Olisiko kehitystä mahdollista mitata muuten kuin taloudellisin mittarein? Voisiko esimerkiksi kansakunnan onnellisuus kertoa kehityksestä enemmän kuin valtion bruttokansantulo?
Vaihtoehtoisia kehitysparadigmoja pohdittiin tämän vuotisilla kehitystutkimuksen päivillä Helsingissä 11.2.–12.2. Kansainvälinen joukko tutkijoita, opiskelijoita ja globaaleista kysymyksistä kiinnostuneita ihmisiä kokoontui yhteen esittelemään ja keskustelemaan erilaisista, valtavirrasta poikkeavista kehityksen malleista. Tilaisuudessa palkittiin myös vuoden 2015 kehitystutkimuksen maisteripalkinnonsaaja.
Huonoina taloudellisina aikoina uudenlaiset tavat ajatella ja toimia ovat usein kysyttyjä. ”Innovaatio” tuntuu olevan päivän sana sekä Suomessa että maailmalla. Uudistumisella pyritään sekä kustannustehokkuuteen että edistyksellisyyteen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa peräänkuulutetaan siis uusia ideoita ja ”thinking outside of the box” -mentaliteettia. Innovaatiot ja uudistuminen näkyvät nyt myös kehitysyhteistyössä ja kansalaisjärjestöjen arjessa. Resurssien vähentyessä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kesken ja yritysten kanssa pyritään entisestään lisäämään. Myös SYL:ssä pohditaan yhdessä ylioppilaskuntien ja sidosryhmien kanssa tänä keväänä uudenlaisia tapoja tehdä kehitysyhteistyötä tulevaisuudessa.
Vaihtoehtoisuuden tai innovaatioiden ei kuitenkaan aina tarvitse tarkoittaa kaiken vanhan poistamista ja uuden korostamista. Uudistuksia tehtäessä on nimenomaan tärkeää kartoittaa jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä tai ajattelumalleja. Ei siis ole syytä keksiä pyörää uudestaan. Joskus innovaatioilla voidaankin tarkoittaa vain näkökulman muuttamista.
Palataan vielä takaisin tekstin alkuun ja vaihtoehtoisiin kehitysmalleihin. Mitä tapahtuisi, jos kehitystä katsottaisi enemmän ihmisten hyvinvoinnin kuin talouskasvun näkökulmasta? Tai jos poliittinen toimeenpano ja kehitys pohjaisivat nimenomaan paikallisiin ajatusmalleihin hyvästä elämästä? Vaihtoehtoisia kehitysmalliesimerkkejä löytyy historiasta runsaasti. Esimerkiksi Bhutanin kuningaskunnassa kansakunnan onnellisuus on ollut keskeinen osa maan (kehitys)politiikkaa jo 1970-luvulta lähtien. Kansallisen onnellisuusideologian (Gross National Happiness) keskeisenä ajatuksena on, että ihmisten hyvinvointiin vaikuttavat vaurauden lisäksi olennaisesti myös mm. kestävä kehitys, ympäristön hyvinvointi sekä hyvä hallinto. Bhutanilainen onnellisuusideologia muistuttaa siis hieman YK:n Human Development -indeksiä, jota käytetään talouskasvun mittareiden rinnalla. Muita hyvään ja kestävään elämään keskittyviä vaihtoehtoisia kehitysmalleja ovat mm. Ubuntu-filosofia eteläisessä Afrikassa ja Buen Vivir -filosofia latinalaisessa Amerikassa. Keskeistä näille kaikille ajatusmalleille on inhimillisyyden ja ihmisten välisten suhteiden korostaminen sekä sellainen hyvinvointi, joka ei ole riippuvaista ainoastaan talouden kasvusta.
Siitä, miten hyvin erilaiset vaihtoehtoiset kehitysmallit toimivat käytännössä, voidaan olla montaa mieltä. Keskeistä olisi kuitenkin ottaa myös näitä näkökulmia huomioon sekä kehitysyhteistyössä ja -tutkimuksessa että laajemmin poliittisessa toimeenpanossa.
“A traveller through a country would stop at a village and he didn’t have to ask for food or for water. Once he stops, the people give him food, entertain him. That is one aspect of Ubuntu, but it will have various aspects. Ubuntu does not mean that people should not enrich themselves. The question therefore is: Are you going to do so in order to enable the community around you to be able to improve?”
– Nelson Mandela 2006
Iris Lawson
Kirjoittaja on sosiologian opiskelija ja toista vuotta KENKKUn jäsen
