Kannanotto 29.11.
Maksuton koulutus ja koulutuksen saavutettavuus kulkevat käsi kädessä. Rinteen hallitusohjelmassa on linjattu, että Suomeen laaditaan koulutuksen saavutettavuussuunnitelma. SYL vaatii, että koulutuksen saavutettavuussuunnitelmaan sisällytetään aidosti kaikille maksuton tutkintokoulutus.
Koulutus periytyy Suomessakin, ja sosioekonominen tausta vaikuttaa paitsi koulutusvalintoihin myös muun muassa siihen, kuinka hyvänä vaihtoehtona opiskelija pitää opintolainan ottamista osana toimeentuloa. Tilannetta, jossa lompakon paksuus määrittää mahdollisuudet hakeutua koulutuksen piiriin, ei saa Suomessa syntyä.
Vaikka koulutuksen saavutettavuuden eteen on vielä paljon tehtävää, on pidettävä kiinni niistä perustekijöistä, jotka toimivat jo nyt.
Rinteen hallitusohjelmassa linjataan, että Suomeen laaditaan koulutuksen saavutettavuussuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on tehostaa aliedustettujen ryhmien, kuten vammaisten, kielivähemmistöjen ja maahanmuuttajien, pääsyä koulutuksen piiriin. Suunnitelman laatiminen on erinomainen konkreettinen toimi koulutuksen saavutettavuuden edistämiseksi.
“Maksuttoman koulutuksen päivän kunniaksi SYL haluaa muistuttaa, että koulutuksen maksuttomuus on Suomen suurin saavutettavuusteko. Kaikki saavutettavuuden eteen tehtävä työ on turhaa, mikäli maksuttoman koulutuksen periaatteesta ei pidetä kiinni”, toteaa SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen.
Opiskelijaliike viettää tänään perjantaina 29.11. maksuttoman koulutuksen päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa maksuttoman koulutuksen tärkeydestä niin päättäjiä kuin kansalaisiakin.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Sanni Lehtinen
etunimi.sukunimi@syl.fi, 044 906 5007