimikoon sen osana.
Yliopistojen ylioppilaskuntia on yhteensä 13 eri puolilla Suomea, ja jokaisen vaalitulos on tietysti äänestäjiensä näköinen. Vaalien yhteenlasketun tuloksen arviointi on erittäin kiinnostavaa, sillä vaikka ylioppilaskunnissa vaalitulokset voivat erota toisistaan, ne kertovat paljon opiskelijoiden mielipiteistä, poliittisesta aktiivisuudesta ja ylioppilaskuntatoiminnasta.
Suomalainen opiskelijaliike on upeassa, lähes ainutlaatuisessa asemassa maailmassa. Poliitikot, virkamiehet, elinkeinoelämä ja monet muut sidosryhmät tekevät maassamme aktiivista yhteistyötä opiskelijoiden ja opiskelijajärjestöjen kanssa sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Harvoissa maissa maailmassa opiskelijoilla on niin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa asioihin kuin meillä Suomessa. Siksi demokraattinen prosessi ja äänestäminenkin ovat ylioppilasliikkeessä erittäin merkityksellisiä ja upeita asioita.
Ehdokasasettelusta ja äänestysprosenteista
Viime vuosina äänestysprosentti ylioppilaskuntien vaaleissa on vaihdellut jonkin verran ylioppilaskunnittain 20 ja 45 prosentin välillä. Valtakunnallisesti laskettuna 2000-luvulla äänestysprosentti on ollut 30 prosentin molemmin puolin, mutta vuodesta 2013 asti nousua on tapahtunut kaikissa vaaleissa mm. sähköisen äänestyksen yleistyttyä.
Kiinnostava tulos äänestysaktiivisuudesta on, että vuoden 2017 vaaleissa äänestysprosentit nousivat melkein kaikkialla pitkin valtakuntaa, mutta nyt nousu joko pysähtyi tai aktiivisuus jopa laski. Ehkä tästä uskaltaa tehdä sen varovaisen päätelmän, että sähköisen äänestämisen avulla päästiin ylemmäs, mutta 40 prosentin äänestysaktiivisuuden systemaattinen ylittäminen vaatii jo tuekseen paljon muutakin. Äänestysaktiivisuus nousi Svenska Handelshögskolan Studentkårin vaaleissa melkein kolme prosenttiyksikköä ollen 37,4, mutta suurimmassa osassa ylioppilaskuntia aktiivisuus laski hieman. Perinteisesti aktiivisesti äänestävä TYY oli jälleen kärjessä melkein 40 prosentin äänestysaktiivisuudellaan, myös Tampereen uusi ylioppilaskunta TREY äänesti vastasyntyneen reippaasti lähes 39 prosentin aktiivisuudella (vaalit käytiin siellä jo viime syksynä).
Suhteutettuna yleisiin valtakunnallisiin vaaleihin prosentit eivät toki ole suunnattoman suuria, mutta verrattuina moniin muihin jäsenäänestyksiä järjestäviin järjestöihin meillä Suomessa ja muualla Euroopassa ne ovat erittäin kelvollisia. Parantamisen varaa (onneksi) vielä kuitenkin on paljon.
Kuten muissakin suomalaisissa vaaleissa, myös edustajistovaaleissa ehdokasasettelu vaikuttaa lähes aina suoraan sekä saatuun äänisaaliiseen että äänestysprosenttiin. Mitä suurempi määrä äänestäjistä tuntee ehdokkaita listalta tai kykenee samaistumaan heihin, sitä parempi. Sama toimii tietysti toisinkin päin: mitä vähemmän ehdokkaita, sitä vähemmän äänestäjiä ja sitä pienempi äänestysprosentti. Tämä vanha viisaus näkyi myös vuoden 2019 vaaleissa: ehdokkaiden lukumäärä putosi hieman melkein kaikissa ylioppilaskunnissa, ja siten putosi myös äänestäjien määrä. Toisaalta ehdokasmääränsä suunnilleen samoina säilyttäneet tai sitä hieman nostaneet AYY, SHS ja ÅAS saivat sähköisille uurnilleen myös äänestäjiä vähintään viime kerran tapaan. Korrelaatio on suorastaan hämmentävän ilmeinen. Ihan suoraa yhdysmerkkiä en kuitenkaan ehdokasmäärän ja äänestysaktiivisuuden välille vieläkään laittaisi. Edelliskerran tapaan nimittäin Vaasassa VYYllä oli suhteellisesti laskettuna kaikista ylioppilaskunnista eniten ehdokkaita jäsenmääräänsä nähden, mutta äänestysprosentilla mitattuna VYY oli vasta sijaluvulla 11. Erot ovat tosin usein erittäin pieniä.
Saan jälleen ilokseni todeta myös, että vaalien ja äänestämisen tärkeyden markkinoinnissa on selvästi tehty hyvää työtä, sillä esimerkiksi Jyväskylän JYY ja Oulun OYY pystyivät pitämään äänestysaktiivisuutensa melko lailla entisellään ehdokasmäärän rajusta pudotuksesta (OYY:ssä 16 % ja JYYssä jopa 25 %) huolimatta. Suurimman pudottajan osa lankesi tänä vuonna valitettavasti Lappeenrannan LTKY:lle, jossa melkein kahdenkymmenen prosentin lasku ehdokasmäärässä realisoitui noin 3,5 prosenttiyksikön laskuksi äänestysaktiivisuudessa. Koostavasti voinen jälleen todeta ehdokasasettelulla olevan merkittävästi vaikutusta, mutta mikään automaattinen sateentekijä se ei ole.
Puoluepolitiikan uusi tuleminen (?)
Usein edarivaalien tulosanalyysissä puhutaan myös siitä, kuinka iso osa uusista edaattoreista on puoluepoliittisista ryhmistä ja kuinka iso ns. sitoutumattomista, eli ainejärjestöjen, kiltojen, osakuntien tai vastaavien vaaliliitoista. Viime vuosina ei-poliittiset listat ovat dominoineet selvästi tilastoa, esimerkiksi vuosina 2015 ja 2017 noin 80 % valituiksi tulleista ehdokkaista oli muista kuin puoluepoliittisista ryhmistä. Puoluepolitiikka on ollut ylioppilaskuntien edustajistoissa vaihtelevasti näkyvissä viime vuosien ja vuosikymmenten saatossa, ja nyt 2000-luvun toisen vuosikymmenen aikana tilanne on ollut kutakuinkin yllä kuvatun kaltainen.
Hieman lähempi tarkastelu poliittisten ja sitoutumattomien välillä on silti kiinnostavaa. Suurimmat poliittiset ryhmät ylioppilasliikkeessä valtakunnallisesti ovat nyt vihreät ja kokoomus, joista jälkimmäinen kiri eilisen tulosillan tummuttua vasemmiston ohi (huom. vasemmisto ei tarkoita tässä välttämättä puolue vasemmistoliittoa, vaan vasemmistolaisiksi poliittisiksi toimijoiksi itsensä identifioivia ryhmiä). Joissain yhteyksissä ylioppilasliikkeeseen on yritetty lyödä punavihreä leima, mutta ainakin vaalituloksen perusteella se tuntuu edelleen liioitellulta, sillä vihervasemmistolaisten ryhmien yhteenlaskettu osuus kaikista edustajistopaikoista on alle 12 prosenttia.
Kevään eduskuntavaalien tulos ei paljoa edustajistovaaleissa näkynyt, joskin vihreiden nousu jatkui edellisistä edustajistovaaleista edelleen. Kokoomus vahvistui selvästi saaden useita lisäpaikkoja edustajistoihin. Toisaalta SDP ja perussuomalaiset eivät (vieläkään) kyenneet tuomaan kannatustaan pois edustajistojen marginaalista.
Puhtaasti ehdokasasettelulla tarkasteltuna poliittisten ja sitoutumattomien suhde on noin 33–67, kun toteutuneet edustajistopaikat jakautuvat suhteessa 27–73. Tulos saa minut pohtimaan jälleen, että ylioppilaskuntien vaaleissa noin yleisesti ottaen taitaa lopulta olla vaikeampaa äänestää poliittisesti sitoutunutta ehdokasta tai vastaavasti helpompaa äänestää ei-poliittista. Tietysti tämä on enimmäkseen vain omaa hermeneuttista perstuntumaani, mutta jo useissa edarivaaleissa peräkkäin tulos on ollut samanlainen ehdokkuuksien realisoitumisessa äänien määräksi.
Näidenkin vaalien ääniharavalistauksessa poliittiset haastoivat sitoutumattomat hienosti, sillä kymmenen koko Suomessa eniten ääniä saaneen ehdokkaan listalta neljä on poliittisten ryhmien ja kuusi sitoutumattomien ehdokkaita. TYYn Aliisa Wahlsten (sit.) ja OYY:n Paavo Koho (kok.) olivat jo 150 äänen tuntumassa, Aliisan potti ollen lopulta melkein 160 ääntä. Suorastaan maaginen tulos, suuret onnittelut!
Lopuksi
Seuraavan kaksivuotiskauden aikana Suomen yliopistojen ylioppilaskunnissa nähdään hyvin erilaisia edustajistoja. Haluan kannustaa kaikkia valittuja edaattoreita hoitamaan luottamustehtäväänsä kunniakkaasti ja asioihin huolellisesti perehtyen. Edustajistossa on mahdollista oppia valtava määrä hyödyllisiä taitoja, mutta ylioppilaskunnan asioiden menestyksekäs hoitaminen vaatii myös aktiivista otetta. Äänestäjät – ylioppilaskunnan jäsenet – ansaitsevat sen.
Nämä olivat viidennet ja viimeiset edustajistovaalini ylioppilasliikkeessä. Oli jälleen kerran todella innostavaa seurata tulosiltojen tiivistymistä ja eri puolilla Suomea järjestettyjä vaalivalvojaisia, joissa hehkunut innostus ja ilo välittyivät SYL:n toimistolle asti. Demokratiaa ja siihen osallistumisen tärkeyttä kelpaakin juhlistaa ja riemuita.
Paljon onnea ja tsemppiä kaikille valituille ja suuri kiitos kaikille vaaleihin osallistuneille!
Eero Manninen
SYL:n pääsihteeri
