SYL ja SAMOK: Kansainväliset opiskelijat ovat timantteja Suomen taloudelle

Kommentti 29.10.2014

Kansainvälinen tutkinto-opiskelija voi tuottaa jopa 200 000 euron nettohyödyn Suomen julkiseen talouteen, todetaan ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden kansantaloudellisia vaikutuksia selvittävän VATT:n ja CIMO:n tutkimuksen esiselvityksessä. Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat iloisia siitä, että Suomessa on vihdoin selvitetty kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tuomia kansantaloudellisia hyötyjä. Vastaavia tutkimuksia on tehty Suomen lisäksi muun muassa Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa.

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tuoma kansantaloudellinen hyöty koostuu mm. opiskelijoiden kulutuksesta, työssäkäynnistä ja näistä kertyvistä suorista ja välillisistä verotuloista sekä opiskeluaikana että valmistumisen jälkeen. Tutkimuksen mukaan opiskelijat vahvistavat kansainvälisiä verkostoja ja yritystoimintaa maiden välillä, jonka lisäksi juuri nuoret ja työkykyiset tuovat suurimman hyödyn julkiseen talouteen.

“Kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista kannattaa pitää kiinni myös taloudellisista syistä. Heidän panoksensa Suomen talouden nostamiseksi nykyisestä matalalennosta on erittäin arvokas”, huomauttavat SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen ja SAMOKin puheenjohtaja Toni Asikainen.

Esiselvitys on julkaistu CIMO:n FaktaaExpress -sarjassa.

Lisätietoja:
Piia Kuosmanen, SYL:n puheenjohtaja, 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi
Toni Asikainen, SAMOKin puheenjohtaja, 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi

FaktaaExpress 4A/2014

Uusimmat julkaisut

Katso lisää
Syl contact us SYL LOGO
Kysymyksiä? Ota yhteyttä!
Olemme opiskelijaelämän asiantuntijat palveluksessasi. Vastaamme mielellämme kaikkiin opiskelijoihin ja korkeakoulutukseen liittyviin ajankohtaisiin kysymyksiin.