Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että opintotuki ei periaatteessa ole sosiaaliturvaa. Se on opintososiaalinen etuus, jolla mahdollistetaan ja kannustetaan opiskelua. Tämä tulkinta on karu, mutta syvällä sosiaaliturvajärjestelmän perusperiaatteissa. Perustuslaissa opiskelua ei mainita sosiaaliturvaan oikeuttavaksi tilanteeksi:
”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”
Perustuslaki 19 § 2. mom.
Kyse ei ole vain sanankäänteistä tai termien pyörittelystä. Se näkyy opintotuen olemuksessa. Opintotuen tukikuukaudet voivat kulua loppuun, tuki voidaan lakkauttaa, opintoraha ei riitä elämiseen ilman opintolainaa eikä opiskelijan todellisella elinkustannusten tasolla ole vaikutusta opintotuen tasoon. Opintotuessa on mahdollista olla näitä vajavaisuuksia, koska sen ei tarvitse nykykäsityksen mukaan olla kattava toimeentulon turva.
Nykytilaa puolustavat näkevät, että opiskelu on vapaaehtoista ja investointiin verrattava panostus omaan tulevaisuuteen. Siksi vastuu opintojen aikaisesta toimeentulosta olisi kannettava itse ainakin siltä osin, kuin opiskelu ei palvele yhteiskunnan etua.
Tämä näkökanta on nopeasti vanhentumassa. Opiskelu on muuttunut vapaaehtoisesta investoinnista ehdottomaksi vaatimukseksi, jotta työelämään ja vakaaseen työuraan voi päästä osalliseksi. Esimerkiksi Teknologiateollisuus on arvioinut, että tulevaisuudessa sen tarjoamista työpaikoista jopa 60 prosenttia vaatii korkeakoulutusta. Myös aikaisemmin hankittu koulutus voi vanhentua, jolloin uudelleen kouluttautuminen on välttämätöntä.
Opintotuen ”erisuhtaisuus” muihin sosiaalietuuksiin nähden näkyy myös käytännön ongelmina. Esimerkiksi työtä tekevän, työttömän tai toimeentulotukea nostavan ei usein kannata siirtyä opiskelijaksi, vaikka se olisi hänelle hyödyllistä. Toimeentulon kannalta opiskelijuus ei ole mahdollista. Pudotus toimeentulon tasossa olisi sietämätön.
Sitten on yhteiskunnan tason näkökulma. Suomessa tavoitellaan koulutustason nostamista edelleen. Tuleeko se realistisesti milloinkaan onnistumaan, jos opiskelu ei ole myös toimeentulon näkökulmasta houkutteleva tai edes siedettävä elämänvaihe?
Suomi on muuttunut niistä ajoista kun opintotukijärjestelmä rakennettiin 1990-luvun alussa (Mielenkiintoisena huomautuksena: Opintoraha on nyt matalampi kuin vuonna 1992). Nyt sitä on tarpeen harkita uudelleen ja siihen olisi tilaisuuskin avoinna. Sosiaaliturvakomitean työssä tulisi rohkeasti tarttua opiskelijoiden toimeentulon kysymyksiin ja nähdä se kaikkine päivineen sosiaaliturvana. SYL kannattaa ratkaisuksi perustuloa, mutta ratkaisuja on muitakin.
Ensi sijassa olisi tärkeintä juuriaan myöten päivittää katsantokanta opintotukeen ja nähdä se sosiaaliturvana.