Jäsenet SYLin kehitysyhteistyöneuvottelukuntaan kaudelle 2026–2027 on valittu. Kehitysyhteistyöneuvottelukunta eli KENKKU koostuu eri ylioppilaskuntien nimittämistä opiskelijaedustajista. Se vastaa SYLin kehitysyhteistyöhankkeiden hallinnoinnista yhdessä hallituksen kehitysyhteistyöstä vastaavan ja kehityspolitiikan asiantuntijan kanssa sekä osallistuu vaikuttamistyöhön ja varainhankintaan. Tällä hetkellä SYLillä on käynnissä ulkoministeriön rahoittama hanke Etiopiassa.
Toimikunnan tehtäviin kuuluu muun muassa vuosiraporttien ja muiden hanke dokumenttien työstäminen, kestävästä kehityksestä viestiminen sekä taustaselvitysten laatiminen vaikuttamistyötä varten. Lisäksi tomikunnan jäsenet osallistuvat myös hankkeista tiedottamiseen.
Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Teo Ramari (HYY).
”Aikana, jolloin kansainväliseen yhteistyöhön kohdistuu valtavia poliittisia paineita, opiskelijoiden äänet kuuluvat edelleen voimakkaina maailmanlaajuisen solidaarisuuden puolesta. HYYn kehitysyhteistyövaliokunnan puheenjohtajana näin, miten vahvasti opiskelijat välittävät näistä asioista ja opiskelijoiden edunvalvontatyön vaikuttavuudesta. KENKKU:n puheenjohtajana odotan innolla jatkavani tätä työtä, samalla kun opin lisää SYLin pitkäaikaisesta kehitysyhteistyöohjelmasta, jonka käytännön kokemukset tarjoavat korvaamattoman mahdollisuuden ymmärtää paremmin kehitysyhteistyön realiteetteja ja edistää sen tulevaisuutta”, Ramari sanoo.
Lisäksi toimikuntaan valittiin seuraavat jäsenet:
Iida Tomminen, JYY
Seung-Hee Jun, JYY
Saara Pesonen, OYY
Joni Järvinen, TYY
Venla Lehtinen, HYY, jatkava
Gabriel Fiskarholm, LYY, jatkava
Nina Suonamo, LTKY, jatkava
Niklas Hintsa, TYY, jatkava