Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa lukee ensimmäistä kertaa Suomen – ja Euroopan – historiassa kirjaus perustulokokeilusta. Kokeilua valmistellaan tällä hetkellä kovaa vauhtia: tavoitteena on, että perustulokokeilu pyörähtäisi käyntiin jo vuoden 2017 aikana.
Perustulokokeilulla pyritään löytämään tapa uudistaa sosiaaliturvajärjestelmää niin, että se vastaisi paremmin työelämän muutoksiin. Nykyisen sosiaaliturvan viidakossa erilaiset tulo-, kannustin- ja byrokratialoukut tekevät työn vastaanottamisen, itsensä kehittämisen ja vapaaehtoistyön tekemisestä etuuden saajan kannalta haastavaa ja useissa tilanteissa jopa kannattamatonta. Nykyisen mallisessa sosiaaliturvajärjestelmässä suurin efektiivinen marginaaliveroaste on yhteiskuntamme köyhimmillä ihmisillä: pahimmillaan toimeentulotukea saavan ihmisen etuus saattaa leikkautua siten, että jokaisesta tienatusta eurosta käteen jää vain 10 senttiä. Kyse on siis siitä, miten saisimme sosiaaliturvajärjestelmästämme sellaisen, että se tekisi kaikenlaisen työn vastaanottamisen ja tekemisen kannattavaksi, aina.
Perustulo ei ole ajatuksena ja keskustelun aiheena ylioppilasliikkeelle millään tavalla vieras. Suomen ylioppilaskuntien liitossa asiaa on pohdiskeltu 80-luvulta lähtien, kun SYL:ssa pyörähti käyntiin ensimmäinen kansalaispalkkaa käsittelevä projekti. Silloinen SYL:n sosiaalipoliittinen sihteeri Ilpo Lahtinen kuvasi ylioppilasliikeen edunvalvonta tavoitteita vuonna 1988 julkaistussa “Ken elää sen syömänkin pitää” -julkaisussa seuraavanlaisesti:
“SYL:n opintososiaalisen toiminnan lähivuosien poliittinen painopiste on kiteytettävissä kahdeksi vaatimukseksi; opiskelijoiden olisi ensinnäkin päästävä toimeentulon, asumisen ja sosiaaliturvan kysymyksissä samalle tasolle kuin muut kansalaiset – ja ilman velkarasitetta. Ja toiseksi kaikille kansalaisille on taattava perustoimeentuloturva – ilman holhousta, leimaamista tai työsidonnaisuutta. Yhdellä sanalla nämä vaatimukset tarkoittavat kansalaispalkkaa.”
Sitä voi vain arvailla, mitä nykyisin Kansaneläkelaitoksella opintotuen pääsuunnittelijana työskentelevä Lahtinen tuumi, kun SYL yli neljännesvuosisata myöhemmin päätti kannattaa perustuloa linjapaperitasolla liittokokouksessaan vuonna 2013. Sopii todeta, että ylioppilasliikkeen sosiaalipoliittisissa kannanotoissa kehä on vihdoin sulkeutunut: samaista kappaletta voisi hyvin käyttää kuvaamaan toimeentulosektorin tavoitteita myös tänäkin päivänä.
Perustulosta on moneksi
Perustulon tarkoitus on siis yksinkertaistaa sosiaaliturvajärjestelmää ja vähentää tai jopa poistaa kannustinloukkuja. Mitä tämä perustulo siis oikeastaan tarkoittaa? Mikä on tämä ihmeellinen järjestelmä, jonka nimeen vannovat kaikki Lasse Männistöstä Anu Vehviläiseen ja Outi Alanko-Kahiluotoon?
Perustulomalleja sanotaan olevan yhtä monta kuin niiden esittäjiäkin. Karkeasti ne voidaan jaotella perusmuotoiseen perustulon, osittainen perustulon, negatiivisen tuloveron ja erilaisiin osallistumistulon malleihin.
- Perusmuotoinen perustulo on se, mikä ihmisillä tulee yleisesti mieleen: kaikille universaalisti maksettava, vastikkeeton rahasuoritus. Perusmuotoinen perustulo korvaisi nykyiset perusturvaetuudet, kuten työttömyysturvaetuudet, peruseläkkeet, perhe-etuudet, toimeentulotuen ja erilaiset elinkeinon tuet.
- Osittaisessa perustulomallissa perustulo kattaisi vain osan kohtuulliseksi katsottavast perusturvasta. Osittaisen perustulon lisäksi maksettaisiin siis lisätukena syyperustaisia etuuksia.
- Etenkin keskustaoikeiston mieleen on pitkään ollut taloustieteilijä Milton Friedmanin hahmottelema negatiivisen tuloveron malli. Tässä mallissa määritellään tietty kuukausittainen verotettavan tulon alaraja. Kaikista sen summan alle jäävistä ansioista maksetaan ansioiden päälle tulotukea eli negatiivista veroa. Kaikista summan ylittävistä tuloista maksetaan normaalia veroa.
- Osallistumistulossa etuutta ei makseta automaattisesti kaikille, vaan ainoastaan sellaisille kansalaisille, jotka täyttävät tietyt ehdot. Ehtoina voi toimia esimerkiksi aktiivinen työnhaku tai vapaaehtoistyö kolmannella sektorilla.
Perustulo on siis yleiskäsite monenkirjavalle joukolle erilaisia sosiaaliturvan uudistamisen malleja.
No entäs sitten se kokeilu, mimmonen homma?
Perustulokokeilun järjestäminen ei ole harjoitus helpoimmasta päästä. Yhtäältä kokeilun tulee noudattaa niin suomalaista lainsäädäntöä kuin kansainvälisiä sopimuksia. Toisaalta kokeilun tulisi olla alueellisesti ja demografisesti mahdollisimman kattava ja tulosten tulee olla erinomaisesti yleistettävissä. Kokeilua ei voi tehdä ottamalla siihen mukaan vain vapaaehtoisesti kokeiluun haluavia, vaan kokeiluun tulee valikoida satunnais- ja ositetulla otannalla yleistettävyyden kannalta koherentti joukko osallistujia. Kokeilussa tulee myös mitata sen vaikutuksia yhteisöissä, onhan perustulolla vaikutusta myös te-toimiston ja sosiaalitoimen työskentelyyn. Samalla kokeilu tulee suorittaa valtiontalouden tiukoissa reunaehdoissa, joissa menojen lisäämiseen ei ole varaa.
Perustuloa valmistelevalla konsortio on pohtinut kaksiosaista kokeilua mahdollisimman kattavien ja yleistettävien tulosten aikaansaamiseksi. Ensimmäisessä osassa, jonka tarkoitus on alkaa vuoden 2017 aikana, perustuloa kokeiltaisiin konsortion ehdotuksen mukaan satunnaisotannalla. Pyrkimyksenä olisi saada kokeilun piiriin mahdollisimman kattavasti erilaisia nykyisten sosiaaliturvajärjestelmien asiakkaana olevia ihmisiä ja toisaalta myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat nykyisessä järjestelmässä niin sanotusti “nettomaksajien” puolella.
Nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän tulevaisuuden ja kestävyyden uhkana voidaan pitää sen alati heikkenevää perusteltavuutta: verojen ja täten sosiaaliturvan nettomaksajien ja nettosaajien joukko on eriytynyt jatkuvasti. Pohjoismaalaisen hyvinvointivaltion perusperiaatteen, unversalismin, ajatus ja toteutus ovat kärsineet kiristyneessä taloustilanteessa ja asenneilmapiirissä. Ongelmaksi muodostuu tilanne, jossa ihmiset eivät koe enää kuuluvansa samaan yhteisöön kaikkien kanssa. Tilanne, jossa kanssaihmiseen ja yhdessä luomiin järjestelmiin ei luoteta. Perustulojärjestelmä voisi olla askel kohti parempaa luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta: ketään ei tarvitsisi epäillä tai syyttää sosiaaliturvajärjestelmän väärinkäytöstä ja jokainen, rikkainkin pohatta, saisi tililleen joka kuukausi muistutuksen siitä, että hyvinvointiyhteiskunta on olemassa meitä kaikkia varten.
Konsortion suunnitelmista on myös alueellinen perustulokokeilu. Perustuloa olisi hyvä kokeilla monenlaisella alueella, suurien yliopistokaupunkien osista rakennemuutospaikkakuntiin asti. Etuusjärjestelmän muuttuminen on suuri muutos niin etuuden saajalle kuin koko sosiaaliturvajärjestelmällekin. Perustulokokeilu asettaa esimerkiksi sosiaalitoimelle uudenlaisia haasteita: miten saadaan tavoitettua taloudellisen tuen lisäksi muunlaista apua tarvitsevat? Hakeutuvatko tarpeessa olevat ihmiset vapaaehtoisesti te-toimistojen ja sosiaalitoimen kuntoutus- ja koulutustoiminnan piiriin, jos kannuksia osallistumiseen ei olisi? Perustulojärjestelmän kokeileminen pakottaa sosiaali- ja työelämäpalvelut miettimään omaa toimintaansa täysin uudella tavalla. Entä jos sosiaalitoimistokin olisi tulevaisuudessa paikka, jonne meneminen ei tuntuisi rangaistukselta?
Entäpä opiskelijat?
Suomen ylioppilaskuntien liitto on siis kannattanut perustuloa jo useamman vuoden ajan. Perustulosta on povattu ratkaisua kaikkiin opiskelijoiden ongelmiin: perustulon avulla me opiskelijatkin saisimme riittävän toimeentulon, välttäisimme valtavat velkataakat ja pääsisimme opintopisteiden vähimmäissuoritusvelvoitteiden ikeestä. Perustulon turvin pääsisimme viimein todistamaan kaikille, että kyllä, me haluamme opiskella ja valmistua ilman Kelan ja yliopiston jatkuvaa kyttäämistä. Kyllä, meille valmistuminen ja työelämään siirtyminen on itsessään tarpeeksi suuri kannustin (johon myös rajatut opintoajat meitä kirittävät).
Sipilän hallituksen leikkaukset opiskelijan toimeentulosta eivät kuitenkaan vala suurtakaan toivoa opiskelijan paremman huomisen puolesta: miksi ihmeessä hallitus yhtäältä leikkaisi 150 miljoonaa euroa opintotuesta ja toisaalta ryhtyisi toimiin opiskelijan toimeentulon parantamiseksi perustulon avulla? Pelkäänpä, että opiskelijaliikkeen pitkäaikaiset haaveet perustulosta, joka asettaisi opiskelijat yhdenvertaiseen asemaan muiden kansalaisten kanssa, ovat vielä pitkässä kuusessa.
Monet perustulon kannattajat tuntutuvat olettavan, että perustulokokeilun ansiosta kaikki saisivat lisää rahaa, vaikka tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa eikä ole perustulokokeilun tavoitekaan. On lähes varmaa, ettei perustulokokeiluun valikoituvien opiskelijoiden toimeentulo tule nykyisestä parantumaan, jos perustuloa kokeillaan pienemmillä summilla kuin nykyinen opintorahan ja asumislisän summa, saattaa opiskelijan toimeentulo jopa heikentyä. On myös enemmän kuin todennäköistä, että myös perustulokokeilussa opiskelijat voivat parantaa omaa toimeentuloaan lainalla. Saattaa jopa olla, että jos perustuloa kokeillaan usealla eri summalla, on myös sellaisia tahoja, jotka joko taloudellisista tai ideologisista syistä haluavat opiskelijat pienimmän kokeiltavan perustulosumman piiriin, jos opiskelijat ovat osa kokeilua laisinkaan.
Vaikka perustulokokeilu on merkittävä, jännittävä eikä missään nimessä pulmaton asia, en olisi siitä niin kamalan huolissani: perustulokokeilu tullaan tekemään joka tapauksessa nykyisten opintotukimenojen raameissa. Suurempaa jännitystä ja kylmiä väreitä aiheuttaa ajatus ajasta perustulokokeilun jälkeen. Vuonna 2019 opintotukileikkaukset ollaan saatu rullaamaan ja opiskelijoilla on käytössä uusi, entistäkin lainapainotteisempi opintotukijärjestelmä. Jos perustulokokeilusta saadaan hyviä tuloksia ja jos perustuloa halutaan lähteä toteuttamaan laajemminkin seuraavalla hallituskaudella, saattaa opiskelijoilla olla edessään kokeiltuakin summaa heikompi, vahvasti lainapainotteinen perustulo. Tämä kaikki toki vain jossittelua.
On siis selvää, että opiskelijaliikkeellä on vielä paljon pohdittavaa perustulokokeiluun liittyen. En kuitenkaan toivo, että opiskelijaliike heittäisi pyyhettä kehään perustulon suhteen. Opiskelijaliikkeen tulee työskennellä tasa-arvoisemman, inhimillisemmän ja nykypäivän yhteiskuntaa paremmin palvelevan sosiaaliturvajärjestelmän puolesta. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on jäänyt auttamatta ajastamme jälkeen: se ei vastaa nykypäivän työelämän tarpeisiin, sen kustannukset kasvavat ja sen perusteltavuus heikkenee vuosi vuodelta. Meidän on pyrittävä parempaan.
Lopetan tämän jo kohtuuttoman pitkäksi venyneen kirjoituksen edellä mainitulta Lahtiselta varastamaani sitaattiin:
“Perustulolla on eniten tarjottavaa niille, jotka ovat juuttuneet köyhyyteen. Mutta aloitteella on annettavaa myös niille, jotka etsivät käytännöllisempiä ratkaisuja oikeudenmukaisemman ja humaanimman yhteiskunnan luomiseksi.”