Eritrea on Sudanin, Etiopian ja Djiboutin ympäröimä rannikkovaltio Afrikan sarvessa. Maassa ei ole vapaata lehdistöä tai demokratiaa, ja sama hallitsija on ollut vallassa vuodesta 1993 eli maan itsenäistymisestä lähtien. Ihmisoikeustilanteesta kärsivät etenkin eritrealaiset nuoret. Eritreasta lähtee arviolta 60 000 pakolaista vuodessa: heitä on saman verran kuin Suomessa vuoden aikana peruskoulun aloittavia lapsia. YK:n väestöarvion mukaan Eritrean väkiluku on 5,2 miljoonaa.
Suomi ja Eritrea aloittivat vuonna 2014 kahdenvälisen yhteistyön koulutuksen kehittämiseksi. Kahden vuoden kuluttua tästä suomalaisille kansalaisjärjestöille tarjoutui YK:n Youth, Peace and Security- päätöslauselman hengessä tilaisuus vierailla Eritreassa ja tavata paikallisia järjestöjä ja opiskelijoita. Suomen Ylioppilaskuntien liitto oli yksi yhdeksästä matkaan osallistuneesta järjestöistä. Delegaatio sai kutsun myös Sawa Youth Festivaliin, sotilaskoulutuskeskuksen valmistujaisjuhlaan heinäkuussa 2016.
Sawa sijaitsee Eritrean erämaassa Gash-Barkan maakunnassa, lähellä Sudanin rajaa. Olosuhteet ovat ankarat. Lämpötila kohoaa keskipäivällä jopa viiteenkymmeneen asteeseen ja alueella on malariaa levittäviä hyttysiä, skorpioneja ja käärmeitä. Aurinko on armoton, hiekkaa ja teräviä vuoria on silmänkantamattomiin. Eritrealaiset nuoret joutuvat Sawaan osana pakollista kansalaispalvelusjärjestelmää. Sotilaskoulutuksen ja loppukokeiden jälkeen nuoret joko pääsevät jatkamaan opiskelua muualle, tai joutuvat jatkamaan kansalaispalvelustaan valtion tehtävissä esimerkiksi pankissa tai armeijassa. Osa jää työskentelemään Sawaan koko loppuelämäkseen. Vietimme Sawassa kesällä kolme päivää ja tapasimme esimerkiksi sotilaita, jotka ovat olleet siellä vuodesta 1999 lähtien. Kansalaispalvelus on yksi suurimmista Eritrean ihmisoikeusongelmista, ja syy monien pakenemiseen maasta.
Pääsymme Sawaan oli historiallinen. Kansalaisjärjestöt, YK tai ihmisoikeustarkkailijat eivät ole olleet sinne tervetulleita, ja työskenteleminen Eritreassa ylipäänsä on ollut toimittajille ja järjestöille haasteellista ja rajoitettua. YK:n työntekijä totesi järjestödelegaatiollemme matkan aikana: ”Teille on tarjoutunut ikkuna, josta tulla sisään. Se pitää käyttää ja tehdä siitä ovi.” Yhteistyön tekeminen Eritrean kaltaisen maan kanssa on hankalaa. Paikallisia nuoria ei kuitenkaan voi rangaista hallituksen teoista.
Nuorilla ei ole juurikaan pääsyä internetiin tai kansainvälisiin kommunikaatiokanaviin. He olivat todella ilahtuneita tavatessaan suomalaisia nuoria ja me olimme todella ilahtuneita tavatessamme heitä. Kohtasimme paljon poikkeuksellisia nuoria. Valtavan innovatiivisia opiskelijoita, joilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia viedä keksintöjään käytäntöön. Tiedonjanoisia kansalaisaktiiveja, jotka eivät kuule, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Potentiaalisia hallinnon opiskelijaedustajia, jotka haluaisivat kehittää korkeakoulujärjestelmää ja vaikuttaa, mutta eivät löydä keinoja siihen.
Matkalle osallistuneet kansalaisjärjestöt haluavat jatkaa dialogia. Eritrealaisten nuorten, paikalla toimivien järjestöjen ja Suomen delegaation keskustelussa syntyi paljon ideoita, joita jalostetaan parhaillaan toteutuskelpoisiksi yhteistyön muodoiksi. Pienetkin edistysaskeleet Eritrean avautumiseksi ovat merkittäviä. Toivon, että matkamme on osa kehitystä, jossa maahan päästetään ja maassa päästetään liikkumaan enemmän ihmisiä, kansalaisjärjestöille tarjoutuu lisää liikkumatilaa ja Eritrean halu tehdä yhteistyötä ulkomaiden kanssa kasvaa. Voi olla, että ponnistuksemme eivät lyhyellä aikavälillä johda kovin suuriin kehitysaskeliin, mutta mikäli voimme tukea niillä paikallisia nuoria tässä hetkessä, ne kannattaa mielestäni tehdä.
