Maya-opiskelijat aktiivisina kansalaisina Guatemalassa

SYL aloitti kehitysyhteistyön Guatemalassa jo vuonna 1994. Viimeisin hanke maassa päättyi vuonna 2017, eikä edellisellä ulkoministeriön kansalaisjärjestöjen hanketukikierroksella saatu rahoitusta uudelle hankkeelle. Yhteydenpito Guatemalaan on kuitenkin ollut jatkuvaa, ja nyt käynnissä olevalla hanketukikierroksella haemme jälleen rahoitusta uudelle hankkeelle pitkäaikaisen kumppanin kanssa.

Noin 40 prosenttia guatemalalaisista kuuluu maya-alkuperäisväestöön. Suurin osa heistä on nuoria, alle 30-vuotiaita. Määrästä huolimatta alkuperäisväestöihin kohdistuva syrjintä ja epätasa-arvo on yleistä. Alkuperäiskansojen oikeuksien parantaminen onkin tärkeä osa sekä Guatemalan kansallista kehitysstrategiaa että alueella toimivien kansainvälisten kehitysjärjestöjen toimintaa.

Nyt käynnissä olevalla hakukierroksella SYL ja guatemalalainen kumppani AMEU (Asociación Maya de los Estudiantes Universitarios) hakevat rahoitusta maya-opiskelijoiden kansalaisoikeuksia ja aktiivista kansalaisuutta edistävälle hankkeelle. Hanke on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä San Carlosin yliopiston (USAC) kanssa. Se on Guatemalan ainoa julkinen yliopisto ja yhteensä noin 235 000 opiskelijallaan samalla maan suurin. San Carlosin yliopiston ylioppilaskunta AEU (Asociación de Estudiantes Universitarios) on puolestaan vaikutusvaltainen, Guatemalan suurin opiskelijapolitiikan toimija. Sen ja yliopiston rooli yhteiskunnallisesti aktiivisten kansalaisten kasvattajana on merkittävä. Tästä todisteena ovat useat alumnit maan poliittisella kentällä. Vaikka San Carlosin yliopiston opiskelijoista noin 15 prosenttia kuuluu mayoihin, on heidän edustautumisensa yliopiston ja ylioppilaskunnan elimissä heikkoa. Alkuperäisväestöihin kuuluvat ovat aliedustettuja myös yleisesti maan politiikassa.

Haettavan hankkeen ytimeen kuuluu maya-opiskelijoiden aktivoiminen osaksi San Carlosin yliopiston ylioppilaskuntaa. Tätä varten ylioppilaskuntaan on tarkoitus perustaa erillinen maya-asioiden toimikunta, jonka päätehtävänä on ajaa alkuperäisväestöihin kuuluvien opiskelijoiden asioita. Samalla lisätään myös mayojen edustusta muissa ylioppilaskunnan ja yliopiston elimissä sekä vahvistetaan opiskelijoiden tietotaitoa muun muassa johtajuudesta, vaikuttamisesta, alkuperäiskansojen oikeuksista ja kansalaisoikeuksista. Mayojen maailmankatsomusta tehdään tunnetummaksi ei-alkuperäisväestöön kuuluville. Hankkeessa korostuu myös sukupuolten välisen tasa-arvon merkitys. Mukana olevat opiskelijat jakavat osaamistaan edelleen omille yhteisöilleen ja verkostoilleen, ja vaikuttavuuden kasvattamiseksi hankkeessa on mukana arvostettuja paikallisia kansalaisyhteiskunnan toimijoita.

Rahoituksen toteutuessa suunniteltu Guatemalan-hanke toteutetaan vuosina 2021-2022.

 

Sanna Lindgren

KENKKU

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.