Opetus- ja kulttuuriministeriö on aloittanut selvityksen ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydestä. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) muistuttaa, että asiaa on selvitetty tällä vuosikymmenellä jo kahdesti eikä edellytyksiä lain muuttamiselle ole.
”Muutosedellytyksiä yliopistolaille ei ole. Automaatiojäsenyys takaa itsehallinnollisille ylioppilaskunnille eväät toteuttaa lain määräämät tehtävänsä yliopistoyhteisön ja suomalaisen demokratian eteen”, SYLin pääsihteeri Roope Tukia tähdentää.
Sovellettava lainsäädäntö ei ole muuttunut selvitysten välissä. SYL tarjoaa mielellään lisätietoa selvitykseen ja selvityshenkilölle työn tueksi sekä käy aktiivista vuoropuhelua sidosryhmien kanssa.
”Tarjoamme kaiken mahdollisen tuen ja lisätiedon selvityksen tueksi. Olemme aina valmiita käymään aktiivista ja rakentavaa vuoropuhelua. Uskon, että ylioppilasliikkeen satavuotias historia ja merkittävä rooli suomalaisen yhteiskunnan ja akateemisen maailman kehittäjänä nykypäivänä tunnistetaan myös tässä selvityksessä”, Tukia jatkaa.
SYL huomauttaa, että ylioppilaskunnat ovat keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa ja yliopistojen itsehallintoa. Ne ovat vahvistaneet kansanvaltaa jo yli sadan vuoden ajan. SYL ja ylioppilaskunnat jatkavat ylpeinä työtään Suomen, demokratian ja yliopisto-opiskelijoiden eteen.
Ylioppilaskunta on yliopistolain määräämä julkisoikeudellinen yhteisö, joka hoitaa sille laissa annettuja tehtäviä. Ylioppilaskunta on osa yliopiston itsehallintoa.
Lisätietoja:
Roope Tukia
Pääsihteeri, SYL
045 135 4314
roope.tukia@syl.fi