Etiopian pääkaupungin Addis Ababan siluetti Entoto-vuorelta katsottuna. Etiopiaa ovat viime vuosina horjuttaneet konfliktit ja maan turvallisuustilanne on heikentynyt jälleen syksyllä 2026.
Kuva: Venla Lehtinen
Maailmassa on tällä hetkellä enemmän aseellisia konflikteja kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen. Sotien uhrit ovat myös yhä useammin siviilejä, eivätkä varsinaisia konfliktin osapuolia. Kansainvälisten järjestöjen raportit osoittavat, että hyökkäykset ja iskut kouluja kohtaan ovat lisääntyneet kriisialueilla.
Global Coalition to Protect Education from Attack (GCPEA) mukaan koulutukseen kohdistuneet hyökkäykset lisääntyivät maailmanlaajuisesti vuosina 2024–2025. Tämä johtuu osaltaan aseellisten konfliktien lisääntymisestä, mutta myös esimerkiksi kansainvälisten normien rapautumisesta. GCPEA kirjasi kyseisiltä vuosilta vähintään 9 259 koulutukseen kohdistunutta hyökkäystä. Määrä on yli puolet enemmän kuin vuosien 2022–2023 aikana.
Myös SYLin kehitysyhteistyöhankkeen toteutusmaassa Etiopiassa konfliktit ovat vaikuttaneet merkittävästi lasten ja nuorten mahdollisuuksiin käydä koulua. GCPEA:n mukaan vuoden 2025 alussa Etiopiassa oli yli yhdeksän miljoonaa lasta, jotka eivät päässeet kouluun, erityisesti Amharan, Oromian ja Tigrayn alueilla. Sota on vaikuttanut myös yliopistoissa esimerkiksi opiskelijoihin kohdistuneina hyökkäyksinä ja pidätyksinä. Erityisen vakavassa tapauksessa noin sadan Debark Universityn opiskelijan raportoitiin joutuneen siepatuiksi heidän matkallaan Amharan alueelta kohti pääkaupunki Addis Ababaa heinäkuussa 2024.
Kaksi vuotta sitten olin mukana SYLin hankeseurantamatkalla Etiopiassa ja juuri laantuneen sodan vaikutus oli läsnä matkallamme. Ensinnäkin matkustaminen yhdelle hankeyliopistoistamme, Bahir Darin yliopistolle Amharan alueelle, oli epävarmaa turvallisuustilanteen vuoksi. Maata pitkin liikkuminen joidenkin osavalitoiden välillä oli turvatonta, mutta pääsimme perille lentäen. Hankkeessamme pyrimme tekemään korkeakoulutuksesta saavutettavampaa, ja osana tätä tarkastelimme myös fyysistä esteettömyyttä. Muistan keskustelun Bahir Darin yliopistolla, jossa meille kerrottiin, että osa opiskelijoista saattaa olla vammautunut myös konfliktien seurauksena.
Koulutuksen ja sodan välinen yhteys on ollut tänäkin vuonna vahvasti mielessäni. Alkuvuodesta olin harjoittelussa Libanonissa, jossa puhkesi sota. Kesällä UNICEF raportoi, että viimeisimmän konfliktin seurauksena Libanonissa oli vahingoittunut tai tuhoutunut 340 koulua. Lisäksi osa kouluista muutettiin maan sisäisten pakolaisten väliaikaisiksi suojapaikoiksi. Arvion mukaan vähintaaän 100 000 lapsen mahdollisuus koulussakäyntiin vaarantui. Etiopia ja Libanon ovat vain esimerkkejä maista, jossa lasten ja nuorten oikeus koulunkäyntiin ei toteudu sodan vuoksi. GCPEA kertoo, että vuosina 2024–2025 se raportoi koulutukseen kohdistuneista hyökkäyksistä peräti 83 maassa.
Koulunkäynnin turvaaminen ja mahdollisuus oppia uutta ovat tärkeitä myös sodan keskellä. Koulu voi tarjota lapselle ja nuorelle rutiineja ja jotain tuttua tilanteessa, jossa muu arki on saattanut muuttua täysin. Koulussa pidetään kiinni sosiaalisista suhteista, se voi auttaa käsittelemään traumaattisia kokemuksia ja vahvistaa uskoa siihen, että elämää on myös sodan jälkeen.
Toisaalta yhteiskunnan kannalta koulutuksen turvaaminen sodissa auttaa myös siinä, että konfliktin jälkeen yhteiskunta pystyy jälleenrakentumaan ja sillä on inhimillistä ja yhteiskunnallista kapasiteettia, josta ponnistaa. Jos lapset ja nuoret menettävät vuosia koulutuksesta, seuraukset voivat näkyä pitkälle yhteiskunnan tulevaisuuteen vuosikymmeniä sodan jälkeen.
Venla Lehtinen
KENKKUn jäsen