Syksyn viestintäharjoittelijan muistelmat

Yliopisto-opintoja sanotaan usein liian teoriapainoitteisiksi. Oma pääaineeni, valtio-oppi, on kenties yksi teoriapainoitteisimmista. Opintoihin voi kuitenkin omalla aktiivisuudellaan tuoda työelämärelevantteja käytännön sisältöjä. Lapin yliopistossa järjestetään muun muassa yrittäjyysopintojen sivuainekokonaisuus, useilla aloilla on mahdollisuus harjoitteluun ja ainejärjestötoiminnan kautta pääsee toteuttamaan monenlaisia asioita, joista on myöhemmin hyötyä työelämässä.

Olen kokeillut opintojeni aikana monenlaista järjestötoimintaa niin ainejärjestöni, harrastejärjestön kuin ylioppilaskunnankin piirissä. Toimiessani Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa viime vuonna kehitin työelämätaitojani monipuolisesti ja löysin uuden mielenkiinnon kohteen: viestinnän. Hallitusvuoteni lopuksi huomasin, että Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL hakee viestinnän harjoittelijaa vuodelle 2017. Hain paikkaa, ja sain sen. Uskon, että järjestökokemuksestani oli hyötyä paikkaa hakiessani. Olen viettänyt nyt syksyllä kolme kuukautta mitä mielenkiintoisimmassa ja opettavaisimmassa paikassa!

Suomen ylioppilaskuntien liitto on meidän kaikkien yliopisto-opiskelijoiden edunvalvoja valtakunnallisella tasolla. SYL:n jäseniä ovat ylioppilaskunnat, ja ylioppilaskuntien jäseniä olemme me, kaikki yliopisto-opiskelijat. Kuluneen syksyn aikana SYL on ottanut kantaa muun muassa korkeakouluvisioon ja nostanut esiin asumistukeen liittyvää osa-asunnon normiasiaa, kenties olet törmännyt näihin mediassa.

Kirjoitan tätä tekstiä toiseksi viimeisellä harjoitteluviikollani ja pohdin mihin aika on kadonnut. Vastahan oli syyskuu! Kun katson syksyä taaksepäin ja pohdin mitä kaikkea olen päässyt tekemään, tehtävien kirjo on monipuolinen. Työ on ollut sisällöiltään sopivasti haastavaa ja vaihtelevaa. Työparinani viestinnällisissä asioissa on ollut pääasiassa viestintäasiantuntija Liisa ja hallituksen jäsen Tarik. Olen päässyt tekemään aivan samoja asioita kuin he; olen päivittänyt nettisivuja ja someseurantaamme, suunnitellut viestintäkampanjaa, tehnyt kuvia ja infograafeja, tehnyt uutiskirjettämme, osallistunut liittokokoukseen ja syysseminaariin, kääntänyt saatetekstejä ruotsiksi ja englanniksi sekä editoinut videoita. Ja kyllä, taisin keittää kerran tai kaksi kahviakin.

Kun pohdin mitä kaikkea olen oppinut voin helposti todeta, että valtavasti. Suuri kiitos oppimisestani kuuluu työnantajalleni, joka on kysynyt usein, ”mitä sä haluaisit vielä oppia?”. Olen nähnyt, millaista viestinnän alalla työskentely oikeasti on. Olen löytänyt uuden lempparihomman, videoiden editoinnin. Olen päässyt haastamaan itseäni uusissa asioissa, viemään osaamiseni äärirajoille, olen päässyt tekemään asioita, joita en osannut kuvitellakaan harjoittelun aluksi. Olen oppinut, että on helpompaa, jos osaat ruotsia ja käyttää Exceliä, mutta että myös tekemällä oppii.

Tämä harjoittelu toi kaivattua käytännönläheisyyttä osaksi tutkintoani, mutta ennen kaikkea se kehitti minua työntekijänä. Mielestäni se onkin harjoittelun ensisijainen tehtävä, kehittää harjoittelijan osaamista. Pohditko siis harjoittelua? Suosittelen harjoittelua lämpimästi kaikille. Olkaa rohkeita ja hakekaa paikkoja, joissa pääsette oppimaan ja haastamaan itseänne, paikkoja, joissa tehtävänkuvaan kuuluu muutakin kuin kahvinkeittoa. Kahvin keittämisen ehtii kyllä oppia myöhemminkin jos sitä ei vielä hallitse.

 

Iida Vesterinen

SYL:n viestintäharjoittelija

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.