Kannanotto
Vapaa julkaistavaksi 17.8.2016
Korkeakoulukaupungeissa opiskelijat etsivät nyt syksyllä kuumeisesti koteja. Uusien opiskelijoiden asuntopula on vuosittain toistuva ilmiö, joka ei osoita laantumisen merkkejä. Opiskelija-asuntojen hakijamäärät ovat tänä vuonna lisääntyneet muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. Erilaisia opiskelijoiden hätämajoituksia järjestetään esimerkiksi Tampereella, Turussa ja Joensuussa.
”Opiskelija-asuntotuotannon lisääminen tarkoittaisi lisää vapaita asuntoja kasvukeskuksiin. Tämä puolestaan helpottaa sekä Sipilän hallituksen että kasvukeskusten kuntien tavoitteita asuntorakentamisen lisäämisen ja työvoiman liikkuvuuden osalta. SYL on kehittänyt konkreettisia ratkaisuja ja haluaa tarjota keinoja avuksi hallitukselle ja kasvukeskusten kunnille”, toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Heikki Koponen.
Opiskelijoiden asunnontarve keskittyy väistämättä suuriin kasvukeskuksiin, joissa oppilaitokset sijaitsevat. Mitä vähemmän opiskelija-asuntoja on tarjolla, sitä enemmän opiskelijat kilpailevat muiden halukkaiden kanssa kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Kova kilpailu asunnoista vapailla vuokramarkkinoilla heikentää kaikkien pienituloisten mahdollisuutta muuttaa kasvukeskuksiin, mikä hidastaa alueiden kehittymistä ja talouskasvua. Pian lähestymme tilannetta, jossa vaikkapa opiskelijalla tai lastentarhanopettajalla ei ole varaa asua esimerkiksi Helsingissä.
Kasvukeskuksissa opiskelija-asuntojen vuokrat ovat markkinahintoja alhaisempia, kun taas vapaiden markkinoiden vuokra-asuntojen hintojen ovat usein opiskelijoiden tavoittamattomissa. Tällä hetkellä asumiskustannukset syövät opiskelijan tuloista leijonanosan – ne ovat suurin yksittäinen opiskelijoiden menoerä. Opiskelijoiden kuukausittaisten asumismenojen keskiarvo on 511,68€, mikä on reilusti yli puolet opiskelijoiden keskimääräisistä tuloista.
“Kohtuuhintaisen opiskelija-asuntotuotannon lisääminen helpottaisi myös opiskelijoiden toimeentuloa ja osaltaan mahdollistaa opiskelun korkeakoulussa myös oman tai vanhempien lompakon paksuudesta riippumatta. Opiskelija-asuntotuotantoon tarvitaan siis nyt vauhtia”, vaatii SYL:n hallituksen jäsen Ella Keski-Panula.
Lisätietoja:
Heikki Koponen, SYL:n puheenjohtaja, p. 044 906 5007, heikki.koponen@syl.fi
Turkka Sinisalo, SYL:n sosiaalipoliittinen sihteeri, p. 041 515 2227, turkka.sinisalo@syl.fi
SYL:n konkreettiset esitykset opiskelija-asuntorakentamisen vaudittamiseksi luettavissa alla olevasta dokumentista