Opiskelijajärjestöt: Opintotuen takaisinperintä ei saa aiheuttaa perusteetonta ulosottomerkintää

Kannanotto 10.11.2011

Valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Ammattiin Opiskelevat – SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat järkyttyneitä Kelan päätöksestä ulosmitata opiskelijoiden veronpalautukset osana opintotuen takaisinperintää. Ulosottovirasto on lähettänyt perintäpostia takaisinperinnän piirissä oleville opiskelijoille, vaikka he olisivat hoitaneet opintotukien takaisinmaksun Kelan kanssa sovitussa aikataulussa. Ulosottoviraston perintä jättää jälkeensä julkisen ulosottomerkinnän.

“Kelalle asetetut tehokkuusvaatimukset menevät liian pitkälle! Merkintä ulosottorekisteriin on räikeä oikeusmurha etenkin niitä opiskelijoita kohtaan, jotka ovat noudattaneet Kelan kanssa sopimaansa maksuaikataulua”, opiskelijajärjestöjen edustajat jyrähtävät.

Ulosottomerkintä vaikeuttaa merkittävästi opiskelijan elämää, sillä se voi esimerkiksi hankaloittaa asunnon vuokraamista. Opiskelijoiden vuokra-asuntotilanne on muutoinkin erittäin tiukka. Merkinnän aiheuttamat vaikeudet uhkaavat viivästyttää opintotukien palautuksen kanssa kamppailevien opiskelijoiden opintoja entisestään, pahimmillaan keskeyttävät ne kokonaan.

Järjestöt moittivat Kelaa myös surkeasta tiedotuksesta: Ulosmittauksen mahdollisuudesta on opiskelijoille mainittu ainoastaan yhdellä vaikeaselkoisella virkkeellä opiskelijoille postitetun takaisinmaksusuunnitelman lopussa.

Opiskelijajärjestöt pitävätkin käsittämättömänä, että tehokkuuden nimissä Kela haluaa lyödä heikosti toimeentulevia opiskelijoita useaan otteeseen: “Pahimmillaan opiskelijaa odottaa nyt takaisinperinnässä satojen tai tuhansien eurojen lasku lisättynä 15 % rangaistuskorolla ja ulosottoviraston maksuilla. Kaiken kukkuraksi opiskelijan asuminen ja työmahdollisuudet riskeerataan täysin turhalla ulosottomerkinnällä. Kelalla on kyllä parempiakin keinoja hoitaa asia, jos vain tahtoa löytyy!”

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Susanna Haapalainen (SAKKI), p. 050 337 5650, susanna.haapalainen(at)sakkinet.fi

puheenjohtaja Valtteri Aine (SLL), p. 045 129 6812, valtteri.aine(at)lukio.fi

puheenjohtaja Helmi Selamo (SAMOK), p. 050 389 1000, helmi.selamo(at)samok.fi

varapuheenjohtaja Jarno Lappalainen (SYL), p. 044 906 5005, jarno.lappalainen(at)syl.fi

Tietoa opintotuen takaisinperinnästä:

Opintotukien takaisinperintä tulee kysymykseen, jos opiskelija on ansainnut liikaa nostettuihin opintotukiin nähden tai mikäli hänen opintonsa eivät ole edenneet tarpeeksi nopeasti. Tulorajojen ylittymisen vuoksi palautettaviin tukiin tulee lisäksi 15 % rangaistuksenomainen korko ellei opiskelija ole laskenut työtulojaan edelliseltä vuodelta oikein. Takaisinperinnässä palautettuja opintotukikuukausia ei voi myöskään käyttää enää jatkossa.

 

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.