Jos tiedettä ei olisi? Yhteinen ääni sivistyksen puolesta

Mitä jos tiedettä ei olisi?

Tieteellä ja sivistyksellä on vahva merkitys hyvin toimivan yhteiskunnan peruspilareina. Suomen sivistyksen toimijat haluavat edistää tätä tärkeää viestiä laajana rintamana. Seitsemän toimijaa – Professoriliitto, Sivistystyönantajat, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Tieteentekijöiden liitto – tuovat yhteisen, #joseitiedettä-kampanjan kautta esiin yhteisiä näkemyksiään tieteen ja sivistyksen puolesta.

Riittävä resursointi sekä tiede- ja sivistysmyönteinen ilmapiiri saavat yhteiskunnan pilarit kantamaan myös tulevaisuudessa. Poliittiset päättäjät voivat teoillaan ja puheillaan vaikuttaa sekä resursseihin että ilmapiiriin.

Yhteiskunnallisen keskustelun edistämiseksi yllä mainitut tahot järjestävät yhteistyössä yliopistojen kanssa kolmella paikkakunnalla tieteeseen ja sivistykseen keskittyvän vaalikeskustelun alkukevään 2019 aikana. Lisäksi haastamme kolumnisteja kirjoittamaan aiheesta ”Jos tiedettä ei olisi”.

Päivitämme vaalikeskusteluiden ajankohdat ja paikat sivuillemme. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään Oulun yliopistossa 18.3. Tässä linkki ohjelmaan:

https://www.oulu.fi/yliopisto/node/57528

Seuraa kampanjaa myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #joseitiedettä !

@SivistysTA

@TSV_media

@unifiry

@Neuvottelukunta

@Tieteentek

@ProfLiitto

@SYL_FIN

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.