Korkeakouluopiskelijat kokoontuvat Säätytalon eteen muistuttamaan Rinteen hallitusta koulutuksen kunnianpalautuksesta

Tiedote 16.09.2019

 

Antti Rinteen hallituksen ensimmäinen budjettiriihi käydään 17.-18.9. Säätytalolla. Korkeakouluopiskelijat kokoontuvat tiistaiaamuna 17.9. Säätytalon eteen muistuttamaan hallitusta siitä, että korkeakoulujen rahoitukseen on tehtävä merkittäviä panostuksia jo hallituksen ensimmäisestä budjetista lähtien.

“Suurin osa hallituspuolueista vaati keväällä suurin sanoin koulutuksen kunnianpalautusta. Nyt on aika ottaa askel oikeaan suuntaan tekemällä hallitusohjelmassa mainitut panostukset korkeakoulujen perusrahoitukseen täysimääräisinä heti ensimmäisestä budjetista lähtien”, vaatii SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen.

“Korkeakoulut tarvitsevat näitä rahoja kipeästi, jotta koulutusleikkausten vuoksi kärsinyt laadukas perustoiminta voidaan taata. Lisäksi hallitusohjelmaan kirjattu aloituspaikkojen lisäys vaatii erillisen lisärahoituksen – muutoin kyseessä on leikkaus”, toteaa SAMOKin puheenjohtaja Iiris Hynönen.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK päivystävät Säätytalon edessä ensimmäisen neuvottelupäivän aamun. SYL edustaa n. 132 000 yliopisto-opiskelijaa ja SAMOK n. 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa Suomessa.

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.