Yliopisto-opiskelijat ympäri maan ovat äänestäneet itsellensä edustajat ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Vaalit käytiin 11 ylioppilaskunnassa loka–marraskuun vaihteessa. Kaikissa ylioppilaskunnissa oli tämän vuoden edustajistovaaleissa käytössä sähköinen äänestysjärjestelmä. Mukana valtakunnallisissa tilastoissa ovat myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) ja Tampereen ylioppilaskunta (TREY), joissa vaalit käytiin viime vuonna.
Ylioppilaskuntien edustajistovaalit järjestetään joka toinen vuosi, lukuunottamatta Svenska Handelshögskolanin ylioppilaskuntaa, jossa vaalit järjestetään joka vuosi. Sosiaalisessa mediassa vaaleista on vaalien alla ja aikana keskusteltu sekä raportoitu aihetunnuksella #edarivaalit (sekä ruotsiksi #kårval).
Tänä vuonna valtakunnallinen äänestysprosentti oli 29,1 %, eli äänestysaktiivisuus pysyi vuoden 2021 tasolla. Äänioikeutettuja oli alustavan arvion mukaan 143 673, ja heistä ääntään käytti noin 41 800 opiskelijaa. Joukosta erottuvat vahvan äänestysaktiivisuuden nousun myötä Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY), LUT-yliopiston ylioppilaskunta (LTKY), Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY).
”Korona-ajan jälkeen vaalien äänestysaktiivisuutta voi pitää hienona torjuntavoittona. Äänestysaktiivisuuden nosto on varmasti tavoitteena tulevina vuosina ja tämä luo jo tehdylle hienolle työlle erinomaisen pohjan. Poliittiset ryhmät nostivat kannatustaan viime vaaleista ja vastaavasti sitoutumattomien vaalilistojen kannatus laski valtakunnallisesti mitattuna”, SYLin pääsihteeri Roope Tukia arvioi.
Vaaleissa oli ehdolla yhteensä 2020 opiskelijaa. Suhteessa parin vuoden takaiseen ehdokkaiden määrä on pysynyt samalla tasolla. Koko maassa edustajistopaikkoja oli tarjolla 447. Sitoutumattomat ryhmät saivat yhteensä 318 paikkaa ja säilyttivät asemansa selvästi suurimpana ryhmänä. Poliittiset ryhmät saivat yhdeksän paikkaa enemmän edellisiin vaaleihin verrattuna eli yhteensä 129 paikkaa, joten näiden ryhmien suhde säilyy hyvin samanlaisena.
Lisätietoja:
SYLin pääsihteeri Roope Tukia, p. 045 135 4314
SYLin viestintäasiantuntija Antti Kivi, p. 041 515 2228
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)syl.fi
Ylioppilaskuntien eniten ääniä saaneet ehdokkaat:
Mantè Žygelytė, AYY: 110 ääntä
Jenny Kasongo, HYY: 175 ääntä (2022)
Ville Salokangas, ISYY: 152 ääntä
Siiri Kettunen, JYY: 109
Joonas Kavén, LTKY: 68 ääntä
Iida Vahtola, OYY: 179 ääntä
Emilia Winqvist, SHS: 58 ääntä
Wilhelmiina Ahmala, TaiYo: 71 ääntä
Nea Koskela, TREY: 108 ääntä (2022)
Inka Koskenkorva, TYY: 151 ääntä
Rahim Dariush, VYY: 43 ääntä
Ylioppilaskuntakohtaiset äänestysprosentit (suluissa vuoden 2021 äänestysprosentit):
AYY: 31,95% (27,72 %)
HYY (2022): 32,32 % (2020: 32,74 %)
ISYY: 23,97% (21,05 %)
JYY: 20,48% (25,98 %)
LYY: 36,90% (31,30 %)
LTKY: 24,21% (19,08 %)
OYY: 33,30% (38,97 %)
SHS: 26,00% (30,11 %)
TREY (2022): 26,57 % (2020: 29,94 %)
TaiYo: 20,87% (47,68 %)
TYY: 37,37% (31,92 %)
VYY: 24,00% (28,15 %)
ÅAS: 22,70% (21,35 %)
Valtakunnalliset äänestysprosentit edustajistovaaleissa 2001–2023:
2001: 27,5 %
2003: 29,7 %
2005: 26,1 %
2007: 27,6 %
2009: 28,4 %
2011: 29,6 %
2013: 26,9 %
2015: 29,4 %
2017: 31,9 %
2019: 32,4 %
2021: 29,4 %
2023: 29,1 %
Ylioppilaskuntien verkkosivut löydät koottuna osoitteesta www.syl.fi/jasenet.
Tiedot perustuvat ylioppilaskuntien SYLille toimittamiin tietoihin.
Ylioppilaskuntien lyhenteet:
AYY: Aalto-yliopiston ylioppilaskunta
HYY: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
ISYY: Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta
JYY: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
LYY: Lapin yliopiston ylioppilaskunta
LTKY: LUT-yliopiston ylioppilaskunta
OYY: Oulun yliopiston ylioppilaskunta
SHS: Svenska handelshögskolans studentkår
TaiYo: Taideyliopiston ylioppilaskunta
TREY: Tampereen ylioppilaskunta
TYY: Turun yliopiston ylioppilaskunta
VYY: Vaasan yliopiston ylioppilaskunta
ÅAS: Åbo akademis studentkår