Nyt ei kannata käsittää väärin. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ei muistuta tosi-tv-sarjaa (ainakaan kovin usein), mutta Sami Kurosen huulilta monesti tipahdelleet arvot ovat kaikessa korniudessaan olleet SYL-syksynäni totta.

Kolme kuukautta sylliläisenä viestintäharjoittelijana vierähtivät nopeasti. Perehdytykset olivat kattavat ja minut otettiin työyhteisöön avosylin vastaan. Jo ensimmäisellä viikolla tunsin olevani kiinteä osa toimiston väkeä. Olemme itkeneet ja nauraneet (varsinkin nauraneet) yhdessä.

Työyhteisönä SYL on lämmin ja opettavainen. Useina sunnuntai-iltoina olen ollut iloinen, että uusi työviikko alkaa, vaikka Tampereelta pendelöinti aamuseitsemältä on vaatinut tiukkaa unirytmiä ja paljon kahvia.

Olen päässyt valokuvaamaan, kirjoittamaan, julkaisemaan sisältöjä sosiaalisiin medioihin ja suunnitellut viestintämateriaalien ulkoasuja. Olen oppinut, millaisia prosesseja esimerkiksi erilaisten kampanjoiden tai tapahtumien viestintään liittyy. Työssä ei ehdi tulla tylsää, sillä päivien sisältö vaihtelee runsaasti. On tässä myös sovittu yökerhojatkoja liittokokoukselle, haettu viiniä Alkosta ja kilpailutettu painopaikkoja. Lisäksi pääsin mukaan Brysselin-matkalle, tutustumaan uusiin ihmisiin eri ylioppilaskunnista ja virkistäytymään pakohuoneessa.

SYLillä parasta olikin ehdottomasti se, että minuun luotettiin kuin vuosikausia vanhaan työkaveriin. Sain läpi harjoittelun paljon vastuuta ja kaikki uskoivat siihen, että hoidan hommat ajallaan. Lisäksi työpaikalla muistetaan kysyä kuulumiset, huolet ja murheet. Itse viestintäharjoitteluun kuuluvien viestinnällisten oppien lisäksi sainkin paljon kokemusta hyvästä työkulttuurista.

Lisäksi SYLin tekemään työhön vaikuttavat tietysti paljon poliittinen ilmapiiri ja erilaiset opiskelijoihin kohdistuvat muutokset. Halutessani pääsin osaksi myös sellaisia tärkeitä keskusteluja, jotka eivät välttämättä suoraan liittyneet työtehtäviini. En olisi ikinä uskonut, että kolmessa kuukaudessa voi oppia näin paljon opiskelijapolitiikasta.

Käteen jää nyt valtava määrä tietoa, ihania ihmisiä ja uusia taitoja. Päätän harjoitteluni valtavan kiitollisena, mutta haikeana. Onneksi olen syksyn aikana useampaankin otteeseen kuullut kovin paikkansa pitävän lauseen: ”Sinä voit lähteä SYListä, mutta SYL ei lähde sinusta.”