Pelastakaa opiskelijoiden kesä!

“Oras opiskeli kevään kovalla tahdilla ja eli säästäväisesti, sillä opintolainan käyttäminen epävarmassa elämäntilanteessa huoletti. Oras selvitti vaihtoehtojaan kesäajan kulujen kattamiseen. Kesän lähestyessä työnhaussa ei tärpännyt, eikä  Oraksen tutkintoa edistäviä opintoja ollut kesälle tarjolla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi opintolainan nostaminen, vaikka hän oli sitä viimeiseen asti vältellyt.

Miten tässä näin kävi, kyllähän Oraksen opiskelukaveri Oili sai perustoimeentulotukea viime kesänä ilman, että nosti opintolainaa?”

Toimeentulotuen myöntäminen siirtyi viime vuonna Kelaan, jonka myötä tuen alueellisesti vaihtelevia jakoperiaatteita on yhtenäistetty. Tyypillisesti Kelassa on otettu tulkinnaksi tiukempi linja, eikä uusi periaate opiskelijoiden kesäajan toimeentulon kohdalla ole poikkeus.

Alkuun hieman rautalankaa: opiskelijan ensisijainen etuus on opintotuki, joka koostuu opintorahasta sekä opintolainan valtiontakauksesta. Kelan mukaan takaisin maksettavaa tuloa ei pidetä toimeentulotukilain tarkoittamana huomioon otettavana tulona. Ainoana poikkeuksena on opintolaina. Toisin sanoen opiskelija on vasta koko opintolainan nostettuaan oikeutettu hakemaan toimeentulotukea.

Kelan uuden tulkinnan mukaan sama käytäntö koskee myös kesäaikaa, vaikka opintoja ei olisi edes tarjolla. Toisin sanoen, jotta opiskelija voisi kesäaikana saada perustoimeentulotukea, täytyy hänen:

  1. nostaa kaikki jäljellä oleva opintolaina, sekä tehdä normaalin hakemuksen lisäksi
  2. tehdä selvitys siitä, että on hakenut töitä, ja yksilöidä haetut työpaikat, sekä
  3. tehdä selvitys siitä, että hän ei voi suorittaa valmistumista edistäviä opintoja kesällä.

On kohtuutonta pakottaa yksilö velkaantumaan vain siksi, että hän on statukseltaan opiskelija. Ajat ovat muuttuneet, eikä kesätyöpaikan saaminen todellakaan ole mikään itsestäänselvyys nykyiselle nuorelle, opiskelevalle sukupolvelle. Opintolaina on hyvä täydentävän toimeentulon muoto, mutta on kohtuutonta, jos sitä pidetään keskeisenä toimeentulon elementtinä. Kelan valitsemasta linjasta tuskin koituu merkittäviä säästöjä julkiselle sektorille, mutta se takuuvarmasti kasaa ongelmia juuri sille joukolle, jolla niitä on jo ennestään niin opiskelun, työpaikan saamisen kuin päivittäisen toimeentulon kanssa. Tuoreen muutoksen myötä maksuhäiriömerkintä ei enää estä opintolainan nostamista, mikä vain korostaa ongelman laajuutta.

Mikäli Kela ei muuta omaa tulkintaansa, on poliittisten päättäjien tehtävä muuttaa lakia yksiselitteisemmäksi siten, ettei opiskelijoita pakoteta velkaantumaan ainakaan kesäaikana, jolloin opiskelumahdollisuudet ovat usein heikot. Siihen asti kehotamme opiskelijoita hakemaan kunnaltaan täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea. Vetoamme kuntiin: paikatkaa epäoikeudenmukainen tilanne ja pelastakaa opiskelijoiden kesä!

 

Joel Lindqvist
SYL hallituksen jäsen

Alvar Euro
SLL puheenjohtaja

5 Tilaa SYL Blogi RSS-syötteenä >