Vuosisata vaikuttamisen korkeakoulussa

Hyvä lukija,

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) perustettiin 97 vuotta sitten huolehtimaan Suomen yliopisto-opiskelijoiden kansainvälisten suhteiden hoidosta. Vuosikymmenten aikana SYL:n edustajat vastasivat kansainvälisistä suhteista muun muassa Versailles’n rauhanneuvotteluissa, jonne Suomi ei sodan hävinneenä maana voinut lähettää virallista tarkkailijaa. SYL:n kansainvälisissä yhteyksissä korostuivat myös kylmän sodan aikainen tasapainoilu idän ja lännen propagandakoneistojen välissä, itäblokin romahtaminen ja lopulta eurooppalaisen yhteistyön merkitys Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi.

Kansainvälisten suhteiden lisäksi SYL on huolehtinut opiskelijoiden hyvinvoinnista myös kotimaassa: ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö perustettiin vastaamaan opiskelijoiden terveydenhoidosta jo 1950-luvulla. SYL toi edullisten opiskelija-asuntojen konseptin Suomeen ja oli paikallisten ylioppilaskuntien tukena opiskelija-asuntosäätiöiden perustamisessa. Liitto oli myös ensimmäisiä kehitysyhteistyötä Suomessa tekeviä toimijoita.

Pian satavuotiaalla on myös monet kasvot: 60-luvun hallintouudistuksen jälkeen liiton hallitukset ovat vaihtuneet vuosittain ja vain harva on ollut mukana kahta vuotta pidempään. Myös liiton työntekijöiden vaihtuvuus on ollut vilkasta. Näin ollen SYL on toiminut kasvattiseurana vähintäänkin sadoille kunnianhimoisille, nuorille vaikuttajille.

Kaikki SYL-toimijat eri vuosikymmeniltä voinevat kertoa, kuinka ihmeellisiin seikkailuihin liiton leivissä pääsi, kuinka lyhyessä ajassa oli otettava valtavat tietomassat haltuun ja kuinka merkityksellisiä ihmissuhteita SYL:n kautta löytyi. Monelle SYL:ssa saadut opit toivat työpaikan, toiselle ystäväpiirin ja joillekin jopa perheen. Tärkeintä on kuitenkin läpi vuosikymmenten ollut toiminta opiskelijoiden parhaaksi, tulevaisuuden äänenä yhteiskunnassa.

Kun liitto täyttää sata vuotta vuonna 2021, tulemme kuulemaan ja näkemään ennennäkemättömän kokoelman liiton piirissä syntyneitä tarinoita. Satavuotishistoriateoksen ensimaistiaisia pääsee jo seuraamaan tämän blogisarjan kautta. Tervetuloa mukaan tutkimusmatkalle!

 

Innostuneena,

Katri Korolainen

puheenjohtaja

SYL Alumnit ry.

SYL:n 100-vuotistoimikunta

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.