Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallitus on valinnut humanististen tieteiden kandidaatin Nikolas Bursiewiczin koulutuspolitiikan asiantuntijan sijaiseksi. Bursiewicz aloittaa työssään toukokuun alussa ja sijaisuus jatkuu kesäkuuhun 2023 saakka.
”Mahtavaa saada Nickin kaltainen analyyttinen asiantuntija ja lempeä työkaveri osaksi SYL:n porukkaa”, pääsihteeri Sonja Raitamäki iloitsee.
Koulutuspolitiikan asiantuntijan vastuulla on muun muassa korkeakoulutuksen laatuun ja sen kehittämiseen, elinikäiseen oppimiseen sekä työelämään ja opintojen suorittamiseen liittyvä vaikuttaminen.
Bursiewicz on aiemmin työskennelly Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Laureamkon edunvalvonnan asiantuntijana. Bursiewicz on ollut myös Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa luottamustoimessa vuonna 2019.
”On ilo päästä tekemään opiskelijoiden edunvalvontaa SYL:n osaavassa porukassa. Odotan innolla etenkin vaikuttamistyötä lähestyvissä eduskuntavaaleissa, jolloin koko opiskelijaliikkeellä on mahdollisuus näkyä ja kuulua osana kansallista keskustelua”, Bursiewicz kertoo.
Tervetuloa SYL:n porukkaan, Nick!
Lisätiedot:
Pääsihteeri Sonja Raitamäki, p. 040 741 1251, etunimi.sukunimi@syl.fi
Puheenjohtaja Konstantin Kouzmitchev, p. 044 906 5007 etunimi.sukunimi@syl.fi