Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry etsii näkemyksellistä pääsihteeriä johtamaan SYLin edunvalvontaa, työntekijöitä ja toimistoa. Pääsihteerin tehtävä on kolmitahoinen: valittava henkilö johtaa SYLin vaikuttamista yhdessä puheenjohtajan kanssa, toimii työntekijöiden esihenkilönä sekä johtaa ja kehittää SYLin organisaatiota.
Pääsihteerin tehtävä
Pääsihteeri johtaa SYLin vaikuttamistyötä yhdessä puheenjohtajan kanssa koordinoiden toimiston työnjakoa, kehittäen vaikuttamisen keinoja, itse verkostoituen sekä työntekijöitä ja hallitusta vaikuttamisessa tukien. Pääsihteeri toimii SYLin kahdeksan asiantuntijan esihenkilönä sekä huolehtii uusien työntekijöiden rekrytoinnista ja perehdytyksestä. Pääsihteeri vastaa organisaation johtamisesta ja kehittämisestä yhdessä liiton hallituksen kanssa. Tähän kuuluu kansalliseen politiikkaan vaikuttaminen, toiminnan strateginen suunnittelu sekä ylioppilaskuntien kanssa tehtävä yhteistyö. Pääsihteeri vastaa myös SYLin päivittäisestä hallinnosta ja johtaa liiton talouden kokonaisuutta. Tähän kuuluvat mm. hallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimiminen, talouden seuranta sekä vuosittaisen talousarvion ja talouden pitkän aikavälin valmistelu.
Vuoden 2027 keväällä käydään eduskuntavaalit, ja pääsihteerillä on keskeinen rooli SYLin eduskuntavaali- ja hallitusohjelmavaikuttamisessa vaikuttamistyön kokonaisuuden johtamisessa, hallituksen ja asiantuntijoiden työn tukemisessa sekä omien verkostojensa hyödyntämisessä.
Millaista pääsihteeriä etsimme?
Etsimme pääsihteeriä, jolle on jo karttunut vahvaa kokemusta ja pelisilmää yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Valittavan henkilön on tunnettava poliittiset prosessit ja tiedettävä, miten niihin vaikutetaan. Valittavalla henkilöllä onkin oltava mainiota pelisilmää politiikan toimintaan ja siihen vaikuttamiseen. Kokemus ja näytöt henkilöstöjohtamisesta sekä rekrytointiosaamisesta ovat tehtävässä ehdottomasti tarpeen. SYLissa on järjestökentällekin poikkeuksellinen työhallitus, joten ymmärrys opiskelija- ja nuorisojärjestökentästä tai ylioppilaskunnista antaa hyvät valmiudet asiantuntijoiden ja hallituksen työn ja roolien yhteensovittamiseen.
Valittavan henkilön pitää pystyä hallitsemaan isoa kuvaa ja työskentelemään itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Pääsihteerin työhön kuuluu olennaisesti liiton talouden johtaminen ja suunnittelu myös vuosien päähän. Lisäksi pääsihteerin rooli vaatii joustavaa, ennakkoluulotonta ja lämminhenkistä suhtautumista uusiin tuttavuuksiin, erinomaisia yhteistyötaitoja sekä kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Valittavalla henkilöllä on oltava myös erinomainen paineensietokyky. Osa työkavereista vaihtuu vuosittain hallitustoiminnan määräaikaisuuden takia, ja lisäksi liitto toimii arjessa tiiviissä yhteistyössä lukuisten muiden järjestöjen kanssa. Pääsihteerin on omattava hyvät verkostot politiikassa ja yhteiskunnassa laajemmin sekä kyettävä myös jatkamaan verkostoitumista ja edustamaan liittoa erilaisissa sidosryhmätilaisuuksissa.
Pääsihteerillä ei ole säännöllistä työaikaa, joten yhtäältä joustavuus, hyvä työmoraali ja oman työn johtaminen sekä toisaalta omien voimavarojen tunnistaminen ovat olennaisia valmiuksia tehtävässä onnistumisessa. Unelmiemme pääsihteeri on lisäksi motivoitunut tekijätyyppi, jolla pysyy pallot hallussa.
Edellytämme hakijoilta korkeakouluopintoja, erinomaista suomen kielen taitoa ja hyvää englannin osaamista. Ruotsin kielen osaamisen katsomme eduksi.
SYL työpaikkana
SYL on 14 ylioppilaskuntaa sekä noin 153 000 yliopisto-opiskelijaa edustava järjestö. SYL on tehokas edunvalvoja ja rohkea yhteiskunnallinen vaikuttaja. Edistämme opiskelijajärjestönä parempaa huomista suomalaisessa ja eurooppalaisessa koulutus- ja sosiaalipolitiikassa, työelämäkysymyksissä sekä kestävässä kehityksessä.
Työyhteisömme on rento ja kunnianhimoinen. Asialliset hommat hoidetaan pieteetillä kuitenkin samalla pitäen hauskaa ja nauttien kivojen työkaverien seurasta. Pääsihteeriltä vaaditaan vahvaa läsnäoloa toimistolla, joten säännöllinen laaja etätyö ei ole mahdollista.
Työnantajana SYL on reilu ja vastuullinen. Teemme kuukausittaisia hyvinvointikyselyjä sekä vuosittaisen yhdenvertaisuuskyselyn. Suhtaudumme ongelmatilanteisiin ratkaisukeskeisesti ja koulutamme työyhteisöä muun muassa yhdenvertaisuudesta, hyvinvoinnista tai paremmasta vuorovaikutuksesta. Kunnianhimoisuudesta huolimatta huolehdimme myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta.
Toivomme, että haluat tulla aktiiviseksi osaksi työporukkaa ja sylliläisten joukkoa, sillä tämä työ on monen aiemman pääsihteerin sanoin ”maailman hienoin paikka olla töissä”.
Työsuhde, palkka ja edut
- Työsuhde on täysipäiväinen ja valitun henkilön toiveiden mukaan määräaikainen toukokuun / joulukuun 2029 loppuun tai toistaiseksi voimassa oleva. Pääsihteerin kanssa tehdään johtajasopimus.
- Pääsihteerin palkka neuvotellaan valittavan henkilön osaaminen ja kokemus huomioiden.
- SYLissä on hyvät työsuhteen edut, kuten lounas- ja virike-edut sekä laaja työterveyshuolto.
- Toivomme valittavan henkilön aloittavan tehtävässä joko 1.8.2026 tai mahdollisuuksien mukaan jo kesäkuussa 2026.
Hakeminen ja yhteystiedot
Hallitukselle osoitetut kirjalliset hakemukset on toimitettava Suomen ylioppilaskuntien liittoon sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@syl.fi viimeistään maanantaina 11.5.2026 klo 14.00.
Hakemuksen tulee sisältää varsinainen hakemusteksti palkkatoiveineen ja ansioluettelo. Nämä tulee toimittaa PDF-muodossa.
Haastateltavat valitaan hakemusten pohjalta 12.5. ja haastattelut järjestetään Helsingissä 18.5.
Haastattelujen perusteella valitaan kärkiehdokkaat henkilöarviointeihin, jotka toteuttaa Rud Pedersen Finland 25.–29.5.
Rekrytointipäätöksen tekee SYLin hallitus kokouksessaan 2.6.
Lisätiedot:
Nykyinen pääsihteeri
Roope Tukia
045 135 4314
roope.tukia@syl.fi
Hallituksen puheenjohtaja
Petra Pulli
044 906 5004
petra.pulli@syl.fi