Valtioneuvoston sisäinen ohje valmisteilla olevan lain lausuntokierroksen pituudeksi on kahdeksan viikkoa. Kuulin tämän toteamuksen eräältä ministeriön virkamieheltä jokin aika sitten ja purskahdin nauruun. Kahdeksan viikkoa? Pahimmillaan en ole saanut lausunnon koostamiseen edes kahdeksaa päivää.
Eduskunnassa keskustellaan tällä viikolla lainsäädäntötyön laadusta, kun pääministeri Juha Sipilä antaa tiistaina pääministerin ilmoituksen aiheesta. Keskustelu lainsäädännön laadusta roihahti liekkeihin joulukuussa, kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka kritisoi hallitusta liiallisella kiireellä tehdystä valmistelutyöstä, vaikutusarvioinnin puutteellisuudesta ja uppiniskaisuudesta asiantuntijoiden kommenteille joidenkin hallituksen esitysten perustuslaillisuudesta. Jonkka totesi joulukuussa, että lainsäädäntöön liittyvät ongelmat eivät ole pelkästään Sipilän hallituksen ongelma, vaan viimeisen kymmenen vuoden aikana 10-20% kaikista hallitusten tekemistä esityksistä on sisältänyt puutteita ja virheitä, jotka on jouduttu oikeuskanslerinviraston kehotuksesta korjaamaan.
Lainsäädäntötyöhön on tullut viime vuosikymmeninä uusia kommervenkkejä EU-lainsäädännön ja erilaisten kansainvälisten sopimusten vuoksi. Ministeriöiden lainsäädännön parissa työskenteleviä virkamiehiä ei ole kuitenkaan lisätty vastaamaan työmäärän kasvua. Tämä tilannekuva yhdistettynä nykyisen hallituksen yrittäjämäiseen intoon saada aikaan mahdollisimman paljon suuria uudistuksia nopealla aikataululla on saanut myös meidän etu- ja asiantuntijajärjestöissä takajaloilleen.
Lausuntokierrokset ovat lyhyitä tai ne korvataan kuulemistilaisuuksilla joihin ei pyydetä erikseen toimittamaan kirjallista lausuntoa. Uudistuksia valmistelemaan valitaan mielummin selvitysmies selkeällä tehtävänannolla ja lyhyellä toimeksiantoajalla kuin parlamentaarinen tai asiantuntijoista sekä sidosryhmistä koostuva työryhmä. Jos työryhmiä perustetaan, on niiden työskentelyaika usein naurettavan lyhyt ja valmiit pohjat tuodaan virkamiesten toimesta pöytään jo ensimmäisessä kokouksessa. Työryhmiä perustettaessa pyritään myös varmistamaan se, että työskentely sujuu ministeriön näkökulmasta mahdollisimman sujuvasti ja että eriäviä mielipiteitä ei työryhmissä esitetä. Tämä taataan asettamalla olennaisten, pohjaesityksen kanssa erimielisten, sidosryhmien edustajat työryhmän kuultaviksi asiantuntijoiksi, ei virallisiksi jäseniksi.
Tämänkaltaiset toimintatavat yhdistettynä kiireisten virkamiesten juosten valmistelemiin, silloin tällöin jopa keskeneräisten lakiesitysten lausunnoille puskemiseen ovat saaneet monet toimijat usein kuultujen asiantuntijaorganisaatioiden joukossa suhtautumaan nykyisen hallituksen toimintaan hyvin penseästi, ja ihan hyvästä syystä. Vaikka sidosryhmien kuuleminen ja heidän kantojensa tunnusteleminen vie aikaa, on asioita helpompi viedä eteenpäin ja implementoida, kun sidosryhmiä on osallistettu ja tilannekuva lainmuutosten tarpeista on yhtenäinen.
Silja Silvasti, sosiaalipolitiikan asiantuntija
