Ilmastonmuutos uhkaa tyttöjen oikeutta koulunkäyntiin

Ilmastokeskustelua leimaa ajatus siitä, että ilmastonmuutos on tulevaisuuden uhka. Monissa maissa ihmiset ovat kuitenkin jo vuosia tunteneet vaikutukset arjessaan ja joutuneet sopeutumaan muutoksiin.

Vietin viikon Plan International Suomen vieraana lokakuussa käyneen nuoren kambodžalaisen opettajan Toth Horyn seurassa. Hänen jakamansa arkiset kokemukset toivat ilmastonmuutoksen todellisuuden iholle.

Tothin koulussa ei ole ilmastointia, joten opettaja ja oppilaat hikoilevat aika-ajoin liki 40 asteen helteessä. Koulupäiviä joudutaan lopettamaan pahimpina kuumuusjaksoina tavallista aiemmin, mikä tarkoittaa, ettei Toth ehdi opettaa kaikkea tarpeellista oppilailleen. Ilmastonmuutos on pahentanut maan kuivuuksia ja tulvia heikentäen jo entisestään köyhien viljelijäperheiden tuloja. Kuumuus ja vesipula uhkaavat myös lasten terveyttä ja koulutusta.

Kambodžalainen opettaja Hory Toth vieraili Suomessa lokakuussa
Kuvaaja: Karoliina Paatos, kuva saatu Plan International Suomelta

”Yhteisömme on riippuvainen riisinviljelystä, mutta sadot eivät enää onnistu kuten ennen. Ruokaa ei riitä kaikille. Köyhyydessä ihmisten turhautuminen kasvaa ja purkautuu välillä perheväkivaltana”, Toth kuvailee.

Opettajana Toth joutuu pohtimaan keinoja motivoida oppilaitaan, joiden päällimmäinen huoli saattaa olla nälkä. Toth haluaa kohentaa yhteisön tyttöjen syrjittyä asemaa, mutta se on vaikeaa ilman koulunkäyntiä, joka voisi tarjota uusia ajatuksia niin tasa-arvosta kuin taitoja ympäristöstä huolehtimiseen.

Tothin kokemukset ovat kurkistus ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, jotka uhkaavat tyttöjen oikeutta koulutukseen eri puolilla maailmaa. Kehittyvissä maissa tytöt ovat tyypillisesti vastuussa äitiensä auttamisesta kodinhoidossa. Ilmastonmuutos on lisännyt työtaakkaa. Kuivuudet ovat esimerkiksi pidentäneet vedenhakumatkoja. Tämä vähentää koulunkäyntiin ja leikkimiseen käytettävissä olevaa aikaa.

Ilmastonmuutos muuttaa viljelyolosuhteita ja, kun perheiden toimeentulo on uhattuna useiden satojen epäonnistuttua, perheet saattavat naittaa tyttärensä. Avioituminen tyypillisesti tarkoittaa koulunkäynnin päättymistä. Kansainvälisellä yhteistyöllä lapsiavioliittojen määrä on saatu laskuun, mutta nyt suunta uhkaa paikoin kääntyä huonompaan.

Ilmastonmuutos lisää luonnonkatastrofeja ja kriisejä, joiden keskellä tyttöjen turvallisuus on uhattuna. Hätämajoituksissa ja pakolaisleireillä on pulaa valvonnasta ja turvallisista tiloista, joten tytöt altistuvat ahdistelulle ja seksuaaliselle väkivallalle. Kriisien keskellä tytöillä on 2,5 suurempi todennäköisyys jäädä pois koulusta kuin pojilla.

Näillä ilmastonmuutoksen seurausten kanssa kamppailevilla tytöillä on omat tarpeensa, ajatuksensa, tunteensa ja tulevaisuuden suunnitelmansa. He ovat myös kiinnostuneita ilmastonmuutoksesta sekä vaikuttamisesta niin omaan elämäänsä, yhteisöihinsä kuin yhteiskuntiin laajemminkin.

Tyttöjen koulutus antaa tytöille mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin ja vaatia itse omia oikeuksiaan. Koulutus myös parantaa heidän edellytyksiään pärjätä elinolosuhteiden muuttuessa.

Katja Hintikainen
Vaikuttamistyön asiantuntija, Plan International Suomi

***
Hory Toth vieraili Suomessa lokakuussa 2019 ja osallistui Girls Takeover -tempaukseen. Toth valtasi ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen paikan päivän ajaksi. Tothin ajatuksiin ja päivään ministerin pestillä voi tutustua videolla. https://www.youtube.com/watch?v=SqAZQMiOUtE