Kun joulukuussa saavuin Pekingin lentokentälle en tiennyt mitä odottaa. Olin ensimmäistä kertaa Kiinassa ja jopa ensimmäistä kertaa Aasiassa. Tietämykseni Kiinasta oli loppujen lopuksi hävettävän vähäistä. Olin nyökytellyt muka ymmärtäväisenä päätäni, kun esimerkiksi opinahjossani Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla oltiin aidosti huolissaan siitä, kuinka ”kiinalaiset tulevat menemään meidän ohitsemme kaikessa”. Ajatus siitä, että tuo kaukainen maa olisi pian maailmanvalta tuntui kuitenkin hieman epätodelliselta, Shanghai-rankingeista ja muista todisteista huolimatta.
Olin siis enemmän kuin innostunut ja ennen kaikkea kiitollinen saadessani lähteä edustamaan Suomen ylioppilaskuntien liittoa China Diplomatic Academyn järjestämään ”Workshop for Young European Leaders”- tilaisuuteen, jonka tarkoituksena oli lisätä yhteistyötä Kiinan ja EU-maiden välillä. Suomen suurlähetystöstä kutsun oli saanut ainoastaan Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi sekä SYL, joten koin oloni todella etuoikeutetuksi. Työpajan – tai oikeammin koulutuksen – ytimessä oli erityisesti Kiinan ulkopolitiikan ja kansantalouden kehityksen ymmärtäminen.
Ensimmäinen päivä meni totutellessa aikaeroon, lentoaseman juniin sekä paikalliseen Walmarttiin ruoaksi ostettavine sammakoineen, mutta jo toisen vierailupäivän aloitimme 28 henkisen joukkomme kanssa Kiinan ulkoministeriössä. Siellä saimme kuulla ensimmäisen luentomme, jonka meille piti Kiinan EU-suhteista vastaava apulaisjohtaja Qi Mei, aiheenaan Kiinan ja Euroopan suhteet ja Kiinan EU-politiikka. Luento oli koko täyteen ahdetun seminaariviikon paras, sillä se oli ehdottomasti rehellisin, vuorovaikutteisin ja kattavin.
Mitä sitten opin niinä viitenä päivänä, jolloin sain tilaisuuden vierailla lukuisissa kiinalaisissa teknogiayrityksissä, käydä innovaatiopuistossa Tianjinissa, tavata Kiinan varaulkoministerin, syödä Pekingin ankkaa ja nähdä ihka aidon Kung Fu-shown? Sanoinkuvaamattoman paljon.
Opin, että siinä missä maailmantaloudelle on ennustettu vaatimatonta, noin 1,8 prosentin kasvua, Kiinan talous kasvaa jopa 6,5-7% vuosivauhtia. Tuo kasvuvauhti ei suinkaan riitä kiinalaisille, mutta ”meren kuuluukin aaltoilla, kunhan vesi virtaa oikeaan suuntaan”. Kasvua halutaan vauhdittaa muun muassa One Belt One Road-hankkeella, jolla tavoitellaan nopeita ja moderneja juna- ja lentoyhteyksiä, kattavaa valtateiden verkostoa, öljy- ja kaasuverkkoa, modernia satama- ja konttiliikenteen verkostoa ja telekommunikaatioverkostoa. Hanke yhdistää tällä hetkellä toisiinsa yli 60 maata, mutta Rooman sijasta kaikki tiet vievät Kiinaan. Kehittämällä infrastruktuuria Euroopassa (ja toki muuallakin maailmassa, mutta työpajamme keskittyi Eurooppaan), eli sijoittamalla suurimpaan kauppakumppaniinsa, Kiina hyötyy merkittävästi myös itse.
Kiinalaiset ovatkin äärimmäisen pragmaattista kansaa. Heitä ei kiinnosta esimerkiksi EU:n ja Venäjän väliset kahnaukset vaan ulkopoliittisia suhteita luodaan maa ja projekti kerrallaan. Qi Meita lainatakseni ”Kiinan tulee kuunnella kaikkia osapuolia tasapuolisesti”. Eri maiden tietämystä Kiinan kulttuurista ja kehityksestä – sekä päinvastoin – lisätään systemaattisesti ”people-to-people-exchange”-toiminnan avulla. Esimerkiksi yliopisto-opiskelijat voivat hakea vaihto-opiskeluja varten stipendiä kansallisesta rahastosta ja tällä hetkellä pelkästään Euroopassa opiskelee yli 300 000 kiinalaista.
Vuorovaikutusta tarvitaankin, sillä kiinalaisten mukaan Euroopassa on protektionismin ja populismin aika. Luonnollisesti Brexit ja Donald Trumpin valinta huolestuttavat myös Kiinaa mitä merkittävimmällä tavalla. Erityisesti Trumpin ennalta-arvaamattomuus ja röyhkeys puhututtivat vierailumme aikana. Heti Suomeen palattuani sainkin lukea mediasta kuinka Trump oli jo onnistunut järkyttämään 40 vuotta kestäneitä diplomaattisuhteita syvästi julistamalla, ettei USA:n tarvitse kunnioittaa ”yhden Kiinan politiikkaa”. Muistin heti Qi Mein, joka terävöitti vierailijoilleen, että Kiinan ovet ovat aina avoinna ”Win-Win”-yhteistyölle, mutta vain niin kauan kuin kyseistä periaatetta kunnioitetaan.
”One China Policy” nähdään Kiinan hallinnossa puhtaasti territoriaalisena kysymyksenä, mutta länsimaalaisen silmät saattavat toki katsoa tilannetta toisin. Syytetäänpä Kiinaa usein myös ihmisoikeusrikkomuksista. Ulkoministeriön viesti vierailijoilleen oli kuitenkin selvä; ”te syytätte meitä demokratian puutteesta, mutta katsokaa mitä demokratia on tuonut teille. Vuosi 2016 on kiinalaisen kalenterin mukaan tiikerin vuosi, mutta kansalle antamanne vallan johdosta siitä on tullut mustien joutsenten vuosi.”
Näkemyseroista huolimatta opin tuon viiden päivän aikana, että Kiina on jo maailmanvalta ja kuka tahansa, joka ajattelee toisin, on mielestäni sivistymätön hölmö. Kysymys kuuluukin, mitä tämä tarkoittaa Suomelle ja muulle maailmalle? Yhteistyötä kannattaa ehdottomasti kehittää eteenpäin niin talouskasvun vauhdittamiseksi ja maailmanrauhan varmistamiseksi, mutta myös globaalin ympäristökriisin estämiseksi. Uskonkin, että Suomesta voi tulla vielä tärkeä kumppani Kiinalle erityisesti vihreän energia- ja teknologiaosaamisen takia. Se edellyttää kuitenkin nopeita toimia jo nyt.
Erityiskiitokset vielä Kiinan suurlähetystölle kutsusta tähän maailmankuvaani mullistavaan työpajaan! Isot kiitokset myös opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälisten asiain johtajalle Jaana Palojärvelle, sekä ulkoasiainministeriön koulutusviennin suurlähettiläälle Marianne Huuskolle kattavista koulutusvientimateriaaleista.
