Koulutusviennin kehittämisen ainut este on lukukausimaksuihin jumittuminen

Kannanotto 11.6.2014

Suomalaisen koulutuksen brändi on rakennettava siitä, missä olemme jo vahvoja ja tunnettuja.

Koulutusvienti on jälleen noussut julkiseen keskusteluun. Keskustelu kuitenkin on taas jumiutunut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Valtakunnalliset sitoutumattomat ja poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt näkevät koulutusviennin Suomelle mahdollisuutena, kun sitä toteutetaan järkevästi. Puhe koulutusviennin esteistä on harhaista, sillä käytännössä ainoa, mikä ei ole jo sallittua, on maksujen periminen yksilöiltä tutkintoon johtavassa koulutuksessa.

“Koulutusviennissä on paljon mahdollisuuksia: tarvitaan rohkeutta ja visionääristä ajattelua.
Suomen vahvuuksia ovat opettajankoulutus-, koulutusjärjestelmä-, hyvinvointipalvelu- ja julkishallinto-osaaminen. Näiden varaan voidaan rakentaa vahvaa koulutusvientiä ja liiketoimintaa, yksilömaksut eivät ole tässä kuviossa tarpeelliset eivätkä kannattavat”, järjestöjen puheenjohtajat sanovat.

Koulutusvientiä on kehitetty viime vuosina monissa hyvissä hankkeissa ja projekteissa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yrityksissä, mutta tehokkaasti koordinoitu kysynnän ja tarjonnan kohtaamispaikka on puuttunut.

“Yhden myyntiluukun periaate on globaalissa mittakaavassa tarpeellinen ja välttämätön, sillä se voi samalla hajauttaa suuret tilaukset usean korkeakoulun toimitettavaksi – ei mikään yksittäinen suomalainen korkeakoulu pysty yksinään hoitamaan tuhansien tutkintojen tilausta, mutta yhteistyöllä se on mahdollista”, puheenjohtajat muistuttavat.

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuvien opiskelijoiden lukukausimaksut ovat koulutusviennistä erillinen asia. Lukukausimaksujen osalta on Pohjoismaissa ja kotimaisessa kokeilussa todettu, etteivät maksut houkuttele opiskelijoita Suomeen eikä maksullisuudesta tule lisärahoitusta korkeakouluille. Ruotsissa hakijamäärät tippuivat ensimmäisenä vuonna yli 90 prosenttia, Tanskassa ei vielä seitsemässä vuodessakaan ole palattu EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden määrässä entisiin lukuihin – huolimatta siitä, kummassakin maassa on rahaa pumpattu jatkuvalla syötöllä stipendirahastoihin. Ruotsissa on jouduttu myös lopettamaan kansainvälisiä, erityisesti tekniikan alan koulutusohjelmia.
Kansainvälisiä opiskelijoita kuitenkin ehdottomasti tarvitaan Suomeen edistämään suomalaisen koulutuksen ja yhteiskunnan kansainvälistymistä, työvoimaksi sekä ratkaisemaan työvoimapulaa että luomaan uusia työpaikkoja.

“Lukukausimaksut torpedoivat niitä tavoitteita, joita kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoimiselle on ajateltu. EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuissa ei ole mitään tolkkua, mutta niiden vastustaminen alkaa olla jo tabu. Tiedämme, että korkeakoulukentällä ja yhteiskunnassa on myös näitä maksuja vastustavia voimia – opiskelija- ja nuorisojärjestöt eivät ole ainoat maksujen vastustajat, ja toivoisimme että nyt muidenkin äänet alkaisivat kuulua. Jos totuus vaikenee, ideologinen hömppä voittaa”, puheenjohtajat lataavat.

Kannanotossa on mukana yhdeksän järjestöä: Akavan opiskelijat, Keskustan Opiskelijaliitto (KOL), Liberaalit opiskelijat (LSK), Sosialidemokraattiset opiskelijat (SONK), STTK-Opiskelijat, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Vasemmisto-opiskelijat (VASOP) ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO).

Lisätietoja:
SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen, p. 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi

Akavan Opiskelijoiden puheenjohtaja Jouni Markkanen, p. 040 542 9514, jouni.markkanen@akava.fi

KOL:n puheenjohtaja Jirka Hakala, p. 050 389 7260, etunimi.sukunimi@keskustaopiskelijat.fi

LSK:n puheenjohtaja Christoffer Andersson, etunimi.sukunimi@liberal.fi

SAMOKin puheenjohtaja Toni Asikainen, p. 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi

SONKin puheenjohtaja Anette Karlsson, p. 045 112 9299, puheenjohtaja@sonk.fi

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Mikko Valtonen, p. 040 548 7938, etunimi.sukunimi@sttk.fi

VASOPin puheenjohtaja Tiina Parkkinen, p. 045 175 9474, puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi

ViNO:n puheenjohtajat Maria Ohisalo, p. 040 703 4185 ja Aaro Häkkinen, p. 045 631 2036, etunimi.sukunimi@vino.fi

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.