Inkluusiota, tukea ja koulutusta Etiopiassa

Ensimmäinen vuosi SYL:n Etiopian hanketta on takana ja olemme saaneet vuoden aikana paljon aikaan. Hankkeen tavoitteena on parantaa vammaisten yliopisto-opiskelijoiden asemaa ja opiskelumahdollisuuksia. Vaikka 17,6 prosentilla etiopialaisista on jonkinlainen vamma, Etiopian opetusministeriön inklusiivisen koulutuksen politiikasta huolimatta vammaiset opiskelijat ovat erittäin aliedustettuina kaikilla kouluasteilla.

Vammaiset korkeakouluopiskelijat kohtaavat paljon haasteita, sillä monet heistä elävät köyhyydessä ja yhteiskunnan asenteet vammaisia ja heidän kykyjään kohtaan ovat negatiivisia. Tämän lisäksi koulujen ja yliopistojen esteettömyydessä on paljon puutteita, erityisopetukseen koulutettujen opettajien määrä on pieni ja saavutettavassa muodossa olevia opiskelumateriaaleja on niukasti. Osa opettajista on esimerkiksi kieltänyt pistekirjoituksen käyttämisen sokeilta opiskelijoilta, koska siitä lähtevä ääni häiritsee tuntia.

Vuoden 2019 tulokset tiivistimme seuraavaan kuuteen pointtiin.

  1. Yliopiston hallinnolle, henkilökunnalle ja opiskelijoille järjestettiin koulutuksia vammaisuudesta ja inkluusioista. Jokaisessa yliopistossa järjestettiin yksi koulutus ja osallistujia oli yhteensä 70. Monet vammaisten opiskelijoiden kohtaamista haasteista johtuvat yliopistoyhteisön tietoisuuden puutteesta. Koulutusten avulla lisäämme tietoisuutta, minkä jälkeen ongelmista on helpompi puhua ja niihin voidaan puuttua tehokkaammin.
  2. Yhteensä 195 henkilöä osallistui hankkeen koulutuksiin, joiden aiheita olivat muun muassa pistekirjoitus, työelämätaidot ja työnhaku, tietämyksen lisääminen vammaisuudesta sekä seksuaaliterveys. Koulutukset tukevat vahvasti opiskelua ja niillä on suuri merkitys itseluottamuksen rakentamiselle. Vammaisilla opiskelijoilla on usein heikko luottamus omiin kykyihinsä ja itseensä, mikä johtuu yhteiskunnan asenteista, opetuksen riittämättömyydestä ja itsetunnon puutteesta. Siksi projekti tarjoaa itsevarmuutta, taitoja ja tietoisuutta lisääviä koulutuksia.
  3. 45 vammaisten opiskelijoiden järjestöjen puheenjohtajaa osallistui johtamiskoulutukseen. Vammaisten opiskelijoiden yhdistyksillä on suuri rooli vammaisuustietoisuuden ja palveluiden tarjonnan edistämisessä yliopistoissa. Koulutuksen avulla opiskelijat saavat taitoja vammaisten etujen ajamiseen.  Järjestöjen tulee kohdata rohkeasti erilaiset haasteet ja vaikuttaa yliopistoyhteisössä ollakseen tuloksellisia.
  4. 92 ylioppilaskuntien edustajaa lisäsi tietoisuuttaan vammaisten opiskelijoiden osallistamisesta ja osallisuudesta liittyen akateemisiin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin. Tietoisuuden lisäämisellä haasteiden ja ongelmien tunnistaminen onnistuu paremmin ja toiminnasta voidaan tehdä saavutettavampaa kaikille. Myös syrjintään voidaan tällöin puuttua helpommin.
  5. 163 vammaista opiskelijaa sai hankkeen avulla apuvälineitä opiskeluun. Apuvälineitä ovat esimerkiksi kainalosauvat, valkoiset kepit ja pistekirjoitusvälineet. Lisäksi kolmelle kuurolle opiskelijalle voitiin tarjota viittomakielen tulkki ja näkövammaiset saivat avukseen lukijan hankkeen myötä.
  6. Yliopistojen vammaispalvelukeskuksiin hankittiin tietokoneita, tulostimia ja muita materiaaleja. Hankinnoilla vahvistetaan yliopistojen kykyä tukea vammaisten opiskelua.

SYL:n hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisen ECDD-järjestön kanssa ja Kynnys ry:n tuella kolmessa julkisessa yliopistossa Etiopiassa. Hanke toteutetaan vuosina 2019-2022 ja sen tavoitteena on vammaisten opiskelijoiden koulutuksen ja aseman parantaminen niin, että he voivat osallistua opetukseen ja suorittaa tutkinnon ja työllistyä muiden opiskelijoiden tavoin.

Viola Luokkala

KENKKUn jäsen

1