Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous siirtyy verkkoon 

Tiedote 

15.10.2020 

 

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ry liittokokous järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkkoyhteyksien välityksellä etänä. 

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi SYL:n hallitus on päättänyt, että SYL:n liittokokous järjestetään etänä 12.-13.11.2020. Kokouspaikalle Espoon hotelli Korpilammelle kokoontuvat näillä näkymin ainoastaan liittokokouksen puheenjohtajisto ja sihteeristö sekä SYL:n hallitus ja työntekijät. Kokouspaikalla noudatetaan viranomaisten suosituksia kokoontumisesta.

Päätös liittokokouksen siirtämisestä verkkoon perustuu aluehallintoviraston ajankohtaisiin suosituksiin ja SYL konsultoi aiheesta myös Espoon kaupungin tartuntatautilääkäriä. “Koimme liittokokouksen siirtämisen verkkoon tässä tilanteessa ainoana vaihtoehtona. Päätös oli raskas, koska ylioppilasliikkeen kokoontuminen liittokokouksessa on ollut vuoden odotetuin kohokohta. Teemme kaikkemme, jotta saamme saman liittarihengen aikaan myös tänä vuonna,” puheenjohtaja Tapio Hautamäki summaa. 

Liittokokousosallistujille ja sidosryhmille SYL lähettää tarkemmat ohjeet käytännön järjestelyistä lähiaikoina. Perinteiseen tapaan liittokokousta voi seurata suorana lähetyksenä SYL:n Youtube-kanavalla. Liittokokouksen tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

 

Lisätietoja: 

 

Tapio Hautamäki p. 044 906 5007

puheenjohtaja

 

Sonja Raitamäki p. 040 741 1251

pääsihteeri 

 

Käytännön järjestelyistä kyselyt

Aino Pekkarinen p. 044 780 0202

hallinto- ja talouskoordinaattori 

 

Kaikkien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(a)syl.fi. 

 

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.