Koulutus on jokaisen oikeus – Unohtamatta maailman tyttöjä

Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? Pyöräilin isäni kanssa muutaman sadan metrin matkan, talutimme pyörät suojatien yli ja jatkoimme matkaa pyörätietä pitkin. Koulun pihalla seisoi muita ensimmäisen luokan oppilaita ja heidän huoltajiaan. Ilmassa väreili jännitys, mutta myös innostus. Kohta saisimme keltanokkalippikset ja olisimme ekaluokkalaisia. Tuosta päivästä alkoi koulupolkuni, joka on johtanut minut tähän päivään asti, yliopisto-opintojen loppusuoralle.

Suomessa ekaluokkalainen saa yrityksiltä ja läheisiltään erilaisia lahjoja sekä ennen kaikkea kunnalta peruskoulutuksen riippumatta hänen sukupuolestaan. Toisessa maassa ekaluokkalainen voi saada peruskoulun, mikäli taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta on mahdollista. Tai näin ainakin pitäisi olla.

Maailmalla peruskoulutuksen saavutettavuus vaihtelee paljon. Koulunkäynti on osittain yleistynyt, mutta siltikin 273 miljoonaa lasta ja nuorta on edelleen koulutuksen ulkopuolella (Unesco, 2026). Tyttöjen todennäköisyys jäädä koulutuksen ulkopuolelle on 1,5 kertaa enemmän kuin poikien (Plan Suomi, 2026). Yli 120 miljoonaa peruskouluikäistä tyttöä ei pääsee koulutuksen pariin (Plan Suomi, 2026). Köyhyys, sukupuolittunut väkivalta ja syrjintä sekä kriisit vaikuttavat erityisesti tyttöjen koulutukseen (Plan Suomi). Jokaisella lapsella, myös tytöllä, pitää olla oikeus unelmoida koulusta ja koulutuksesta.

Olen itse saanut kulkea koulumatkan turvallisesti joko pyörällä, kävellen tai bussilla. Toisella puolella maailmaa koulun sijainti voi olla yksi este koulunkäynnille (Plan Suomi, 2026). Koulumatka on pienelle koululaiselle mahdoton ja matka voi olla vaarallinen. Usein perheet haluavat pitää tytöt turvassa kotona (Plan Suomi, 2026).

Tyttöjen odotetaan avioituvan sekä huolehtivan perheestä ja kodista. Näin ollen köyhyydestä kärsivät perheet valitsevat pojan koulutuksen tytön koulutuksen sijaan. Lapsiavioliitot ovat yksi suurimmista syistä, miksi tytöillä jää koulu kesken. Tällöin myös kierre jatkuu ja köyhyys perheessä jatkuu. Koulutus toimii avaimena toimeentulolle, terveydelle ja turvallisille ihmissuhteille. (Plan Suomi, 2026.)

Tytöt huolehtivat perheestään ja yhteisöstään, ja koulutettu tyttö sijoittaa tulonsa perheeseen todennäköisemmin kuin koulutetut pojat (Plan Suomi, 2026). Tytön koulutukseen sijoittaminen on koko perheelle ja yhteisölle hyödyksi. Tällöin myös koulutettu tyttö pääsee päättämään omasta elämästään paremmin ja välttyy lapsiavioliitolta (Plan Suomi, 2026).

11. lokakuuta vietettiin kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivän tarkoitus on nostaa tyttöjen oikeuksia, asemaa sekä sukupuolen ja iän vuoksi koettua syrjintää kansainvälisesti. Haluan kuitenkin muistuttaa, että meidän pitää taistella maailman jokaisen tytön puolesta joka päivä. Jotta jokainen tyttö voi unelmoida koulutuksesta ja toteuttaa unelmansa. Jotta jokaisella tytöllä olisi yhtä suuri mahdollisuus koulutukseen kuin pojilla. Jotta jokainen tyttö voi rauhassa kulkea koulumatkansa, ja myöhemmin vielä käydä korkeakoulun, niin kuin minä olen voinut. Meidän pitää yhdessä taistella näiden oikeuksien puolesta. Meidän tehtävämme on levittää tietoa tyttöjen koulutuksen tärkeydestä, puhua sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Muutetaan yhdessä maailmaa niin, että jokainen pääsee kouluun.

Kun muistelen omaa ensimmäistä koulupäivääni, ymmärrän, kuinka etuoikeutettu olen ollut. Koulun portit avautuivat minulle ilman pelkoa, esteitä ja epävarmuutta. Jokaisella maailman tytöllä pitäisi olla sama mahdollisuus astua ensimmäisenä koulupäivänään kohti omia unelmiaan. 

Saara Pesonen
KENKKUn jäsen

Latest news

See all news
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.