Kehitysyhteistyöviikko kiinnosti – tulevaisuudesta ei vielä varmuutta

Lokakuussa järjestetty valtakunnallinen kehitysyhteistyön teemaviikko somenjälki_kysymysmerkkikiinnosti jälleen opiskelijoita ympäri Suomea. Vaikka kehyviikon tapahtumat taistelivat opiskelijoiden huomiosta haalaribileiden, tenttiinlukupaineiden ja kissavideoiltojen kanssa, keräsivät ne yli 6 000 osallistujaa.

Viikon ohjelma sisälsi lähes sata tapahtumaa, jotka toteutettiin kahdeksan hankkeessa mukana olevan ylioppilaskunnan voimin. Osallistujamenestyksiä olivat muun muassa HYYn Oriental Tunes -konsertti, TYYn pinssipaja, epäreilut kahvihetket Oulussa ja Rovaniemellä, AYYn Hävikkiruokabrunssi, Tomorrow-dokumenttielokuva näytökset JYYn, ISYYn ja HYYn toimesta sekä kiertävä onnenpyörä Taideyliopistolla, josta saatoit onnekkaana norjalaisena saada täyden kupin kahvia, nigeriläisenä tilkan kupin pohjalle.

Kehyviikon koordinaattoritiimissä oltiin yksimielisen ylpeitä kehyviikon suosiosta. Iloisia oltiin myös kaikista kiitoksista, joita viikon osallistujat olivat jakaneet, sekä kaikesta opitusta. Koordinaattorina toimiminen opetti muun muassa ajanhallintaa, projektinjohtamista ja, kuten TYYn koordinaattorin Siina totesi, kaaoksen hallintaa. Kannattaa siis odotella kärppänä seuraavaa mahdollista koordinaattorihakua.

Ensi vuoden kehyviikkotapahtumien kohtalo on vielä epävarma. Toiminnan jatkamiselle on haettu lisärahoitusta Ulkoministeriöltä, joka ilmoittaa päätöksensä lähikuukausina. Uudessa hankkeessa kehyviikkokonseptia hieman uudistetaan. Suunnittelussa on huomioitu vuosien kokemuksen myötä kertyneet kehitysideat ja muuttunut maailma. Pitäkäämme sormet ristissä ja peukut kohti taivasta, että kehyviikkoperinne jatkuu myös ensi vuonna.

4