Tällä hetkellä korkeakoulua käyvän opiskelijan tuntemusta omasta tulevasta työurastaan voisi kuvailla parhaiten adjektiivilla epävarma. Talouden kasvu on edelleen heikkoa ja pitkittynyt talouden stagnaatiotila on tehnyt odotukset työelämästä negatiivisemmiksi. YTHS:n tutkimuksen mukaan taloudelliseen epävarmuuteen liittyvä ahdistuneisuus on kasvussa korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa, ja joka viides turvautuu mielenterveyspalveluihin opintojensa aikana. Masennus voi jopa estää opintoihin osallistumisen. Myös syrjäytyminen on keskeinen riski.
Koulutustason lasku on selkeä uhka ja haaste Suomelle. Esimerkiksi Euroopan Unioni ohjeistaa säännöllisesti valtioita panostamaan ja investoimaan koulutukseen, mutta Suomessa toimitaan juuri toisin päin.
Tulevaisuudessa olisi tärkeää huolehtia koulutuksen kunnollisesta resursoinnista ja myös korkeakoulutuksen tasosta, että osaajia riittää ja Suomi pärjää kansainvälisillä markkinoilla. Edelleen tulisi myös huolehtia matalasti koulutettujen nuorten osalta jatkokouluttautumisen edellytyksistä, elinikäisestä oppimisesta ja uudelleen- kouluttautumisen mahdollisuuksista.
Työttömiä on Suomessa yli kuusi kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja. Työttömyys koskettaa myös korkeakoulutettuja ja vaikuttaa osaltaan siihen, ettei koulutus enää näyttäydy yksilölle automaattisesti kannattavana tai edes mahdollisena vaihtoehtona. Koulutuspolun nivelvaiheisiin tulisi siksi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Toisaalta korkeakoulutuksen saavutettavuutta tulisi parantaa, että yhä useampi nuori näkisi sen vaihtoehtona, mutta toisaalta sivistyksen, tieteen ja tutkimuksen merkitystä tulisi myös nostaa. Nykyinen “totuuden jälkeinen aika”, jossa elämme, ei arvosta asiantuntijuutta ja tiedettä, vaikka sille olisi kysyntää enemmän kuin koskaan aiemmin. Iso osa korkeakoulu- ja tiedevastaisuutta liittyy myös koulutuksen periytyvyyteen – siksi tulisi kiinnittää huomiota jo varhaiskasvatukseen, valmistavaan koulutukseen, toisen asteen läpäisyn parantamiseen ja jatko-opiskeluvalmiuksiin etenkin ammatillisella puolella.
Tärkeä näkökulma tässä on tietysti myös koulutuksen ja työelämän yhteys: se, että työelämän tarpeet ja (korkea)koulutus Suomessa kohtaisivat riittävän hyvin. Toimia kohtaavuuden parantamiseksi on tehtykin, mutta edelleenkin työelämä ja akateeminen maailma ovat valitettavan usein liian kaukana toisistaan. Tarvitaan myös entistä enemmän huomiota korkeakoulutettujen työelämäpalveluihin, että valmistumisen kynnyksellä olevat nuoret löytäisivät relevantteja uravaihtoehtoja ja valmistuneet töitä. Akateemiseen yrittäjyyteen tulisi kiinnittää vielä nykyistäkin enemmän huomiota, sillä Suomessa (kuten muissakin Pohjoismaissa) on arvioitu, että pienet ja keskisuuret yrittäjät ovat tulevaisuuden merkittävimmät työllistäjät – siis myös yrittäjiä eri aloille tarvitaan lisää. Nuoret haluavat luoda uutta ja vaikuttaa. Mahdollisuuksien tarjoaminen kannattaa yhteiskunnalle pitkällä aikavälillä.
Tiivistetysti voisi todeta, että maamme hallituksen politiikka menee ristiin tässä kirjoituksessa esitettyjen tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa. Se nakertaa nuorten opiskelijoiden omaa tulevaisuudenuskoa sekä uskoa eheään yhteiskuntaan, joka takaisi aidosti kaikille yhtäläiset mahdollisuudet.
Työurien pidentämiseen liittyvässä keskustelussa usein unohtuu myös se, että 60 prosenttia opiskelijoista on ollut töissä ennen opintojensa alkamista, ja suurin osa opiskelijoista käy töissä opintojensa aikana. Silti työuran katsotaan alkavan vasta siitä, kun opiskelija saa maisterin paperit. Opiskeluaikainen työssäkäynti omalla alalla parantaa selvästi mahdollisuuksia työllistyä myös valmistumisen jälkeen. Opintotukileikkausten jälkeen opiskelijat tulevat täydentämään toimeentuloaan entistä enemmän työllä tai opintolainalla.
Tulevaisuus näyttää opiskelijoista usein pelottavalta ja epävarmalta. Kova työ ja opiskelu eivät aina johda työpaikkaan, varsinkaan vakituiseen sellaiseen. Osalle valmistuvista yrittäminen on hyvä ratkaisu, ja korkeakoulutetuissa onkin paljon luovaa, innostunutta ja Suomea yrittäjyyden kautta nostavaa potentiaalia. Pakkoyrittäjyys on kuitenkin kasvussa: kaikilla korkeakoulutetuilla ei välttämättä ole halua tai edellytyksiä yrittäjyyteen, mutta se on usein ainoita vaihtoehtoja, mikäli haluaa tehdä oman alansa työtä.
Teksti oli alun perin tarkoitettu kommenttiartikkeliksi Nuorista Suomessa -tutkimukseen, mutta jäi teknisten ongelmien takia siitä pois. Tutkimukseen voi tutustua kokonaisuudessaan täällä.