Orpon hallitus on tuota pikaa lähestymässä kautensa puoliväliä. On hyvä hetki tarkastella hallitusohjelman tavoitteita ja niiden toteutumista koulutuspolitiikan näkökulmasta.
Hallitus on puhunut korkean osaamisen ja koulutuksen tärkeydestä ja koulutuksen erityissuojelusta. Tästä syystä leikkauksia korkeakoulujen rahoitukseen ei tällä hallituskaudella ole nähty. Pelkkä nykytilan säilyttäminen ei rahoituksen kannalta riitä, kun tavoitteena on korkeasti koulutettujen ja osaavien ihmisten määrän lisääminen yhteiskunnassa.
Suomi on korkeakouluvisiossaan määritellyt tavoitteen nostaa koulutustaso puoleen nuoresta ikäluokasta. Tähän tavoitteeseen yltäminen on äärimmäisen tärkeää ja se vaatii päämäärätietoisuutta ja rohkeita toimia. Suomessa korkeakoulutettujen osuus nuoresta ikäluokasta on 39,1 %, joka jää yli 8 prosenttiyksikköä OECD:n keskiarvosta, ja samalla koulutustaso on jäämässä pahasti jälkeen verrokkimaista. Olemme pudonneet kärkikahinoista lähelle OECD-maiden pohjaa. Jotakin on tehtävä pian ja ratkaisuun on sitouduttava.
Orpon hallitus on tehnyt erilaisia koulutuspoliittisia ratkaisuja, joilla se pyrkii nostamaan koulutustasoa. Ne keskittyvät nykyisen koulutuskapasiteetin tehokkaaseen käyttöön mm. ensikertalaisten määrän kasvattamisella rahoitusmallin avulla ja opinto-oikeuksien rajaamisen kautta. Toimien vaikuttavuus suhteessa koulutustason nostoon on huomattavan pieni, mutta toimet tekevät alanvaihdosta vaikeampaa ja alanvalinnasta entistäkin paineistetumpaa. Samalla niiden vaikutuksesta osaamisen kehittäminen on vaikeampaa ja saavutettavaa vain pienelle joukolle Suomessa.
Orpon hallitus on kulkemassa kohti puoliväliään, ja ensi keväänä se kokoontuu puoliväliriiheensä. Samalla se joutuu toteamaan, ettei hallitusohjelmassa lukevat tavoitteet koulutustason noususta tule toteutumaan jo päätetyillä toimilla, vaan tarvitaan lisätoimia. Pelkkä opinto-oikeuksien rajaaminen, ensikertalaiskiintiön kasvattaminen rahoituskannustimien avulla tai pistemäinen rahoitus parille alalle eivät vastaa yliopistojen kroonisesta rahoitusvajeesta johtuvaan koulutuskapasiteetin kasvattamisen haasteeseen. Rahoitusvaje juontaa juurensa jo Sipilän hallituksen leikkauksiin ja niistä toipumiseen.
Hallituksen tähän mennessä päättämät toimet eivät pureudu korkeakoulutuksen ilmiselvään ongelmaan eli koulutuskapasiteetin pysyvään kasvattamiseen, koska se vaatii rahoituksen lisäämistä. Orpon hallitus ei ole valmis nostamaan koulutuksen rahoitusta talouskuriinsa nojaten, vaan haluaa saada nykyisestä koulutusjärjestelmästä enemmän irti samalla rahalla. Pelkkä tehostaminen ja aloituspaikkojen uudelleenkohdistaminen eivät riitä nostamaan koulutustasoa, eikä korkean osaamisen määrä täten riitä kilpailussa pärjäämiseen tai T&K-toiminnan nostamiseen hallituksen toivomalle tasolle.
Samaan aikaan hallituksen katsoessa kohti vaalikautensa toista puolikasta alkaa myös uuden korkeakouluvision laatiminen OKM:n johdolla. Pitkäjänteinen visiotyö on erittäin tärkeää koko korkeakoulukentälle ja edellinen visio onkin ohjannut pitkälti Suomen koulutuspolitiikan keskustelua. Suomen tavoite koulutustason nostosta on peräisin edellisestä korkeakouluvisiosta. Uudessa visiossa on tärkeää paneutua koulutustason noston haasteisiin ja ymmärtää koulutuskapasiteetin pysyvän kasvattamisen vaatimat resurssipanostukset. Muun muassa T&K-toiminnan lisääminen ja vaikuttavuuden kasvattaminen eivät tule tapahtumaan ilman koulutustason nostoa.
Suomen tarvitsemaan koulutustason nostoon eivät hallituksen kikat riitä, vaan tarvitaan riittävästi rahoitettua koulutuskapasiteetin nostoa. SYL on yhdessä sidosryhmien kanssa suunnitellut näitä ratkaisuja syksyn aikana ja tulemme julkaisemaan yhteisen ratkaisumme ensi keväänä puoliväliriihen alla tiistaina 28.1. klo 10–12, Eteläranta 10:n Auditoriossa. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan. Voit myös tutustua ehdotukseemme SYLin sosiaalisessa mediassa kevään aikana.
