Viime vuonna alkanut työ Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 parissa on hallinnut koulutuspoliittista keskustelua. Viime syksynä tehdyn varsinaisen vision lisäksi tämän vuoden aikana on työstetty konkreettista tiekarttaa ja etsitty ratkaisuja vision tavoitteisiin pääsemiseksi. Lausuntokierros yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien muuttamisesta päättyi hiljattain ja lopullinen esitys etenee eduskuntaan lähiaikoina.
Lakiluonnoksissa esitetään useita keinoja vision tavoitteiden edistämiseksi. Jotkut niistä ovat hyviä, toiset ongelmallisia. Suhtaudumme kriittisesti tilauskoulutuksen laajentamiseen, emmekä näe sitä kovin relevanttina toimena koulutustason nostamiselle. Mallin varjopuolena on myös aito riski opiskelijavalintojen kiertämisestä. Korkeakoulujen valintakäytäntöjen muuttamiseen erityisesti erillisvalintojen osalta liittyy paljon kysymysmerkkejä: lukuisten muutosten yhteisvaikutuksia on käytännössä mahdoton ennustaa. Siirto-opiskelun edistäminen on puolestaan toivottava asia ja siihen tulisi panostaa entisestään.
Visio asettaa useita kunnianhimoisia tavoitteita korkeakoulutukselle. Monien muiden tavoin otimme SYL:ssa lämpimästi vastaan tavoitteen suomalaisten koulutustason nostamisesta. Jää kuitenkin pohdittavaksi, riittävätkö nyt esitetyt toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi. Nyt on puhuttu lähinnä keinoista, jotka eivät vaadi lisää rahaa. Kuinka pitkälle pelkästään sellaisilla keinoilla loppujen lopuksi päästään ilman, että esimerkiksi tutkintojen laadusta joudutaan tinkimään? On selvää, että vision tavoitteiden edistämiseksi tulevalla hallituskaudella valtion on panostettava korkeakoulutukseen rahallisesti.
Puolueet ja poliittiset toimijat asettuvat syksyn aikana tukevasti vaaliasetelmiin. On mielenkiintoista seurata, miten visiotyön aikana käydyt keskustelut nousevat esiin vaalien alla ja uudesta hallituksesta neuvoteltaessa. Seuraavalla vaalikaudella tulee nimittäin ratkaistavaksi tukku haasteita, jotka juuri visiotyössä on tunnistettu. Koulutustason noston lisäksi pitäisi kasvattaa investointeja tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä ratkaista, miten se paljon puhuttu jatkuva oppiminen voidaan rahoittaa. Valtion tulisi edelleenkin rahoittaa perustutkintokoulutus, mutta jatkuvan oppimisen kohdalla tilanne ei välttämättä ole niin yksinkertainen. Uusia rahoituslähteitä saatetaan joutua etsimään yksityiseltä puolelta, käytännössä yksilöiden ja työnantajien taholta. On kuitenkin kriittistä, että myös jatkuva oppiminen on kaikille saavutettavaa elämäntilanteesta riippumatta. Tarve oman osaamisen syventämiselle työuran aikana tulee koskemaan meistä lähes jokaista.
Koulutusjärjestelmä ja akateeminen maailma muuttuvat hitaasti, joten on toimittava pian, jos vision tavoitteet halutaan saavuttaa. Siksi tulevan hallituksen on kiireellä tartuttava toimeen korkeakoulujen kestävän rahoituksen takaamiseksi. Vain riittävä julkinen perusrahoitus antaa korkeakouluille mahdollisuuden ratkaista niille asetetut haasteet.
Miika Tiainen
SYL:n puheenjohtaja