Parhaillaan tuhannet ihmiset elävät jännittävää aikaa. Suurin osa yliopistojen valintakokeista nimittäin järjestetään toukokuun lopussa. Opiskelijaliike on vuosia puolustanut intohimoisesti valintakokeiden asemaa yliopistojen opiskelijavalinnassa, ja tärkeitä perusteita kannalle riittää. Tänä ja viime vuonna valintakokeet ovat kuitenkin saaneet poikkeuksellista huomiota, kun korona on asettanut kapuloita kokeiden järjestäjien rattaisiin. Miten ongelmattomien valintakokeiden järjestäminen voikin olla pandempian keskellä niin vaikeaa? Ainakin kun twitter-vaikuttajia kuuntelee, helppoja ratkaisuja vaikuttaa olevan tarjolla.
Viime vuonna yliopistoja kritisoitiin äänekkäästi siitä, ettei valintakokeita järjestetty lähikokeina. Korona pääsi yllättämään opiskelijavalintoihin valmistautuvat yliopistot, sillä maahan julistettiin sulku vain vähän ennen ensimmäisiä kokeita. Kiireessä yliopistot turvautuivat todistusvalinnan merkittävään kasvattamiseen, sillä sen myötä suurempi osa valinnoista pystyttiin tekemään koronaturvallisesti. Todistusvalintakiintiön kasvattaminen aiheutti kiukkua valintakokeiden puolustajissa, ja hakijoiden kannalta erityisen ongelmallista oli se, että tämä muutos tehtiin kesken valintaprosessin. Mahdollisuudet päästä pääsykokeella sisään laskivat monella dramaattisesti kesken lukuprosessin.
Yliopistot päättivät ensimmäisenä koronakeväänä järjestää valintakokeita kaksivaiheisina. Karsiva vaihe tapahtui etäkokeena ja toinen vaihe lähikokeena. Toteutustapa aiheutti monenlaisia ongelmia. Vilppiepäilyt nousivat otsikoihin ensimmäisen vaiheen valvomattomien etäkokeiden jättäessä teoreettisen mahdollisuuden vastausten googlaamiseen, eikä kokeen tekijän henkilöllisyyden todentamiseen ollut aukotonta ja kotirauhan kannalta toimivaa ratkaisua. Opiskelijoiden oikeusturvan toteutuminen asettui kyseenalaiseen valoon, kun piste-erot ensimmäisen ja toisen vaiheen kokeissa saattoivat jättää kauppikseen hakevan ilman opiskelupaikkaa.
Onko tämän vuoden toteutustapa parempi kuin viime vuoden?
Tänä vuonna yliopistot sitoutuivat jo aikaisin lähikokeiden järjestämiseen, ja kuulivat opiskelijajärjestöjä kokeita suunnitellessaan. Lähikokeet turvaavat hakijoiden yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa. Epäkohdaksi kuitenkin muodostui erityisesti niiden hakijoiden asema, jotka altistuvat tai sairastuvat ennen koetta tai koetilanteessa. Karanteeniin joutuvien kohtalo on herättänyt suurta närkästystä, ja moni näkee tilanteen epäoikeudenmukaisena. Hakijoilla on esimerkiksi asumisjärjestelyistä ja työtilanteesta johtuen erilaiset mahdollisuudet suojata itseään virukselta. Yhteiskunnallinen tilanne on monen mielestä niin merkittävän poikkeuksellinen, että yliopistojen olisi monen mielestä pitänyt järjestää poikkeusjärjestelyt karanteeniin joutuneille. Perustelut näkemykselle on helppo ymmärtää.
Karanteeniin asetettujen asema oli ylioppilaskokeissa erilainen kuin valintakokeissa
Karanteeniin asetettujen kysymykseen on löydetty toisenkinlainen ratkaisu tämän kevään aikana. Ylioppilaskokeiden järjestelyissä lukioille jätettiin päätäntävalta sen suhteen, järjestetäänkö karanteeniin joutuneille osallistumismahdollisuus. Tähän eivät läheskään kaikki lukiot pystyneet. Siellä missä mahdollisuus päädyttiin järjestämään, käytetyt turvallisuustoimet olivat mittavat, ja kattoivat esimerkiksi erilliset tilat ja vapaaehtoiset valvojat. Ylioppilaskokeissakin ensisijaiseksi vaihtoehdoksi karanteeniin joutuneille ohjeistettiin ilmoittautumisen mitätöintiä ja kokeisiin osallistumista seuraavalla kerralla.
Yliopistojen oli tehtävä ajoissa selkeä linjaus karanteeniin asetettujen osallistumismahdollisuudesta. Päätöstä ei voinut jättää viime tinkaan, ja viime vuoden virheitä valintaperusteiden muuttamisesta kesken haun oli syytä välttää. Etukäteen on mahdotonta tietää, millainen koronatilanne kokeiden aikaan on ja moniko hakija on asetettu karanteeniin. Muutamalle erityisjärjestelyt olisi saattanut olla mahdollista järjestää, mutta jos karanteeniin asetettuja olisi satoja, järjestelyt olisivat sula mahdottomuus. Eri yliopistojen tai hakukohteiden hakijoiden asettaminen eriarvoiseen asemaan ei sekään ole toivottavaa. Myös kulkeminen koepaikalle olisi vaikeaa järjestää ilman riskiä muiden ihmisten vaarantamisesta. Etäosallistumismahdollisuuden tai toisen koekerran järjestämiseen liittyisi massiivisia yhdenvertaisuusongelmia. Kokelaiden yhdenvertainen kohtelu on tärkeä perusperiaate, josta on syytä pitää tiukasti kiinni.
Lopputulokseksi jäi samanlainen asetelma kuin tavallisenakin valintakoekeväänä: hakija kantaa riskin siitä, onko koepäivänä osallistumiskunnossa vai ei. Jos on kipeänä tai karanteenissa, ei kokeeseen pääse osallistumaan.
Toisten vaarantamista ei voi hyväksyä
Jyrkkä linja sen suhteen, ettei toista osallistumistapaa ole, on johtanut myös toisenlaiseen kritiikkiin. Pelkona on, että vaihtoehdottomuus johtaa siihen, että hakijoilla on suuri houkutus tulla oireisena paikalle ja vältellä koronatestiin hakeutumista ennen koetilaisuutta. Näin koko läsnä järjestettyjen kokeiden turvallisuus asettuu kyseenalaiseksi.
Pelko on sinänsä ymmärrettävä, sillä valintakoe on tärkeä hetki hakijan elämässä, ja mahdollisuuden menettäminen kurkkukivun takia voi tuntua kohtuuttomalta. Kyseessä on kuitenkin muiden ihmisten turvallisuus, eikä yhtä vuotta omasta elämässä voi missään tilanteessa asettaa hyväksyttävästi toisten terveyden edelle. Olisi myös kohtuutonta vaatia, että yliopistojen tulisi suunnitella kokeet siitä lähtökohdasta, että hakijat käyttäytyvät vastuuttomasti eivätkä noudata ohjeita. Syytä on muistaa sekin, että tahallaan tai välinpitämättömyyttään toisten terveyden vaarantaminen voi olla rikos. Vaikka on mahdollista, että vastuutonta käytöstä ilmenee, on tärkeintä huolehtia riittävän ilmanvaihdon, turvavälien ja hygienian toteutumisesta koepaikoilla. Pian selviää, kuinka hyvin järjestelyissä lopulta onnistutaan.
Etäkokeet saattavat kuitenkin olla tulevaisuutta
Valintakokeiden tulevaisuuteen kannattaisi ongelmista huolimatta suhtautua ennakkoluulottomasti. Kokeita ei pidä heittää romukoppaan siksi, että ne eivät toimi täydellisesti, vaan ongelmia pitää tunnistaa ja korjata. Kokeet aiheuttavat esimerkiksi painetta valmennuskurssien ostamiselle ja kohtelevat eriarvoisesti eri osissa Suomea asuvia. Valmennuskurssien tarvetta pitää vähentää, valmistautumisaikaa lyhentää ja kysymyksiä kehittää. Ideaalitilanteessa kokeisiin olisi yhtä helppoa osallistua niin ulkomailta tai Suomen harvaan asutuimmilta alueilta kuin yliopistokaupungeistakin. Jonkinlainen etätoteutus saattaa tulevaisuudessa olla paras tapa järjestää kokeet. Sitä ennen on kuitenkin ratkaistava monta avointa kysymystä esimerkiksi kokeiden valvonnasta ja saavutettavuudesta. Vaikeuksista ja epäkohdista huolimatta koronavalinnoista voidaan ottaa oppia matkalla kohti täydellisiä kokeita.
Camilla Saarinen
Hallituksen jäsen
