Koronapandemian aikana keskustelua etäopiskelun vaikutuksista käytiin melko jatkuvasti mediassa. Nuorten koronan aikaisia kokemuksia oli tapana käsitellä etenkin yksinäisyyden, osaamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Yliopisto-opiskelijoiden tilanne herätti laajaa kiinnostusta, sillä tunnistimme ettei yliopisto-opinnoissa ole kyse pelkästään oman alan substanssin oppimisesta. Opintojen aikana aikuistutaan, opitaan vuorovaikutustaitoja ja verkostoidutaan. Vuosina 2020–2022 kokonaiseen opiskelijasukupolveen kohdistui uhka jäädä paitsi näistä kokemuksista.
Etäopiskelun jäljet -tutkimuksen tulokset julkaistiin alkusyksystä. Tulokset vahvistavat monelta osin niitä käsityksiä, joita etäopiskelusta on koronapandemian aikana syntynyt. Vastaajista kaksi kolmasosaa raportoi heikentyneestä hyvinvoinnista ja opiskelukyvystä. Yliopistoyhteisöltä saatu tuki jäi monella vähäiseksi, ja perheeltä, harrastuksista sekä ystäväpiiriltä saatu tuki korostui. Vuorovaikutustaitojen, etenkin monitieteisessä ryhmässä toimimisen, verkostoitumistaitojen sekä esiintymistaitojen oppiminen oli kärsinyt etäopetuksen aikana. Vastaajista neljäsosa kantoi myös huolta oman tutkintonsa antamien valmiuksien riittävyydestä työelämässä. Etäopiskelun mukavuus ja mielekkyys jakoi vastaajia.
Etäopiskelu jätti monet opiskelijat jumiin sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka paikkaan ja aikaan sitomaton opetus sai toisaalta kiitosta sujuvamman arjen mahdollistamisesta, oli kokemus myös kuormittava monelle. Jatkossa etäopetusta on hyödynnettävä pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Joustavia suoritustapoja on tärkeä tarjota, mutta opiskelijoiden vuorovaikutustaitojen kehittyminen on varmistettava painottamalla lähiopetusta. Etäopetus toimii tätä täydentävänä opetusmuotona. On myös tärkeää tarjota opetushenkilökunnalle mahdollisuuksia digipedagogisen osaamisen kehittämiseen.
Opiskelijat olivat kuormittuneita jo ennen koronaa, ja yliopistojen ohjaus- ja tukipalveluilla on merkittävä rooli tilanteen korjaamisessa. Korkeakoulujen hyvinvointihankerahoitusta olisi syytä jatkaa tulevaisuudessakin. Tämän avulla yliopistot voivat kehittää omia tuki- ja ohjauspalveluitaan itsensä näköisesti ja omiin toimintatapoihinsa sopivalla tavalla. On lisäksi laitettava opiskelijoiden ohjaus kuntoon: ohjaavan opettajan kanssa on voitava tarkastella omia tavoitteitaan vähintään kerran vuodessa ja opintopsykologin vastaanotolle päästävä kuukauden sisään.
Suomen viimeinen lockdown oli vielä tämän vuoden puolella, ja vaikka olemmekin siirtyneet ainakin henkisesti koronan jälkeiseen maailmaan, ovat etäopiskelun jäljet vielä tuoreet. Opiskelijoiden hyvinvointiin panostettiin onneksi jo koronan aikana, mutta rajoitustoimien siirtyessä kauemmas ja kauemmas menneisyyteen on muistettava, että toimenpiteitä vielä tarvitaan.