Huomioon otettavaa kimppa-asumisessa

Moni opiskelija saattaa harkita kimppa-asumista hiljaa mielessään kuitenkaan uskaltamatta sitä milloinkaan kokeilla. Epävarmuuteen voi olla ymmärrettäviä syitä, mutta usein ne osoittautuvat ajan kanssa aiheettomiksi, jos kimppa-asumista uskaltaa kokeilla. On nimittäin tutkittu, että useimmiten kimppa-asumiseen suhtaudutaan ennakolta arasti ja kimppaan muutetaan ehkä vain olosuhteiden pakosta. Kuitenkin ensivaikutelman jälkeen suhtautuminen muuttuu usein myönteisemmäksi ja lopulta moni kimppa-asuja mieltyy yhteisölliseen asumiseen eikä tahtoisi vaihtaa sitä pois.

”Yhteisöllinen asuminen ei välttämättä ollut aluksi ensisijainen valinta niilläkään opiskelijoilla, jotka myöhemmin siihen hakeutuivat . Aluksi asumismuotoon päädytään muun puutteessa tai sattumalta, mutta positiivisten kokemusten myötä siihen tykästytään ja hakeudutaan (ibid s. 163).”
Lähde: Lauri Lehtoruusu: Asuminen yhteisöllisesti tai yhdessä ja yleisen asumistuen vaikutukset

Tässä blogikirjoituksessa on listattu muutamia asioita, jotka kannattaa varmistaa, jos opiskelija harkitsee kimppa-asunnon etsimistä tai sellaiseen muuttamista.

1. Kimppa-asunnon etsiminen

Kimppa-asunnon löytäminen voi olla haastavaa, mutta mahdollisuuksia on silti useita. Yksityisiltä vuokramarkkinoilta voi etsiä sopivaa asuntoa, joka vuokrataan kimppa-asumista varten. Vuokranantajan ja kämppisten kanssa kannattaa kuitenkin keskustella esimerkiksi vuokranmaksusta ja asumisen järjestelyistä ennakolta, ettei kesken asumisen tule epäselvyyksiä. Joillain opiskelija-asuntojen tarjoajilla on erikseen kimppa-asuntojen hakemiseen omia vaihtelevia käytäntöjään, joista kannattaa myös ottaa selvää. Kimppa-asunto voi löytyä myös sitä kautta.

2. Kämppisten etsiminen

Kimppa-asuminen on helpointa ja turvallisinta aloittaa tuttujen ihmisten kesken. Kämppiksiä voi etsiä myös esimerkiksi paikkakuntien ja opiskelijayhteisöjen asuntoilmoituksille tarkoitetuista ryhmistä. Kämppisten kanssa kannattaa ottaa huomioon myös erilaiset elämäntavat ja mahdollisuus siihen, että joku ennemmin tai myöhemmin muuttaa asumaan esimerkiksi kumppaninsa kanssa erilleen. Tällöin uuden kämppiksen löytäminen tulee ajankohtaiseksi.

3. Yleinen asumistuki edellyttää erillistä vuokrasopimusta

Yleinen asumistuki on ruokakuntakohtainen etuus, jonka määrän laskennassa otetaan yleensä huomioon yhden ruokakunnan tulot ja menot. Jos kimpassa asuvat opiskelijat tahtovat säilyttää asumistuen erillisenä henkilökohtaisena etuutena, on jokaisella asukkaalla oltava erillinen vuokrasopimus. Erillinen vuokrasopimus voi olla kullakin suoraan vuokranantajaan tai vaihtoehtoisesti yksi asukas voi olla päävuokralainen ja loput hänen alivuokralaisiaan.

4. Huomioi yhteiset kulut ja vastuut

Kimppa-asunnossakin asukkaat vastaavat yhdessä tai erikseen samoista kuluista ja velvollisuuksia kuin yksinasuvat. Esimerkiksi sähkösopimuksen, nettiyhteyden ja kotivakuutuksen hankkimisesta täytyy sopia asukkaiden kesken ja tarvittaessa vuokranantajankin kanssa. Kotivakuutuksen ehdot kannattaa varmistaa sekä vuokranantajalta että vakuutusyhtiöltä, sillä joissain tilanteissa asukkailta saatetaan vaatia kaikilta erilliset kotivakuutukset.

Kimppa-asumisessa on muutamia keskeisiä huomioon otettavia seikkoja, mutta ne eivät yleensä ole kohtuuttoman hankalia asioita selvitellä ja sopia. Kimppa-asumiseen on käytettävissä myös muita ohjeita ja lähteitä, joihin kannattaa perehtyä. Esimerkiksi Vuokralaiset ry on laatinut kimppa-asujan muistilistan ja Kelan elämässä-blogissa on saatavilla lyhyet ohjeet asumistuen hakemiseen kimppa-asuntoon.

Sakari Tuomisto
Sosiaalipolitiikan asiantuntija (toimeentulo, asuminen)

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.