Herätyskello pirisee 8:55 ja tokkurainen opiskelija herää taas uuteen päivään. Kone päälle, ysin Zoom-luento auki ja aamupalan ynnä muiden aamuaskareiden pariin. Kolmen tunnin luento parin sadan mustan ruudun kanssa on taas alkamaisillaan. Päivä jatkuu lounaan jälkeen pienryhmätyöskentelyillä Zoomissa, jonka jälkeen pitää vielä lukea huomiseen etätenttiin. Illalla olisi taas ainejärjestön järjestämää etäkivaa, mutta sinne ei enää jaksa mennä. Tätä on jatkunut jo kaksi vuotta.
Opiskelijan elämä on kuin suoraan Päiväni murmelina -elokuvasta. Paitsi vielä surkeampi, kun miljöönä toimii oma parikymmentäneliöinen yksiö eikä ole oikein varaa edes kunnolliseen ruokaan.
Yksiöissä kököttäminen näkyy myös tilastoissa. Tuoreimman Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) mukaan kolmasosa korkeakouluopiskelijoista kärsii psyykkisestä oireilusta, lähes joka kolmas opiskelija ei koe kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään ja 13 prosentilla opiskelijoista oli todettu viimeisen vuoden aikana masennus.
Huh heijaa, mitä lukuja! Tämän inhimillisen kärsimyksen kuuleminen ja siihen herääminen juuri nyt on akuuttia, mutta käsissämme on iso kriisi myös tulevaisuuden työllisyyden ja talouden näkökulmasta. Millaisia työntekijöitä meille kasvaa valmiiksi väsyneistä opiskelijoista, joiden tieteellisen argumentoinnin taito on harjoittamatta ja alan verkostot syntymättä? Vastaus tullee löytymään selvityksestä, jonka SYL teettää tänä vuonna Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksella. Oma arvaus on, että Zoom-tutkinto ei yllä akateemisen koulutuksen tasolle.
Mutta mitä tekee hallitus? Aika vähän, käytännössä ei mitään. Yksittäisiä koronatukia, selvitys epäyhdenvertaisesta alueellisesta opintolainahyvityksestä ja 25 % korotukset yhdeksi vuodeksi opintotuen tulorajoihin. Jälkimmäisen olisivat voineet tehdä edes pysyväksi.
Eipä yliopistotkaan hallitusta tunnu hirveästi arvostavan. Niiltä vaaditaan aloituspaikkalisäyksiä, kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrän lisäämistä ja digitaalisuuden sekä saavutettavuuden edistämistä. Kaikki äärimmäisen hyviä ja tarpeellisia asioita, mutta rahoitusta näihin tulee vajavaisesti ja siitäkin vähästä osa tulee väliaikaisesta EU:n elpymispaketista.
Hallituksella on vielä aikaa korjata tilanne ja palauttaa opiskelijoiden usko paremmasta huomisesta. Huhtikuussa käydään tämän hallituskauden viimeinen kehysriihi, jossa hallituksella on mahdollisuus lunastaa puheensa koulutuksen kunnianpalautuksesta, toteuttaa laajaa kannatusta taakseen keräävä terapiatakuu ja ansaita ilmastomyönteisimmän titteli.
Koulutukseen, hyvinvointiin ja ilmastoon panostaminen on investointi, jota ei voi siirtää enää tulevaisuuteen. Se on ainoa keino varmistaa yhteiskuntamme kantokyky.
Opiskelijoiden ja korkeakoulutuksen tila vaatii kuitenkin sen verran perusteellista korjausta, että kaikkea ei yhdessä vuodessa voi muuttaa. Olemme tammikuun ajan vimmatusti työstäneet visiotamme paremmasta yhteiskunnasta vuoteen 2027 asti SYL:n eduskuntavaaliohjelman muodossa. Opiskelijoiden riittämätön ja joustamaton toimeentulo sekä putkitutkintoihin ohjaava koulutusjärjestelmä tarvitsee muutosta. Näistä lisää keväämmällä.
Eduskuntavaaliohjelmiin ja kehys- ja budjettiriihi vaikuttamisen lisäksi tulemme tänä vuonna myös muun muassa osallistumaan ahkerasti sosiaaliturvauudistuksen valmistelutyöhön, poliittiseen keskusteluun korkeakoulujen kestävän kasvun ohjelmasta ja edistämään viime vuonna lanseeratun Students at Risk -apurahajärjestelmän kehittämistä.
Edeltäjäni Annika Nevanpää haastoi viimeisessä blogissaan opiskelijaliikkeen pistämään vauhdin kiihtymään. Otamme haasteen vastaan. Tehdään Suomesta paikka, jossa opiskelijat viihtyy.
Ehkä tänä vuonna palataan myös niille vähän radikaaleimmillekin juurille.
Noh, ken tietää. Yksi asia on vissi:
Elämme kovia aikoja, opiskelijat hyvät.*
Nyt vaaditaan muutosta.
Konstantin Kouzmitchev
Hallituksen puheenjohtaja
* Tämä lause on muunnos legendaariseksi muodostuneesta lausahduksesta “Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, joka on otettu puhuvalta koiralta Aku Ankan sarjakuvalehdestä 4/1955 ja se kuvaa hyvin yliopisto-opiskelijan nykyistä arkea. Korkeakouluopiskelijat ovat olleet ainoana koulutusasteena etäopetuksessa jo kahden vuoden ajan.
