Pelastetaan maailman paras koulutusjärjestelmä

TIEDOTE 8.5.2018

 

-Suomessa on käynnistettävä laajamittainen /parlamentaarinen työskentely, jonka avulla luodaan perusta osaamisen, sivistyksen ja koulutuksen uudistamiseksi yli vaalikausien, esittävät 11 kansanedustajaa kaikista eduskuntapuolueista ja 13 koulutusta, opiskelijoita ja opettajia edustavaa järjestöä.

Tavoitteena on pelastaa maailman paras koulutusjärjestelmä kokonaisuutena.

-Koulutusjärjestelmä muodostaa kokonaisuuden, jonka osat ovat toisistaan riippuvaisia. Tämän vuoksi koulutuksen toimivuutta on arvioitava ja kehitettävä kokonaisuutena, ei vain osauudistuksia tehden.

Kansanedustajien ja järjestöjen yhteisesiintyminen korostaa koulutusjärjestelmää kokonaisuutena. Mukana on koko koulutusketju varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

-Tavoitteeksi on asetettava koulutusjärjestelmän kehittäminen kestävällä tavalla, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden saada hyvä koulutus elämänsä pohjaksi, aloitteessa todetaan. Yhtä tärkeää on, että yhteiskunta mahdollistaa osaamisen jatkuvan kehittämisen työuran ja elämän aikana.

Suomeen vaikuttavat globaalit muutosvoimat kuten kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja työn murros, edellyttävät ja mahdollistavat muutoksia koulutuksen nykyisiin rakenteisiin.

-Me tarvitsemme taitoja ja tietoja, joiden avulla ratkomme ihmiskunnan olemassaoloon ja hyvinvointiin liittyviä haasteita ilmastonmuutoksesta lähtien.

Huoli koulutuksen ja osaamisen tason laskusta

Aloitteen takana on huoli koulutuksen ja osaamisen tason laskusta. Suomi rakensi viime vuosisadalla koulutusjärjestelmän, jota on pidetty maailman parhaana. Määrätietoinen koulutuksen sijoittaminen on näkynyt suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä ja vaurastumisesta. Meistä tulikin yksi maailman menestyneimmistä kansakunnista.

Suomen väestön koulutustaso ja oppimistulokset ovat kuitenkin kääntyneet laskuun. Opetus- ja kulttuuriministeriön tilastojen mukaan 1980-luvun alussa syntyneet ovat jäämässä koulutetuimmaksi ikäluokaksi. Kielitaitomme kapeutuu ja matemaattinen osaaminen heikkenee.

-Kansalaisten osaaminen ja sivistys ovat perusta yhteiskunnan ja kulttuurimme olemassaololle.

Osaamisen ja sivistyksen varaan yksittäiset ihmiset voivat rakentaa oman elämänsä. Ne mahdollistavat yrittämisen, työllistymisen ja yhteiskuntaan kuulumisen. Alhainen koulutustaso ja heikot taidot puolestaan syrjäyttävät ihmisiä työmarkkinoilta.

Nyt on viimeinen hetki kääntää suomalaisen osaamisen ja sivistyksen suunta.

Yhteiseen aloitteeseen osallistuvat:

kansanedustajat Aila Paloniemi (kesk.), Marisanna Jarva (kesk.), Jaana Laitinen-Pesola (kok.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Tiina Elovaara (sin.), Laura Huhtasaari (ps.), Jani Toivola (vihr.), Krista Mikkonen (vihr.), Li Andersson (vas.), Mikaela Nylander (r) ja Antero Laukkanen (kd) sekä

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Finlands Svenska Skolungdomsförbund, Kuntaliitto, Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI ry, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK, Sivistystyönantajat, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ylioppilaskuntien liitto, Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ja Vapaa Sivistystyö ry

Lisätietoja:

Kansanedustaja Aila Paloniemi, p. 050 511 3067, aila.paloniemi@eduskunta.fi

Toimitusjohtaja Riikka Reina, AMKE, p. 040 5944 401

Toiminnanjohtaja Petri Lempinen, Arene, p. 040 7667 805

Förbundsordförande Bicca Olin FSS, p. 040 3525 232

Johtaja Terhi Päivärinta, Kuntaliitto, p. 050 5904 796

Koulutusjohtaja Heljä Misukka, OAJ, p. 050 528 6682

Puheenjohtaja Emmi Pentikäinen, OSKU ry, p. 044 9776 356

  1. varapuheenjohtaja Adéle Nurmela, SAKKI ry, adele.nurmela@sakkiry.fi

Varapuheenjohtaja Maria Jokinen, SAMOK, p. 050 389 1001

Elinkeinopoliittinen asiantuntija Heikki Holopainen, Sivistystyönantajat, p. 0400 639 331

Puheenjohtaja Alvar Euro, SLL, p. 050 918 6674

Hallituksen jäsen Jenny Vaara, SYL, p. 044 9065 004

Toiminnanjohtaja Leena Wahlfors, UNIFI, p. 050 522 9421

Puheenjohtaja Aaro Harju, VST, p. 0400 411 994

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.