Pakolaisneuvonnan vierasblogi

Elokuussa Afganistanin tilanne oli uutisten pääaiheita myös Suomessa. Länsimaiden joukot eivät olleet edes täysin poistuneet, kun ääriliike Taliban otti vallan maassa. Suomi, muiden länsimaiden tavoin, päätti evakuoida kansalaisensa ja osan Suomen palveluksessa työskennelleistä afganistanilaisista.

Evakuoinnit saivat poikkeuksellisen paljon mediahuomiota. Niiden varjoon jäi kuitenkin se tosiasia, että evakuointilistoilla olevien ihmisten lisäksi vainon vaarassa on paljon muitakin ihmisiä. Esimerkiksi ne afganistanilaiset, joiden perheenjäsenet ovat saaneet kansainvälistä suojelua Suomesta tai muista länsimaista ovat itse usein suojelun tarpeessa. Perheenyhdistäminen on yksi tapa mahdollistaa heidän pääsynsä turvaan. Suomi on kuitenkin tehnyt perheenyhdistämisestä todella vaikeaa, erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.

Siviileihin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten ja vainon laajuus sekä Afganistanin turvallisuustilanteen jatkuva heikkeneminen ovat olleet tiedossa jo vuosia. Onkin täysin käsittämätöntä, että Suomesta käännytettiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita Afganistaniin vielä kesäkuussa. Maahanmuuttoviraston afganistanilaisille turvapaikanhakijoille tekemiä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä annettiin tiedoksi jopa elokuussa. Niidenkin, joiden kohdalla kansainvälisen suojelun tarve on tunnustettu, päätös on usein saatu vasta vuosien valituskierroksen tai uusintahakemuksen perusteella. Tämä on viivästyttänyt vuosilla mahdollisuutta edes yrittää hakea perheenyhdistämistä. Toisaalta monille jo pelkkä hakeminen on Suomen lainsäädännön aiheuttamien esteiden vuoksi mahdotonta: esimerkiksi afganistanilaisten kohdalla hakemuksen jättäminen vaatii kahta kallista ja hankalaa matkaa New Delhiin Suomen Intian-suurlähetystöön. Koronapandemian vaikutuksesta hakemusten jättäminen on ollut käytännössä kokonaan jäissä jo yli puolitoista vuotta.

Talibanin valtaannousu kärjisti afganistanilaisten perheiden ahdingon – mutta myös nosti sen edes hetkeksi päättäjien tietoisuuteen täällä Suomessa. Perheenyhdistämistä on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaikeutettu niin lainsäädännön kuin päätöskäytännön tasolla, vaikka oikeus viettää perhe-elämää perustuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Pakolaisneuvonta ja muut pakolaisjärjestöt ovat vaatineet perheenyhdistämisen helpottamista jo pitkään. Juuri tällä hetkellä on sisäministeriössä vireillä lakihanke, jolla osa tuoreimmista kiristyksistä peruttaisiin. Afganistanilaisia ajatellen on ulkoministeriö selvittämässä mahdollisuuksia kiertävän konsulipalvelun järjestämiseksi Afganistanin naapurimaissa, jotta hakijat selviäisivät ilman järjetöntä matkustamista Intiaan. On kuitenkin syytä kysyä, miksi perheenyhdistämisen helpottamiseksi ei ole tehty toimenpiteitä jo aikaisemmin, koska tilanne on näille perheille ollut vaikea jo hyvin pitkään.

Pakolaisneuvonta on jatkanut työtään turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeuksien puolustamiseksi huolimatta rahoituspohjamme romahduttaneista turvapaikanhakijoiden oikeusapuun viisi vuotta sitten tehdyistä muutoksista. Järjestön toiminnan jatkuminen on jatkuvasti veitsenterällä toiminnan tappiollisuuden vuoksi. Ilman Pakolaisneuvontaa tuhannet yksittäiset ihmiset jäisivät vuosittain ilman tarjoamaamme oikeudellista neuvontaa tai oikeusapua ja juristiemme erityisosaamiseen perustuvaa vahvaa vaikuttamistyötä heidän oikeuksiensa turvaamiseksi lainsäädännön tasolla.

Tule mukaan tekemään vaikuttavaa työtä ihmisoikeuksien puolesta! Voit tukea työtämme tekemällä lahjoituksen täällä ja tilata Pakolaisneuvonnan uutiskirjeen täällä.

Pia Lindfors

Pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja